Synnynnäinen hyperinsulinismi

Synnynnäinen hyperinsulinismi eli CHI-tauti on synnynnäinen insuliininerityksen säätelyn häiriö. Se jakautuu lukuisiin alatyyppeihin ja on vaikeusasteeltaan vaihteleva. Yhdistävänä tekijänä on poikkeavan korkea insuliinitaso, joka johtaa usein toistuvaan hypoglykemiaan eli liian alhaiseen verensokeriin. Hypoglykemia voi ilmetä pienillä lapsilla energian puutteena (letargia), ärtyisyytenä tai ruokkimisvaikeuksina. Toistuvasti liian matalaksi aleneva verensokeri kasvattaa vaikeiden komplikaatioiden, kuten hengitysvaikeuksien, kouristuskohtauksien, älyllisen kehitysvammaisuuden, näön menetyksen, aivovaurion ja kooman riskiä.

Noin 60 % synnynnäistä hyperinsulinismia sairastavista saa ensimmäisen hypoglykemian kohtauksen ensimmäisen elinkuukautensa aikana. Muilla sairastuneilla hypoglykemia kehittyy varhaisen lapsuuden mittaan. Yleensä hypoglykemia ilmenee ihmisillä paaston tai fyysisen rasituksen jälkeen, mutta synnynnäisestä hyperinsulinismista kärsivillä hypoglykemia voi ilmetä myös syömisen jälkeen. Synnynnäisen hyperinsulinismin taso vaihtelee potilaskohtaisesti jopa saman perheen jäsenten sisällä. Sairauden on arvioitu esiintyvän noin yhdellä 50 000 vastasyntyneestä. Joissain populaatioissa sairaus on tavallista yleisempi ja voi koskettaa jopa yhtä 2 500 vastasyntyneestä. Keski-Suomessa on alue, jolla esiintyvyydeksi on havaittu 1 / 3 200. Synnynnäisen hyperinsulinismin on katsottu olevan yhtä yleinen sukupuolesta riippumatta. Sairaus on merkittävä kehitysvammaisuuden ja epilepsian aiheuttaja. Synnynnäinen hyperinsulinismi on vastasyntyneiden yleisin pitkittyneen hypoglykemian syy.

Useimmiten synnynnäiseen hyperinsulinismiin liittyvä hypoglykemiatapaus lievenee iän myötä asteittain. Varsinaisen hyperinsulinemiavaiheen seurauksena ilmeisesti beetasolujen toiminta heikkenee, jolloin elimistö pyrkii reagoimaan häiriötilaan lisäämällä insuliiniherkkyyttä. Tämä yhdistettynä johonkin insuliiniherkkyyttä lisäävään tekijään voi aiheuttaa diabeteksen puhkeamisen. Aiemmin synnynnäistä hyperinsulinismia hoidettiin vaikeissa tapauksissa radikaalilla pankreatektomialla, koska sairauden uskottiin vaurioittavan koko haimaa. Nykyään tiedetään, että monissa vaikeissa tapauksissa kuitenkin vain pieni osa haimasta on vaurioitunut. Hoitomuotoina käytetään laajuudeltaan vaihtelevia leikkauksia sekä lääkehoitoja, kuten somatostatiinianalogeja, glukagonia ja diatsokidia. Somatostatiinianalogihoito voidaan aloittaa jatkuvan suonensisäisen infuusion muodossa, mutta pitkäaikaishoidossa käytetään ihonalaisia ruiskeita. Jos tällä ei onnistuta ehkäisemään hypoglykemiatiloja, osalla potilaista on turvauduttu pidempäänkin ihonalaiseen infuusioon insuliinipumpulla.

Historia

Synnynnäinen hyperinsulinismi kuvattiin ensimmäisen kerran vuonna 1954. Silloin Ian McQuarrien julkaisemassa seurantatutkimuksessa oli aineistona 25 potilasta, joilla oli alkuperältään tuntematon hypoglykemia. Yleensä sairaus oli todettu kohtauksellisten neurologisten oireiden jälkeen. Sairauden todettiin kasautuneen tiettyihin sukuihin. Myöhemmin hypoglykemian taustalla havaittiin insuliininerityksen häiriö ja haiman saarekesolujen hyperplasia. 1990-luvun puolessavälissä genetiikan kehitys edesauttoi sairauden tarkempaa määrittelyä, alatyyppeihin jaottelua ja hoitomuotojen kehitystä.

Syyt

Viiden synnynnäiseen hyperinsulinismiin liittyvän geenin mutaatiot ovat taustalla noin puolissa tiedossa olevista tautitapauksista. Yleisin näistä on ABCC8- eli SUR1-geenin mutaatio, joka useimmiten estää kanavaproteiinin kulkeutumisen solukalvoon, jolloin insuliinineritys ei riipu veren glukoosipitoisuudesta. Harvemmin synnynnäinen hyperinsulinismi voi johtua esimerkiksi Kir6.2-geenin mutaatioista. Yleensä nämä eri mutaatiot johtavat sairauden peittyvään periytymiseen, mutta myös vallitsevasti periytyviä tautimuotoja on havaittu.