Sy Kadiatou Sow (kutsumanimeltään Salama, s. 7. maaliskuuta 1955 Nioro[1]) on malilainen poliitikko.

Kadiatou Sow on suorittanut kirjallisuuden ja julkisoikeuden tutkinnot Nizzassa ja Pariisissa. Hän työskenteli puuvillayhtiö CMDT:ssä ja osallistui Malin demokratialiikkeen toimintaan sekä Adema-järjestön perustamiseen. Sow nimitettiin Bamakon piirikunnan kuvernööriksi vuonna 1991. Hän oli Malin ensimmäinen naiskuvernööri.[1]

Sow nimitettiin helmikuussa 1994 Malin ensimmäiseksi naispuoliseksi ulkoministeriksi. Lokakuusta 1994 aina vuoteen 2000 saakka hän toimi kaupunkisuunnittelu- ja asuntoministerinä. Työskenneltyään useissa kehityshankkeissa Sow palasi politiikkaan vuonna 2016. Hänet tunnetaan varsinkin Malin perustuslakiin suunniteltujen muutosten vastustajana.[1]

Ministerinä toiminut Ousmane Sy on Sown aviomies[1].

Lähteet muokkaa