Avaa päävalikko

Syntyvyyden säännöstely

täsmennyssivu

Syntyvyyden säännöstelyllä tarkoitetaan ihmisten syntymien määrän rajaamista suunnitellulle tasolle esimerkiksi perhesuunnittelun, ehkäisyn ja abortin keinoin. Kaikilla eliölajeilla on aina ja kaikkialla rajoitettu mahdollisuus lisääntyä.

Sisällysluettelo

Syntyvyyteen vaikuttavat tekijätMuokkaa

Ihmisen lapsilukuun vaikuttavat monenlaiset asiat. Jos lapsikuolleisuus on korkea, iso lapsiluku takaa aktiivisen väestön uusintamisen. Kehitysmaissa onkin perheiden lapsimäärä huomattava verrattuna teollistuneisiin valtioihin, jotka ovat väestöllisen muuntumisen mallin neljännessä vaiheessa, joissa syntyvyyttä alentavat tekijät ovat yhteydessä kaupungistumiseen. Myös lastentautien hoidon ja ehkäisyn kehittyminen esimerkiksi lääkityksin ja rokotuksin sekä lapsivuode- ja imetysaikojen kehittynyt terveydenhuolto neuvola- tai muun järjestelmän avulla parantaa lasten selviytymistä aikuisikään ja siten tarve pitää väestömäärää yllä korkean syntyvyyden avulla menettää merkityksensä. Kehitysmaassa jossa lapsikuolleisuus on saatu alas lääkinnän ja parantuneiden ravinto-olojen ansiosta ollaan kuitenkin ongelman edessä. Suurempi osa lapsista jää henkiin mutta syntyvyys on edelleen korkea, tapahtuu väestöräjähdys. Tämän ehkäisemiseksi tarvittaisiin syntyvyyden säännöstelyä.

Malthusin teoriaMuokkaa

Pääartikkeli: Malthusin väestöteoria

Pastori Thomas Malthus esitti 1798 julkaisussaan An Essay on the Principle of Population ihmisten lisääntyvän aina materiaalisen sietokykynsä rajoille, ja siten äärimmäiseen köyhyyteen, jollei ”sukupuolten välistä intohimoa” pystytä hillitsemään. Malthusin teoria vaikutti pätevän sangen hyvin ihmispopulaation kokoon ja elintasoon pitkälle 1800-luvulle, mutta 1800-luvun lopulta lähtien, alkaen Länsi-Euroopasta ja leviten sieltä myöhemmin kehittyneille alueille, talouskasvu kiihtyi ennennäkemättömäksi samalla kun väestönkasvu alkoi pienetä.[1]

Näkökantoja syntyvyyden säännöstelyynMuokkaa

Syntyvyyden säännöstelyä perustellaan usein luonnon kantokykyyn vedoten. 1800-luvun alussa Thomas Malthus esitti kuuluisan teoriansa, jonka mukaan väestö kasvaa nopeammin kuin ruoan määrä, josta seuraa suuria ongelmia. Vaatimukset syntyvyyden säännöstelyyn maapallon ekologiseen kantokykyyn vedoten kasvoivat 1900-luvun jälkipuoliskolla. Syntyvyyden säännöstely ekologisista syistä on tärkeämpää siellä, missä kulutetaan eniten eli rikkaissa maissa. Toisaalta kehitysmaiden väestö kärsii itse enemmän omasta liikaväestöstään.

Erityisesti eräiden uskonnollisten piirien, kuten vanhoillislestadiolaisten suhtautuminen syntyvyyden säännöstelyyn on jyrkän kielteinen. Katolinen kirkko ei hyväksy raskauden ehkäisyä muuten kuin pidättäytymällä, keskeytetyllä yhdynnällä tai niin sanottujen varmojen päivien avulla.

YK:n lapsen oikeuksien julistus tähtää siihen, että jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna.

Kiina on noudattanut yhden lapsen politiikkana tunnettua ohjelmaa vuodesta 1978. Väestönkasvu on kehitysmaiden osalta saatu hallintaan kohtuullisen hyvin Itä-Aasiassa ja Etelä-Amerikassa, kun taas AIDS:ista ja äärimmäisestä köyhyydestä erityisesti kärsivän Afrikan syntyvyyden säännöstely on ongelma. Suomessa esimerkiksi Väestöliitto ja Kansaneläkelaitos ovat huolestuneita syntyvyyden liiallisesta laskusta.

LähteetMuokkaa

  1. David Weil: Economic Growth. Addison-Wesley, 2005. ISBN 0-201-68026-2