Sven Segerstråle
Sven Gustaf Segerstråle (9. elokuuta 1899 Porvoon maalaiskunta – 24. joulukuuta 1994 Kauniainen) oli suomalainen eläintieteilijä ja meribiologi. Hän sai professorin arvon 1961.[1]
Segerstråle väitteli filosofian tohtoriksi 1939. Hän toimi 1929–1944 biologian ja maantiedon opettajana Tölö svenska samskolassa ja 1926–1969 Suomen tiedeseuran vesibiologisessa laboratoriossa (vuodesta 1955 Merentutkimuslaitoksen biologinen osasto), vuodesta 1944 sen johtajana. Vuosina 1940–1967 hän työskenteli Helsingin yliopiston eläintieteellisessä museossa, vuodesta 1958 yleisen osaston kustoksena. Hän teki uraauurtavaa tutkimusta Itämeren synnystä, suolapitoisuuden merkityksestä kasvi- ja eläinkunnalle sekä merilajien levinneisyydestä.[1] Hän tutki Suomen merenrantaeläimistöä ja vesien eläimistön jääkautista historiaa.[2]
Hän julkaisi biologian oppikirjan Det underbara livet (1949, käännetty useille kielille, suom. Ihmeellinen elämä), sekä uskonnonfilosofisen teoksen Elämän arvoitus (1968), joka herätti keskustelua Segerstrålen puolustaman luomisteorian vuoksi.[1]
Segerstrålen vanhemmat olivat opettaja, valtiopäivämies Knut Albert Segerstråle ja taiteilija Hanna Frosterus-Segerstråle. Hänen veljensä oli Lennart Segerstråle ja sisarensa Solveig von Schoultz ja arkkitehti Ellen Segerstråle.[2][3]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Uppslagsverket Finland[vanhentunut linkki] (vanha versio), viitattu 4.1.2016
- ↑ a b Facta 2001, WSOY 1985, 14. osa, palsta 537
- ↑ Geni: Sven Gustaf Segerstråle Viitattu 24.6.2021.