Suomen kartasto

Suomen kartasto on Suomen kansallinen kartasto, josta on julkaistu kuusi laitosta. Sitä julkaisee Suomen maantieteellinen seura, ja sen vuonna 1899 valmistunut ensimmäinen laitos oli maailman ensimmäinen kansalliskartasto, joka kuvaa monipuolisesti yhtä kansallisvaltiota ja antaa alueellisen kokonaiskuvan maasta ja kansasta. Kartastosta on julkaistu uudistetut laitokset vuosina 1910, 1925, 1960, 1977–1994 ja 1999, jolloin ilmestyi juhlalaitos. Kartaston mukana on ilmestynyt yleensä erikseen monisatasivuinen tekstinide ja karttaosa. Viides laitos julkaistiin useassa osassa, johon kuului 25 aihepiirivihkoa.

Suomen kartasto
Vuoden 1999 laitoksen kansikuva, suunnittelu Martti Ruokonen.
Kieli	suomi
Genre	kartasto
Kustantaja	Suomen maantieteellinen seura
Julkaistu	1899, 1910, 1925, 1960, 1977–94 ja 1999
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Ensimmäinen laitos

Suomen kouluja kuvannut kartta ensimmäisessä Suomen kartastossa.

Suomen kartaston julkaisemiselle alkusysäyksen antoi Venetsiassa vuonna 1881 pidetty maantieteellinen kongressi. Suomen Tiedeseura sai senaatilta määrärahan kongressiin osallistumiseen, ja Tilastollisen toimiston johtaja K. E. F. Ignatius valittiin valmistelemaan Suomen näyttelyä. Ignatius johti myös epävirallista maantieteellistä yhdistystä, ja hän ehdottikin, että yhdistys toimittaisi näyttelyyn karttoja. Suomella oli lopulta Venetsiassa esillä 27 karttaa ja 19 muuta teosta. Näyttelyn johto palkitsi kolme suomalaista karttaa parhaalla mahdollisella arvosanalla.

Menestys Venetsiassa rohkaisi suomalaisia maantieteilijöitä jatkamaan karttojen laatimista. Suomen maantieteellinen seura perustettiin 1888, jolloin kiinnitettiin huomiota siihen, että virallinen Suomen yleiskartta oli vanhentunut ja osittain virheellinen. Seuraavana vuonna yhdistys yhdisti voimansa Senaatin asettaman karttaverkon uudistuskomitean kanssa. Suomen maantieteellinen seura päätti myös osallistua Lontoon vuoden 1895 maantieteelliseen kongressiin. Suomalaiset kartat saivat sielläkin huomiota, ja jotkut ulkomaalaiset ehdottivat, että kartat pitäisi julkaista.

Maantieteellisen Seuran karttoja esiteltiin Lontoon kongressin jälkeen myös Helsingissä. Näyttelyn menestyksen jälkeen yhdistyksessä pohdittiin mahdollisuutta oman kartaston laatimiseen. Yhdistyksen sihteeri Johan Axel Palménin mukaan ”Suomen Maantieteellisellä Seuralla on tässä tärkeä isänmaallinen velvollisuus täytettävänään”. Kartaston suunnittelun vastuu annettiin erityiselle toimikunnalle, ja jo huhtikuussa 1897 useita karttoja oli painokunnossa. Kartat valmistuivatkin nopeasti painettavaksi, mutta tekstiosan kirjoittamisessa meni kauemmin. Palmén jäi kesäksi 1899 Helsinkiin kirjoittamaan niitä, ja samalla lehtori J. Pairot käänsi tekstit ranskaksi. Valmis kartasto esiteltiin lopulta 25. syyskuuta 1899. Se ilmestyi suomeksi, ruotsiksi ja ranskaksi ja sisälsi 32 kartta-aukeamaa ja yli 400 sivun mittaisen tekstiniteen. Kartasto kuvasi varsin monipuolisesti Suomea, ja monissa kartoissa kuvattiin historiallista kehitystä Ruotsin vallan loppuajoilta asti.

Suomen kartasto oli maailman ensimmäinen kansalliskartasto. Seuraavaksi ilmestyi Kanadan kansalliskartasto seitsemän vuotta myöhemmin. Vasta toisen maailmansodan jälkeen monet maailman valtioista ovat alkaneet tehostaa kansallista tiedonvälitystä ja painaa myös kansalliskartastoja.

Muut laitokset

Kartaston ensimmäinen laitos herätti niin suurta kansainvälistä huomiota, että Suomen maantieteellinen seura päätti jo pian julkaista uuden laitoksen. Toinen laitos ilmestyi 1911, vaikkakin sen kannessa oli vuosi 1910. Toisen laitoksen taustalla olivat erityisesti J. A. Palmén ja geologi Johannes Sederholm. Toisen laitoksen kuvitetussa tekstikirjassa on 750 sivua ja kartasto-osassa 55 aukeamaa. Suomen itsenäistymisen jälkeen alettiin suunnitella jälleen uutta laitosta, joka ilmestyi vuonna 1925. Sen karttaosa oli yhtä suuri kuin edellisessäkin versiossa, mutta sen tekstiosa vain viidenneksen edellisestä painoksesta. Julkaisutyöstä vastasi J. G. Granö, jonka vaikutuksesta kartasto kuvitti erityisesti Suomen maisemallista ilmettä.

Toisen maailmansodan jälkeen haluttiin näyttää Suomen sodanjälkeinen tila. Suomen Maantieteellisen seuran ja Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen julkaisema neljäs laitos ilmestyi vuonna 1960. Se oli laajuudeltaan edeltäjiensä tasolla, mutta sen esitystekniikkaa oli uudistettu. Karttoihin haluttiin liittää myös muutoksista kertovaa tietoa, minkä takia niiden yhteydessä oli usein diagrammeja. Suomen kartaston neljännen laitoksen toimitti professori Leo Aario.

Suomen Maantieteellinen Seura ja Maanmittaushallitus julkaisivat kartaston viidennen laitoksen. Sen suunnittelu aloitettiin 1971, kun opetusministeriö asetti kansalliskartastotoimikunnan. Kartaston toimituskunnan puheenjohtajana toimi professori Stig Jaatinen, ja työhön osallistuivat julkaisijoiden lisäksi muun muassa Tilastokeskus, maa- ja metsätalousministeriö, opetusministeriö, maatilahallitus, monia yliopistoja ja julkisia laitoksia sekä useita tutkijoita. Uuden kartaston suunnitteluvaihe loppui 1974, jolloin päästiin varsinaiseen työvaiheeseen. Viides laitos painettiin uudistuneessa tilanteessa, sillä luonnontieteellistä tietoa oli runsaasti aiempaa enemmän ja tietojenkäsittely oli nopeutunut ja automatisoitunut. Samalla erilaiset ilmiöt olivat käyneet entistä moniselitteisemmiksi. Laajan tietomäärän takia viides laitos painettiin 25 aihepiirivihkona, jotka olivat keskimäärin 30 sivua pitkiä. Vihkojen rinnalla julkaistiin viimeisenä osana 234-sivuinen Maisemat, asuinympäristöt -kirja. Tekstiosuudet julkaistiin myös ruotsin- ja englanninkielisinä liitteinä, ja kartoissa sekä muissa grafiikoissa oli kolmikieliset selitykset. Laitos julkaistiin vuosina 1977–1994, ja siinä oli kaikkiaan yli 3 000 karttaa ja yli 2 000 diagrammia.

Ensimmäisen laitoksen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi Suomen maantieteellinen seura julkaisi keväällä 1999 juhlakartaston, jonka se oli toteuttanut yhteistyössä WSOY:n kanssa. Se käsitteli Suomea osana Eurooppaa ja maailmaa. Kartasto oli aiempaa pelkistetympi, eikä se ollut luonteeltaan tieteellinen esitys vaan enemmän tietokirjamainen. Kartaston päätoimittaja oli professori John Westerholm. Juhlavuoden kunniaksi Tieteiden taloon avattiin myös kartastoista kertova näyttely. Vuonna 2002 juhlakartaston aineistosta ilmestyi valikoitu, päivitetty ja osittain laajennettu englanninkielinen laitos Suomen maantieteellisen seuran aikakauskirja Fennian erikoisnumerona 180:1–2.

Lähteet

• Raento, Pauliina & John Westerholm: Preface. Teoksessa Raento, Pauliina & John Westerholm (toim.): Finland – Nature, Society, and Regions. Fennia 180:1–2. Helsinki: Suomen maantieteellinen seura, 2002. Artikkelin verkkoversio (viitattu 13.2.2013). (englanniksi)
• Rikkinen, Kalevi: Maailman ensimmäinen kansalliskartasto Suomi-kuvan rakentajana. Tieteessä tapahtuu, 1999, 17. vsk, nro 3. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.5.2023.
• Talman, Risto: Suomen kansalliskartasto uudistuu. Teoksessa Karttaa tarvitaan aina, s. 15–19. Helsinki: Suomen kartografinen seura, 2007. ISBN 978-952-92-1714-4. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 2.2.2013). (Arkistoitu – Internet Archive)
• Tiitta, Allan: Maantiede. Teoksessa Tommila, Päiviö (päätoim.): Suomen tieteen historia. 3, Luonnontieteet, lääketieteet ja tekniset tieteet. Porvoo: WSOY, 2000. ISBN 951-0-23106-1.

Kirjallisuutta

• Westerholm, John & Raento, Pauliina (toim.): Suomen kartasto 1999: 100-vuotisjuhlakartasto. 6. laitos. Helsinki: WSOY: Suomen maantieteellinen seura, 1999. ISBN 951-0-22480-4.

Aiheesta muualla

• Suomen kartasto. Helsinki: Suomen maantieteellinen seura, 1899. Kartan verkkoversio julkaisuarkisto Doriassa.
• Suomen kartasto 100 vuotta Suomen maantieteellinen seura.