Suojeluskirje
Suojeluskirje, jonka synonyymejä ovat suojeluskirja,[1] saattokirja,[2] saattokirje,[3] suojakirja,[1] turvakirja[1] ja turvakirje,[4] on varsinkin historiallisina aikoina käytössä ollut asiakirja, joka turvasi haltijansa matkantekoa tai toimintaa yleensä. Suojeluskirjeen antoi hallitsija, sotapäällikkö tai korkea-arvoinen viranomainen tietylle henkilölle, yritykselle tai laitokselle. Tällaisia asiakirjoja, joissa antaja lupasi sen haltijalle erityistä suojelusta, käytettiin mitä erilaisimmissa yhteyksissä, ja niiden käyttö oli varsin yleistä.[5][6]
Vielä 1900-luvulla suojeluskirjeitä käytettiin Euroopan ulkopuolella siirtomaissa, joissa eurooppalaisten valtioiden konsulit käyttivät tuomiovaltaa maansa kansalaisia koskevissa asioissa. Suojeluskirjeillä oli 1930-luvulla enää vähäinen merkitys ja niiden käyttö oli harvinaista. Suojeluskirjeeksi on kutsuttu myös asiakirjaa, jossa valtio ilmoittaa ottavansa valtansa alle siirtomaayhtiölle kuuluvan alueen.[6]
Saattokirjaksi tai turvakirjaksi on nimitetty myös diplomaateille annettavaa asiakirjaa, jonka avulla valtionrajan ylitys sujui esteettömästi.[2]
Toisessa maailmansodassa oli yleisessä käytössä etukäteen hyväksytyille puolueettomien valtioiden laivoille myönnetty lähtölupa ja turvakirja, josta käytettiin englanninkielistä nimitystä navicert tai ship’s warrant.[2]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Nykysuomen sanakirja. Hakusana turvakirja. Helsinki: WSOY, 1951–1961.
- ↑ a b c Otavan iso tietosanakirja. Osa 7, palstat 847–848 , hakusana saattokirja. Helsinki: Otava, 1964.
- ↑ Uusi tietosanakirja. Osa 19, palsta 367, hakusana suojeluskirje. Helsinki: Tietosanakirja oy, 1965.
- ↑ Nykysuomen sanakirja. Hakusana saattokirje. Helsinki: WSOY, 1951–1961.
- ↑ Nykysuomen sanakirja. Hakusana suojeluskirje. Helsinki: WSOY, 1951–1961.
- ↑ a b Iso tietosanakirja. Osa 12, palstat 967–968, hakusana suojeluskirje. Helsinki: Otava, 1937.