Sulim Jamadajev (ven. Сулим Бекмирзаевич Ямадаев, 1973 Gudermes, Tšetšen-ingusian ASNT Neuvostoliitto30. maaliskuuta 2009 Dubai, Yhdistyneet arabiemiirikunnat) oli tšetšenialainen sotilaskomentaja. Hän oli kapinallisjohtaja ensimmäisessä Tšetšenian sodassa. Toisessa sodassa 1999 hän vaihtoi puolta ja siirtyi Venäjän joukkoihin. Vuoteen 2008 hän johti GRU:n alaisuudessa toiminutta 42. moottoroituun divisioonaan kuulunutta Spetsnaz-erikoispataljoonaa Vostok. Vostok-pataljoonaa syytettiin brutaaleista otteista, kuten osallisuudesta avaarikylän tarkastukseen toukokuussa 2005, jolloin kylässä poltettiin useita rakennuksia ja 11 siviiliä katosi.[1]

Elokuussa 2008 hänet asetettiin syytteeseen vuonna 1998 tapahtuneesta kidnappauksesta ja etsintäkuulutettiin.[2] Samalla viikolla alkaneessa Etelä-Ossetian sodassa hänen kuitenkin kerrottiin yhä komentavan Vostok-pataljoonaa.[3][4]

Sulimin veljet ovat myös johtavassa asemassa Venäjällä ja Tšetšeniassa. Veli Ruslan Jamadajev oli Venäjän duuman jäsen. Hänet ammuttiin Moskovassa 24. syyskuuta 2008. Jamadajevin klaanilla oli useita yhteenottoja Tšetšenian presidentti Ramzan Kadyrovin klaanin kanssa.[5] Suhteet kiristyivät kun huhtikuussa 2008 Vostok-joukko nuorimman Jamadajevin, Badrud Jamadajevin alaisuudessa kieltäytyi antamasta tietä presidentti Kadyrovin saattueelle ja joukkojen kesken käytiin tulitaistelu, jossa sai surmansa kaksi presidentin henkivartiokaartin sotilasta. Tämän jälkeen Kadyrov alkoi vaatia Vostokin hajottamista ja syytti Jamadajeveja useista rikoksista, kuten tšetšeeniliikemiesten Junus ja Jusup Arsamakovin murhista.[1] Jamadajevin murhan jälkeen Kadyrov sanoi olevansa "70 % varma" että Jamadajev oli hänen isänsä murhan takana, ja syytti häntä kahdesta murhayrityksestään.[6]

Sulim Jamadajevia ammuttiin Dubaissa 28. maaliskuuta 2009 luksusasuintalon autotallissa, ja hän kuoli vammoihinsa kahden päivän kuluttua.[7] Jamadajev oli neljäs salamurhattu Kadyrovin vastustaja kuuden kuukauden sisällä ja kuudes vuoden sisällä[6]. Hänen veljensä lisäksi surmansa olivat saaneet entinen Groznyin varapormestari Gilani Šepijev Moskovassa helmikuussa ja tammikuussa entinen henkivartija Umar Israilov, joka ammuttiin kadulla Wienissä.[8] Kadyrov on kieltänyt osallisuutensa[6], lisäksi eräät tarkkailijat arvelivat ettei salamurhaajien käyttö ole oikein verikoston toteuttamisessa, jonka uhrin suvun jäsenen on tehtävä itse.[1] Myös eräitä salaliittoteorioita esitettiin.[1]

Dubain viranomaisten mukaan murhan jäljet johtavat Tšetšenian varapääministeri Adam Delimhanoviin.[8]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Who Wanted To Kill Sulim Yamadayev, And Why? RFE/RL. Viitattu 5.4.2009.
  2. Chechen Hero Now a Murderer (Arkistoitu – Internet Archive) – Kommersant 7.8.2008
  3. Doctors Take Over from Tanks (Arkistoitu – Internet Archive) – Kommersant 13.8.2008
  4. Сулима Ямадаева видели в окрестностях Цхинвали – lenta.ru (venäjäksi)
  5. "Восток" - дело громкое – lenta.ru (venäjäksi)
  6. a b c Chechen leader Kadyrov says father killed by Yamadayev RIA. Viitattu 6.4.2009.
  7. Russia Ex-Chechen commander Yamadayev dies in Dubai – relatives 30.3.2009. RIA Novosti. Viitattu 30.3.2009. (englanniksi)
  8. a b Dubai acusa al viceprimer ministro checheno de estar detrás del asesinato de un rival El País. Viitattu 6.4.2009.