TUL:n jalkapallon Suursarjan kausi 1937

(Ohjattu sivulta TUL Cup 1937)

TUL:n suursarja 1937 oli 18. kerran järjestetty Suomen Työväen Urheiluliiton jalkapallomestaruuskilpailu. Mestaruuden voitti Kotkan Työväen Palloilijat. Kyseessä oli seuran ensimmäinen TUL:n mestaruus.[1]

TUL:n suursarjan kausi 1937
Joukkueiden määrä 10
Ajankohta 16. toukokuuta – 26. syyskuuta 1937
Mestari KTP
Pudonneet joukkueet TaTo, Kalervo

 ← 1936

1938 → 

Suursarja pelattiin kahdessa viiden joukkueen lohkossa, joiden kolme parasta selvisivät kuuden joukkueen loppusarjaan. Alkulohkojen viimeiseksi jääneet menettivät paikkansa Suursarjassa.

Ratkaisu nähtiin viimeisenä ottelupäivänä, jolloin KTP oli jo pelannut kaikki ottelunsa. Ponnistuksen ja TPV:n kohdatessa Helsingin pallokentällä, olisi TPV varmistanut mestaruuden voitolla ja tasapelikin olisi riittänyt uusintaotteluun KTP:tä vastaan. Ponnistus johti ottelua 1–0 ensimmäisen puoliajan jälkeen, kunnes TPV tasoitti toisella jaksolla. Kotijoukkue teki kuitenkin voittomaalin juuri ennen loppuvihellystä, mikä ratkaisi mestaruuden KTP:lle.[1]

Karsinnat muokkaa

Karsinnat pelattiin elo–syyskuussa 1936.[2] Suursarjaan selvisivät Viipurin Ryhti ja Helsingin Kalervo.

Itä muokkaa

1. kierros

Viipurin RyhtiSorvalin Veikot 5–1

Hovinmaan IntoLTU 1–2

2. kierros

LTUViipurin Ryhti 2–4

3. kierros

Tampereen YritysViipurin Ryhti 0–3

Länsi muokkaa

1. kierros

Helsingin VisaHelsingin Kalervo 1–4

Turun VoimaKaarinan Vesa 1–4

Maarian PyrkiväMKV 0–2

2. kierros

Vaasan ToveritHelsingin Kalervo 2–5 ja. (2–2)

MKVKaarinan Vesa 3–1

3. kierros

Helsingin KalervoMKV 4–1

Joukkueet muokkaa

Itälohko muokkaa

Joukkue Kaupunki
Helsingin Ponnistus Helsinki
Kotkan Työväen Palloilijat Kotka
Talikkalan Toverit Viipuri
Töölön Vesa Helsinki
Viipurin Ryhti Viipuri

Länsilohko muokkaa

Joukkue Kaupunki
Helsingin Kalervo Helsinki
Helsingin Kullervo Helsinki
Tampereen Kisa-Toverit Tampere
Tampereen Pallo-Veikot Tampere
Turun Toverit Turku

Alkusarja muokkaa

Alkusarja pelattiin 16. toukokuuta – 13. kesäkuuta 1937.[3]

Itälohko muokkaa

S Joukkue O V T H TM PM ME Pist
1 KTP 4 4 0 0 13 1 +12 8
2 Ryhti 4 2 1 1 7 8 −1 5
3 Ponnistus 4 2 0 2 9 7 +2 4
4 Vesa 4 1 0 3 5 8 −3 2
5 TaTo 4 0 1 3 1 11 −10 1

Länsilohko muokkaa

S Joukkue O V T H TM PM ME Pist
1 Kullervo 4 2 2 0 12 3 +9 6
2 TPV 4 2 1 1 9 6 +3 5
3 TKT 4 2 1 1 10 8 +2 5
4 TuTo 4 1 2 1 7 6 +1 4
5 Kalervo 4 0 0 4 1 16 −15 0

Loppusarja muokkaa

Loppusarja pelattiin 15. elokuuta – 26. syyskuuta 1937.[4]

S Joukkue O V T H TM PM ME Pist
1 KTP 5 3 1 1 11 6 +5 7
2 TPV 5 2 2 1 12 6 +6 6
3 Kullervo 5 2 2 1 8 8 0 6
4 TKT 5 2 2 1 8 10 −2 6
5 Ponnistus 5 2 0 3 6 8 −2 4
6 Viipurin Ryhti 5 0 1 4 6 13 −7 1

Mestarijoukkue muokkaa

KTP:n pelaajat: Osmo Rikka, Toivo Markkanen, Väinö Parkkinen, Uuno Taipale, Reino Andersson, Eino Flinck, Väinö Heiskanen, Tuure Andersin, Pertti Kunnari, Voitto Happonen ja Arvi Koponen.[5]

Lähteet muokkaa

  1. a b Kotka sai mestaruuden!. Suomen Sosialidemokraatti, 27.9.1937, nro 261, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 11.1.2021.
  2. TUL:n suursarjan karsintaottelujen arvonta suoritettu. Kansan Työ, 13.8.1936, nro 184, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 11.1.2021.
  3. Suursarjan ensi vaihe päättynyt. Sosialisti, 14.6.1937, nro 133, s. 8. Kansalliskirjasto. Viitattu 11.1.2021.
  4. Jalkapallon loppusarja alkaa!. Suomen Sosialidemokraatti, 12.8.1937, nro 215, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 11.1.2021.
  5. Kotkan ”vihreävalkoista” jalkapallohistorikkia 2009. Jukka Joutsi. Viitattu 7.9.2011.