Susanna ”Sussu” Laaksonen (s. 2. huhtikuutalähde? 1970 Taivassalo) on suomalainen käsikirjoittaja. Hän on kirjoittanut muun muassa Pelkovaara-televisiosarjan sekä ollut mukana kirjoittamassa televisiosarjoja Käenpesä ja Salatut elämät.[1]

Susanna Laaksonen
Henkilötiedot
Koko nimi Susanna ”Sussu” Laaksonen
Syntynyt2. huhtikuuta 1970 (ikä 53)
Taivassalo
Käsikirjoittaja
Alma mater Miamin yliopisto, Taideteollisen Korkeakoulun elokuvataiteen osasto[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Opiskelu ja ura muokkaa

Laaksonen opiskeli aluksi englantilaista filologiaa, kirjallisuustiedettä ja filosofiaa Turun yliopistossa, minkä jälkeen hän opiskeli stipendeillä Miamin yliopistossa ja suoritti siellä alemman korkeakoulututkinnon elokuva-, televisio- ja radiotuotannossa. Hän oli sen jälkeen työharjoittelussa New Yorkissa ja tultuaan takaisin Suomeen hän opiskeli Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolla ja valmistui sieltä taiteen maisteriksi käsikirjoittamisen alalta.[1]

Laaksonen on kirjoittanut Pelkovaara-nimisen televisiosarjan ja ollut mukana kirjoittamassa Käenpesä- ja Salatut elämät -sarjoja.[1] Hän on kirjoittanut myös teatteriin näytelmiä, kuten Tumma nainen joka sai kantaesityksensä helsinkiläissä KokoTeatterissa 2001,[2][3] ja kääntänyt KokoTeatterissa esitetytyn yhdysvaltalaisen Sam Shepardin kirjoittaman Shokkitiloja-näytelmän suomeksi.[4] Elokuvakäsikirjoituksia hän on tehnyt muun muassa Omar Elvis (1996) -dokumenttielokuvaan[5] ja fiktiiviseen lyhytelokuvaan Vartija (1999).[6] Laaksonen on kirjottanut yhdessä Salatuissa elämissä Laura Kivirantaa näyttelevän Piitu Uskin kanssa keittokirjan Salatut (keittiö)elämät (2001).[7]

Laaksonen on toiminut myös muissa elokuva-alan tehtävissä, esimerkiksi tuotantoassistenttina, kuvaussihteerinä ja järjestäjänä.[1]

Kirjat muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Pelkovaara-tiimi – Tekijät / Susanna Laaksonen Yle Vintti. Viitattu 24.7.2017.
  2. Susanna Laaksonen Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat – Näytelmät.fi. Viitattu 29.10.2020.
  3. Tumma Nainen Koko Teatteri. Viitattu 29.10.2020.
  4. Sam Shepard: Shokkitiloja Koko Teatteri. Viitattu 29.10.2020.
  5. Omar Elvis Elonet. Viitattu 29.10.2020.
  6. Vartija Elonet. Viitattu 29.10.2020.
  7. Salkkari-tähdet innostuivat kokkaamaan Ilta-Sanomat. 28.8.2001. Viitattu 29.10.2020.

Aiheesta muualla muokkaa