Suolayrtti

Suolayrtti eli punasuolayrtti (Salicornia europaea) on suolamaiden mehevävartinen kasvi. Euroopassa laji kasvaa merenrantahietikoilla. Suomessa suolayrtti on voimakkaasti harvinaistunut ja se on luonnonsuojeluasetuksessa mainittu uhanalainen kasvilaji.[1]

Suolayrtti
Salicornia europaea.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Revonhäntäkasvit Amaranthaceae
Suku: Suolayrtit Salicornia
Laji: europaea
Kaksiosainen nimi

Salicornia europaea
L.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Suolayrtti Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Suolayrtti Commonsissa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

 
Punertavia suolayrttejä.

Yksivuotinen suolayrtti kasvaa 3–15 senttimetriä korkeaksi. Siirottavahaarainen varsi on pysty ja möyheä. Lehdet ovat vastakkain, mutta ovat muuntuneet hyvin lyhyiksi, suomumaisiksi vartta ympäröiviksi tupiksi. Suolayrtin versot ovat usein punertavia. Kukinto on 1–8 cm pitkä, tähkämäinen ja jaokkeinen. Kussakin jaokkeessa kaksi vaatimatonta kolmikukkaista viuhkoa. Möyheän kilpimäinen kehä suojelee kukkia. Suolayrtti kukkii elo-syyskuussa.[2][3]

LevinneisyysMuokkaa

Suolayrttiä tavataan Euroopan kaikilla merenrannikoilla Vienanmereltä Välimerelle asti. Sitä tavataan myös Afrikan ja Lähi-idän Välimeren rannikoilla sekä Pohjois-Amerikan itärannikolla. Aasiassa laji on levinnyt laajalle sisämaan aroalueilla.[4] Suomessa suolayrttiä tavataan Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjanlahden rannoilla Satakunnasta sekä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalta.[2] Laji on voimakkaasti taantunut koko Suomessa ja kanta on pienentynyt 1960-luvun jälkeen yli 60 prosenttia.[3] Esimerkiksi Hailuodossa suolayrtti kasvoi yleisenä vielä 1970-luvulla. Nykyisin Hailuodossa on jäljellä enää kaksi kasvustoa.[5]

ElinympäristöMuokkaa

Suolayrtti kasvaa hiekkaisten merenrantaniittyjen suolalaikuilla, joissa meriveden haihtuminen tekee maaperän suolaiseksi ja vähäkasviseksi.[2] Tällaisia paikkoja syntyy esimerkiksi maakohoamisen takia tai voimakkaasta karjanlaidunnuksesta aiheutuneesta rantaniittyjen maanpinnan paljastumisesta, joka lisää veden haihtumista. Rantalaidunnuksen loppuminen ja Itämeren rehevöityminen ovat Suomessa johtaneet suolayrtin kasvupaikkojen nopeaan umpeenkasvamiseen ja lajin harvinaistumiseen.[3]

Suolayrtti luokitellaan suolaisen kasvupaikkansa vuoksi suolakkokasviksi eli halofyytiksi.[3]

KäyttöMuokkaa

Suolayrttiä on aikaisemmin käytetty soodan valmistamiseen. Sitä on myös lisätty salaatteihin.[4]

LähteetMuokkaa

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Väre, Henry: Punasuolayrtti. Teoksessa Kasvit II. Toim. Piirainen, Mikko. WSOY, Porvoo 2008, s. 224–225.

ViitteetMuokkaa

  1. Ympäristöministeriö: Uhanalaiset putkilokasvit luonnonsuojeluasetuksessa[vanhentunut linkki] Viitattu 20.7.2009.
  2. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 136.
  3. a b c d Väre 2008, s. 224–225.
  4. a b Den virtuella floran: Glasört (ruotsiksi)
  5. Hailuodon luonto[vanhentunut linkki]

Aiheesta muuallaMuokkaa