Synkooppi (yhdistys)

Synkooppi ry on Helsingin yliopiston musiikkitieteen opiskelijoiden ainejärjestö. Synkooppi ry on perustettu vuonna 1969.[1][2][3] Synkooppi on Humanisticumin jäsenjärjestö.[4]

Synkooppi ry
Perustettu 21. huhtikuuta 1969
Yliopisto Helsingin yliopisto
Tieteenala musiikkitiede
Haalareiden väri musta (ennen oranssi)
Jäsenlehti Synkooppi

Synkooppi ry on sääntöjensä mukaan yhdistys, jonka tarkoituksena on ajaa musiikkitiedettä opiskelevien etuja Helsingin yliopistossa, vahvistaa ja luoda yhteyksiä laajempiin musiikinopiskelija- ja tieteenharjoittajapiireihin sekä pitää yhteyttä Helsingin yliopiston humanistisia aineita opiskelevien kesken.[5] Yhdistys on tarkoitettu kaikille musiikkitieteestä kiinnostuneille Helsingin yliopiston opiskelijoille, mutta alumnit ja muut musiikkitieteestä kiinnostuneet voivat liittyä yhdistyksen kannatusjäseniksi. Edunvalvonnan lisäksi yhdistys järjestää vastapainoksi tapahtumia kuten illanviettoja, ekskursioita, seminaareja sekä bileitä.[6]

Historia

muokkaa

Helsingin yliopiston musiikkitieteen opiskelijat perustivat Synkoopin 21.4.1969. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Erkki Pullinen ja sihteeriksi Auli Räsänen. Yhdistysrekisteriin Synkooppi saatiin 10.11.1969. Synkooppi ry oli alusta asti aktiivinen opiskelijoiden etujen puolustamisessa, ja sen aloitteesta vuonna 1971 saatiin perustettua musiikkitieteen laitosneuvosto, jossa opiskelijoilla oli edustus. Synkooppilaisten sydäntä lähellä oli myöskin etnomusikologian ja populaarimusiikin tutkimuksen parantaminen.[7] Yhdessä Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksen kanssa Synkooppi on järjestänyt säveltäjäseminaareja, joissa kotimaiset säveltäjät ovat voineet kertoa teoksistaan yleisölle.[8][9] Yleisölle avoimia seminaareja on järjestetty myös muista aiheista, kuten musiikkikritiikistä.[10] 2000-luvulla Synkooppi on ottanut voimakkaasti kantaa yliopiston leikkauksia vastaan, jotka ovat osuneet etenkin taiteen tutkimuksen alaan.[11][12] Vuonna 2021 Synkooppi ry:lle myönnettiin Helsingin yliopiston Pacius-palkinto merkittävästä ja ansiokkaasta toiminnasta yliopiston musiikkielämän hyväksi.[13][14]

Julkaisutoiminta

muokkaa

Vuosina 1976–1978 Synkooppi ry julkaisi Äänitorvi-lehteä. Vuodesta 1978 lähtien se on julkaissut Synkooppi-lehteä, joka on neljästi vuodessa ilmestyvä musiikkialan yleislehti.[2][15][16] Synkoopin julkaisusarjassa ovat ilmestyneet Mikko Heiniön Sointuanalyysin ongelmia (SJS 1) ja Pekka Hakon ja Risto Niemisen toimittama Ammatti: säveltäjä (SJS 2), joka sisältää yhdentoista suomalaisen säveltäjän puheenvuoroja aikamme musiikista.[17]

Synkoopin puheenjohtajia

muokkaa
  • 1969 Erkki Pullinen
  • 1970 Hannu-Ilari Lampila
  • 1971 Kari Jyrkinen
  • 1976 Irma Vierimaa
  • 1993 Juha Henriksson
  • 1997 Jennah Vainio
  • 2012 Ilta Sipilä
  • 2017 Oili Paaskoski
  • 2019 Emmi Salervo
  • 2020 Aino Lyra
  • 2022 Emmi Keski-Nikkola
  • 2023 Petteri Peltola
  • 2024 Saila Vesisenaho

Tunnettuja synkooppilaisia

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Oramo, Ilkka ym.: Suuri musiikkitietosanakirja Seg–Ö, s. 108. Weilin + Göös, 1992.
  2. a b Ala-Könni, Erkki ym.: Otavan iso musiikkitietosanakirja. 5, Raphael - Öttingen, s. 389. Otava, 1979.
  3. Synkooppi: Synkoopin sävellyskilpailu - Synkooppi's Composition Competition Synkooppi ry:n vanhat verkkosivut. keskiviikko 25. toukokuuta 2016. Synkooppi ry. Viitattu 5.3.2024.
  4. Jäsenjärjestöt – Humanisticum humanisticum.fi. Viitattu 7.3.2024.
  5. Synkoopin säännöt 22.5.2017. Synkooppi ry. Viitattu 5.3.2024.
  6. Synkooppi ry – Helsingin yliopiston musiikkitieteen ainejärjestö blogs.helsinki.fi. Viitattu 5.3.2024.
  7. Hottinen, Merja: Synkoopin pieni suuri historia. Synkooppi, 1999, nro Op.57, s. 6–7. Synkooppi ry. ISSN 0356-9691.
  8. Säveltäjät kertovat. Uusi Suomi, 18.10.1978, s. 16. Uusi Suomi Oy.
  9. Marttila, Hannu: Kehen lapsi tulee?. Ilta-Sanomat, 15.2.1979, s. 19. Sanoma Osakeyhtiö.
  10. Musiikkikritiikki. Helsingin Sanomat, 4.5.1979, s. 19. Sanoma Osakeyhtiö.
  11. Valtavaara, Marjo: Rehtori ymmärtää pettyneiden kiukun. Helsingin Sanomat, 1.11.2017, s. A 14. Sanoma Osakeyhtiö.
  12. Yliopistot | Taiteiden tutkimus on pulassa Helsingin yliopistossa – Professorikato kuormittaa opettajia, opiskelijat jäävät vaille opetusta: ”Tilanne on raskas” Helsingin Sanomat. 8.2.2021. Viitattu 7.3.2024.
  13. Helsingin yliopiston arvostettu Pacius-palkinto musiikkitieteen opiskelijoiden ainejärjestö Synkooppi ry:lle | Helsingin yliopisto www.helsinki.fi. 31.5.2021. Viitattu 5.3.2024.
  14. Helsingin yliopiston arvostettu Pacius-palkinto musiikkitieteen opiskelijoiden ainejärjestö Synkooppi ry:lle | Helsingin yliopisto www.sttinfo.fi. Viitattu 6.3.2024.
  15. Synkooppi kulttilehdet.fi. Viitattu 5.3.2024.
  16. Tietoa Synkooppi-lehti. 13.3.2016. Viitattu 5.3.2024.
  17. Mikko Heiniön julkaisut ja sävellykset - 375 Humanistia 375humanistia.helsinki.fi. Viitattu 5.3.2024.

Aiheesta muualla

muokkaa