Avaa päävalikko

Suomen asiain neuvottelukunta oli Venäjän keisarikunnan ministerineuvoston eli Venäjän hallituksen yhteyteen vuonna 1907 perustettu komitea, joka valmisteli Suomen suuriruhtinaskuntaa koskeneita asioita. Sen tarkoituksena oli lisätä Venäjän hallituksen kontrollia Suomea koskeneiden asioiden esittelyssä keisarille, mikä oli aiemmin ollut Suomen ministerivaltiosihteerin yksinoikeus. Samaa tavoitetta ajoi myös seuraavana vuonna säädetty uusi esittelyjärjestys, josta usein katsotaan toisen sortokauden alkaneen.[1]

Suomen asiain neuvottelukunta perustettiin lokakuussa 1907 Venäjän pääministeri Pjotr Stolypinin aloitteesta. Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimi ministerineuvoston puheenjohtaja eli Venäjän pääministeri. Muina jäseninä olivat alkujaan valtion kontrollööri Pjotr Haritonov, Venäjän valtakunnanneuvoston jäsenet Vladimir Deutrich ja Nikolai Sergejevski, senaattori Nikolai Garin sekä kenraaliluutnantti Mihail Borodkin. Vuonna 1908 komiteaa täydennettiin kolmella jäsenellä, joista yksi oli Suomen kenraalikuvernööri ja kaksi muuta tuleva pääministeri Vladimir Kokovtsov sekä oikeusministeri Ivan Štšeglovitov. Myöhemmin, Ivan Goremykinin pääministerikaudella myös Suomen ministerivaltiosihteeri kutsuttiin neuvottelukuntaan. Pääosa neuvottelukunnan jäsenistä kannatti Suomen autonomian kaventamista yleisvaltakunnallisen lainsäädännön osalta.[2] Useat heistä olivat kuuluneet Sergejevskin aiemmin johtamaan Suomen asioiden valmistelukomiteaan, jonka Vjatšeslav von Plehwe oli perustanut Venäjän valtakunnanneuvostoa varten vuonna 1899.[3]

Vaikka Suomen asiain neuvottelukunta palvelikin Suomen autonomian kaventamista, se oli silti myös merkkinä siitä, että Suomelle edelleen tunnustettiin Venäjän valtakunnassa eräänlainen erityisasema, sillä millään muulla valtakunnan osalla ei ollut vastaavaa elintä.[2]

LähteetMuokkaa

  1. Osmo Jussila, Seppo Hentilä ja Jukka Nevakivi: Suomen poliittinen historia 1809–2006, s. 90–91. WSOY 2006.
  2. a b Osmo Jussila: Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1917, s. 720–721. WSOY 2004.
  3. Jussila 2004, s. 679–680, 720–721.