Suomalaisen Naisen Päivät (tapahtuma Alankomaissa)

Suomalaisen Naisen Päivät (SNP) on suomalaisille naisille suunnattu viikonlopputapahtuma Alankomaissa. Tapahtuma on järjestetty vapaaehtoisvoimin vuodesta 1989 saakka.

Suomalaisen Naisen Päivät alkoi kaveripiirin tapaamisena, mutta se on vuosien saatossa kasvanut tärkeäksi ulkosuomalaisten kohtaamispaikaksi Hollannissa. Kaikenikäisille suomalaisille naisille suunnattuun tapahtumaan osallistuu vuosittain 80–110 naista. Enemmistö osallistujista tulee Alankomaista, mutta päiville osallistuu säännöllisesti naisia myös Belgiasta, Saksasta ja jopa Suomesta asti.

Moni yritys ja yhteistyökuvio on saanut alkunsa Naisenpäivien inspiroivassa tunnelmassa ja sieltä saatu vertaistuki auttaa monissa elämän pulmissa. Viikonloppu on paitsi tilaisuus kohdata vanhoja ystäviä, myös löytää uusia ja luoda kontakteja Alankomaissa. Perinteisesti viikonlopun ohjelmaan kuuluu työpajoja sekä iltajuhla. Useina vuosina Suomalaisen naisen päivillä on esiintynyt suomalainen artisti tai bändi. Vuosien varrella mukana on ollut mm. Hector, Janus Hanski, Jaana Saarinen, Koop Arposen yhtye Flute of Shame sekä Neumann.

Vuonna 2015 suureksi kasvaneen tapahtuman järjestelyjä helpottamaan luotiin säätiö, Stichting Finnish Women’s Day Netherlands. Säätiötä johtaa vapaaehtoisista koostuva toimikunta, joka on samalla päivät järjestävä taho. Toimikunnassa on yleensä noin 6 jäsentä ja sen kokoonpano vaihtelee osin vuosittain.

Tapahtumalle luotiin ensimmäistä kertaa virallinen ilme Mandi Astolan suunnittelemien logojen muodossa 2015.

Stichting Finnish Women’s Day Netherlands

Vuonna 2018 oli Suomalaisen Naisen Päivien juhlavuosi. Silloin tapahtuma järjestettiin 30. kerran.

Vuosi Paikka
2023 Helvoirt
2022 Delft
2021 Rotterdam
2019 Garderen
2018 Garderen
2017 Garderen
2016 Zutphen
2015 Nunspeet
2014 Nunspeet
2013 Egmond aan Zee
2012 Wolfheze
2011 Exloo
2010 Arnhem
2009 Volendam
2008 De Bilt
2007 Alkmaar
2006 Alphen aan den Rijn
2005 Alphen aan den Rijn
2004 Den Dolder
2003 Hertogenbosch-Rosmalen
2002 Ughelen
2001 Apeldoorn
2000 Hoeven
1999 Capelle a/d Ijssel
1998 Doorn
1997 Noordwijk
1996 Doorwerth
1995 Doorwerth
1994 Egmond aan Zee
1993 Egmond aan Zee
1992 Egmond aan Zee
1991 Beekbergen
1990 Beekbergen
1989 Bunnik

Aiheesta muualla muokkaa