Sumuvuoret

Sumuvuoret (sindariksi Hithaeglir) on paikka J. R. R. Tolkienin luomassa fiktiivisessä Keski-Maassa. Ne jatkuvat vajaat 1 300 kilometriä pohjoisesta etelään Eriadorin ja suuren joen, Anduinin, laakson välissä sekä Gundabadin vuoresta kaukana pohjoisessa Methedrasiin etelässä.

HistoriaMuokkaa

Melkor loi Sumuvuoret halutessaan vaikeuttaa Oromën kulkemista metsästämään Keski-Maan poikki. Aikanaan Sumuvuoret olivat korkeampia.

Suuri kääpiövaltakunta Khazad-dûm perustettiin kerran Sumuvuorten alla, mutta Balrogin (Durinin Turma) löytyminen vuonna 1981 Kolmatta Aikaa johti kääpiöiden valtakunnan hylkäämiseen, vaikkakin örkit ja muut oliot saapuivat oleilemaan Sumuvuorten alle.

Kolmas aikaMuokkaa

Kolmetoista kääpiötä, Gandalf ja Bilbo Reppuli ylittivät Sumuvuoria ja Hiidet vangitsivat heidät kirjassa Hobitti eli sinne ja takaisin.

PopulaarikulttuuriMuokkaa

  • Led Zeppelin kappale ”Misty Mountain Hop” näyttää saaneen nimensä Tolkienilta, vaikkei juuri muuta. Useat muutkin Led Zeppelinin kappaleet sisältävät viitteitä Tolkieniin.