Suomen maantieteelliset alueet
Suomen maantieteelliset alueet (Die geographischen Gebiete Finnlands) on J. G. Granön kirjoittama tietokirja, joka ilmestyi saksaksi vuonna 1931 ja seuraavana vuonna myös suomeksi. Se oli käytännössä laajennettu ja yksityiskohtaisempi versio Suomen kartaston vuoden 1925 laitoksessa esitetystä Suomen aluejaosta. Granö kirjoitti teoksen Puhtaan maantieteen jälkeen. Siinä hän oli esitellyt kehittämäänsä maisematiedettä, ja Suomen maantieteellisissa alueissa Granö keskittyi enemmän aluetieteen käytännön sovellukseen.
| Suomen maantieteelliset alueet | |
|---|---|
| Die geographischen Gebiete Finnlands | |
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | J. G. Granö |
| Kieli | saksa |
| Genre | tietokirja |
| Kustantaja | Societas geographica Fenniae |
| Julkaistu | 1931 |
| Sivumäärä | 182 |
| Suomennos | |
| Kustantaja | WSOY |
| Julkaistu | 1932 |
| Sivumäärä | 168 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Tausta muokkaa
Granön pääteos Puhdas maantiede oli ilmestynyt alkujaan saksaksi 1929. Siinä hän esitteli kehittelemäänsä omaperäistä maisemamaantiedettä.[1] Tutkijana Granö tavoitteli kansainvälisen tiedeyhteisön hyväksyntää, mutta teoksen saama kritiikki oli hänelle pettymys. Hän päätti kuitenkin jatkaa työtä aluetieteensä tunnetuksi tekemiseen, kun oli saanut positiivista palautetta vuonna 1930 Saksaan suunnatusta esitelmämatkasta. Granö päättikin jatkossa kuitenkin keskittyä luomaan ideoilleen käytännön sovelluksia vaikeaselkoisen teoreettisen pohdinnan sijaan. Hän laajensikin Suomen kartaston vuoden 1925 laitoksessa julkaistun kirjoituksen itseäniseksi tutkimukseksi, joka julkaistiin ensin saksaksi nimellä Die geographischen Gebiete Finnlands.[2] Suomen kartaston kirjoituksen lisäksi Suomen maantieteelliset alueet -teoksen pohjalla oli Granön Tarton yliopistossa luomansa Viron maisematieteellinen aluejako.[1]
Sisältö muokkaa
Granö päätti keskittyä Suomen maantieteellisissä alueissa maisemien perusteella muodostettavia yhtenäisiä kokonaisuuksia ja jätti kokonaan lähiötieteellisen aluejaon kehittämisen. Suomen maantieteelliset alueet oli silti suuritöinen teos, vaikka sen aluejako olikin rajattu laajempiin kokonaisuuksiin. Vaikka hän käyttikin jo Suomen kartastossa esitettyä aluejakoa, Granö laajensi ja tarkensi aluejakomenetelmien ja alueiden esittelyä. Kartaston aluekuvaus oli ollut vain 12 sivun ja yhden kartta-aukeaman mittainen, mutta Suomen maantieteellisten alueiden alkuperäinen saksankielinen painos oli yli 170-sivuinen. Siinä oli tekstin lisäksi karttapiirroksia valokuvia ja yksityiskohtaisia tilastoja.[3] Granön pääkriteeri maisematyyppien määrittelyssä oli se, kuinka leimaa-antavia tietyt ainekset olivat maisemassa. Granön lopputuloksena oli, että vesi oli määräävässä asemassa maisetyypissä, joka kattoi lähes puolet Suomesta.[4]
Puhtaassa maantietessä Granö ei käsitellyt maantieteellisen fysilogian kuvausta, mutta Suomen maantieteellisissä alueissa hän antoi asiasta yksityiskohtaisen kuvauksen. Granön mukaan ulkoiset tekijät, kuten lämpövaihtelut, tuuli, vesi ja eliöt, vaikuttivat merkittävästi Suomen maisemiin. Suomessa luonnonfysiologialla oli selkeästäi suurempi vaikutus kuin tiheämmin asutuilla alueilla. Granö kuvasi teoksessa kuitenkin runsaasti erilaisia kulttuurifysiologian vaikutuksia. Jo Suomen kartaston kartat olivat esittäneet Suomen voimakkaat kehityserot, mutta vasta Suomen maantieteellisissä alueissa Granö osoitti selkeästi Suomen lounaisosien Kulttuuri-Suomen ja koillis- ja pohjoisosien Luonnon-Suomen erot. Vaikka hän tarkastelikin runsaasti kulttuurifysiologiaa, hän myös totesi, että se perustuu aina luonnonfysiologiaan, sillä ihmisen maantieteellinen toiminta oli periaatteessa luonnonoloihin sopeutumista tai niiden muuttamista.[4]
Granö päätyi tutkimuksissaan siihen, että Suomessa oli kaikkiaan 62 kulttuuri- ja 43 luonnonseutua. Kulttuuriseudut olivat lähinnä maatalousseutuja. Teollisuudella ja liikenteellä oli läninnä merkitystä vain etelärannikolla ja Tampereen seudulla.[5]
Vastaanotto muokkaa
Suomen maantieteelliset alueet otettiin Suomessa hyvin vastaan, mihin osaltaan vaikutti se, että teos perustui monien tieteilijöiden yhteisvoimin julkaisemaan Suomen kartastoon. Teosta kritisoi oikeastaan vain Granön vanha kiistakumppani Iivari Leiviskä, jonka mielestä teosta olisi pitänyt oikoa, koska se perustui pääosin kartoista saatuihin tietoihin ja sivuutti monia maisematekijöitä.[5] Suomen maantieteelliset alueet kuitenkin sivuutettiin lähes täysin ulkomaisissa tieteellisissä kirjoituksissa, sillä siitä ilmestyi vain kymmenkunta arvostelua.[6]
Lähteet muokkaa
- Granö, Olavi: Puhdas maantiede aikansa kuvastimessa. Tieteessä tapahtuu, 1998, 16. vsk, nro 4. Tieteellisten seurain valtuuskunta. ISSN 1239-6540. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.2.2013. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Tiitta, Allan: Sinisten maisemien mies. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011.