Avaa päävalikko

Suomen kielitaitolaki

Kielitaitolaki eli Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (424/2003) on Suomen lainsäädännön laki, joka sisältää määräykset julkisyhteisöjen (mm. valtio, kunnat) henkilöstön suomen ja ruotsin kielitaidosta. Luonteeltaan laki on yleislaki, jota noudatetaan, mikäli muut lait eivät sisällä tarkempia määräyksiä.

Kielitaitolaki sisältää joukon periaatesäädöksiä ja asetuksenantovaltuuksia, joiden perusteella viranomaiset voivat määrätä henkilöstöltään vaadittavasta kielitaidosta. Periaatesäännöksistä käytännössä tärkein on määräys, jonka mukaan julkisyhteisöjen työpaikkailmoituksissa on ilmoitettava vaadittava kielitaito. Valtion viranomaisten suomen ja ruotsin taidosta annettavat määräykset on säädetty annettavaksi lailla tai lain nojalla annettavalla asetuksella. Muista valtion virkamiesten kielitaitovaatimuksista ministeriöt voivat määrätä omasta aloitteestaan annetulla asetuksella. Kunnallisten viranomaisten kielitaitovaatimuksista kunta saa määrätä kunnan johtosäännöllä tai muulla sen tasoisella määräyksellä.

Ainoa kielitaitolaissa oleva konkreettinen kielitaitovaatimus on, että korkeakoulututkintoa edellyttävien valtion työsuhteissa kelpoisuusvaatimuksena on kaksikielisissä viranomaisissa viranomaisen virka-alueen väestön enemmistön kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä toisen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Yksikielisissä viranomaisissa vaaditaan toisen kielen tyydyttävä ymmärtämisen taito. Muuta valtion henkilöstöä koskevia suomen ja ruotsin kielen taitoa koskevia kelpoisuusvaatimuksia voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella.

Kielitaidon osoittamista varten laissa on säännökset valtion kielitutkintolautakunnasta ja valtionhallinnon kielitutkinnoista. Lisäksi kielitaidon voi osoittaa opinnoilla. Tästä on tarkemmat määräykset valtioneuvoston asetuksessa suomen ja ruotsin kielen taidon osoittamisesta valtionhallinnossa (481/2003). Perusperiaatteena on, että erinomaisen kielitaidon osoittamiseen vaaditaan kyseisellä kielellä saatu koulusivistys ja samalla kielellä suoritettu korkeakoulututkinto tai magna cum laude approbatur samalla kielellä (kokonaisuudessaan) suoritetun ylioppilastutkinnon äidinkielen kokeessa. Hyvän tai tyydyttävän kielitaidon osoittamiseen vaaditaan vähintään arvosanalla hyvä tai tyydyttävä suoritetut korkeakoulututkinnon pakolliset kieliopinnot, mutta myös tietyillä yo-tutkinnon arvosanoilla on mahdollista osoittaa vastaava kielitaito. Myös yleisillä kielitutkinnoilla on mahdollista osoittaa erinomainen, tyydyttävä tai hyvä kielitaito.

Yleinen väärinkäsitysMuokkaa

Yleinen väärinkäsitys on, että virkamiesruotsin kokeen suorittanut henkilö osaa riittävästi ruotsinkieltä.kenen mukaan?

UlkomaalaisetMuokkaa

Kansalliskielten taitovaatimus rajoittaa periaatteessa ulkomaalaisten mahdollisuuksia työllistyä julkisiin virkoihin. Käytännössä kielitaitovaatimukset on kuitenkin muotoiltu niin, että ne ovat vain harvoin este ulkomaalaisen viransaannille.

Monien tutkimusta harjoittavien virastojen, kuten VTT:n ja METLA:n useimpien virkojen pätevyysvaatimukset on määritelty siten, että tavallisiin tutkijanvirkoihin ei ole kielitaitovaatimuksia. Sen sijaan useimpiin hallinnon virkoihin, joihin vaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, kielitaitovaatimukset ovat voimassa. Erikoistapauksissa Valtioneuvosto voi myöntää näihin tai muihin valtionhallinnon virkoihin erivapauden kielitaitovaatimuksista. Käytännössä erivapauksia on myönnetty harvoin, viimeksi vuonna 2002 VTT:n tutkimusprofessori Sergei Vainšteinille.

Yliopistojen, jotka palkkaavat paljon ulkomaalaisia tutkijoita ja professoreja, virkamiesten kielitaitovaatimuksista on omat määräyksensä yliopistolaissa. Nämä vaatimukset ovat tuntuvasti kielitaitolain vaatimuksia löyhemmät. Tämän vuoksi yliopistoissa on paljon virkamiehiä ja työsuhteisia tutkijoita, joilla ei ole mainittavaa kansalliskielten taitoa.

Katso myösMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa