Avaa päävalikko

Suontaka on 175 asukkaan kylä Laitilassa, Varsinais-Suomessa. Kylä sijaitsee kaupungin koillisosassa Kantatie 43:n varrella 9 kilometriä Laitilan keskustasta koilliseen.

Suontaan kyläalue on suuri Malkon, Padon ja Kivijärven kylien väliin jäävä alue. Lisäksi Suontakaan kuuluu erillään oleva Takamaa-niminen suoalue. Kylän pohjoisosassa on suuria soita ja metsäisiä kalliomäkiä. Länsiosa on tasaisempaa savimaata, joka on maanviljelykäytössä.

HistoriaMuokkaa

Suontaka on todennäköisesti ollut pitkään asuttu. Ensimmäisten 1500-luvulta peräisin olevien verotietojen mukaan Suontaan kylä on muodostunut jo ennen 1300-lukua. 1500-luvulla Suontaka oli keskikokoinen, 6-8 tilan kunta Laitilan pitäjässä. Kylän tilat siirtyivät kylämäelle 1600-luvun aikana, minkä seurauksena kylä paloi muutamaan otteeseen.[1]

1700-luvulla Suontaan kantatilat olivat keskittyneet kylämäelle, jota kutsutiin Isokyläksi. Ympäröivillä mäillä oli torppariasutusta. Isojaon seurauksena kylämäki harveni tilallisten siirtäessä talojaan omille mailleen. Kylän läpi kulki Hinnerjoelle vievä maantie, jonka varrelle kehittyi useita liikeyrityksiä, kuten kauppaa ja leipomoa.[1]

1900-luvun alussa Suontakaan perustettiin kansakoulu, osuusmeijeri ja puhelinkeskus. Suontaan länsirajalla on ollut kaksi järveä, mutta ne kuivattiin peltomaaksi 1950-luvulla. Kantatie 43:n valmistuttua Suontaka alkoi hiljalleen hiljentyä ja se jäi kasvavan Laitilan kirkonkylän varjoon.[1]

Museovirasto määritteli vuonna 2009 tiiviinä säilyneen Suontaan ryhmäkylän valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Anna Kirveennummi, Riitta Räsänen: Suomalainen kylä, s. 52. Gummerus, 2000. ISBN 951-746-159-3.
  2. Suontaan ryhmäkylä Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.