Sudaporn Seesondee (thaiksi สุดาพร สีสอนดี, s. 10. lokakuuta 1991) on thaimaalainen nyrkkeilijä ja olympiamitalisti.

Sudaporn Seesondee
Henkilötiedot
Syntynyt10. lokakuuta 1991 (ikä 32)
Kansalaisuus  Thaimaa
Nyrkkeilijä
Aktiivisena 2010–
Pituus 162 cm
Painoluokka 60 kg
Mitalit
Maa:  Thaimaa
Naisten nyrkkeily
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Tokio 2020 60 kg
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa New Delhi 2018 60 kg
Pronssia Pronssia Jeju 2014 64 kg

Urheilu-ura muokkaa

Seesondee on kilpaillut vuodesta 2010 lähtien. Hän osallistui samana vuonna Barbadoksen MM-kilpailujen 60 kg sarjaan. Hän voitti karsintaottelussa egyptiläisen Omnia Saidin ja toisessa ottelussaan australialaisen Claire Ghabrialin. Seuraavassa ottelussa hän hävisi yhdysvaltalaiselle Queen Underwoodille.[1] Qinhuangdaon MM-kilpailuissa 2012 Seesondee otteli 75 kg:n sarjassa. Hän voitti ensimmäisessä ottelussaan vietnamilaisen Lê Thị Nhungin mutta hävisi seuraavassa ottelussa kiinalaiselle Li Jinzille.[2] Kaksi vuotta myöhemmin Jejun MM-kilpailuissa Seesondee otteli jälleen pienemmässä painoluokassa 64 kg:n sarjassa. Hän voitti ensimmäisellä kierroksella ukrainalaisen Nila Lipskayan pistein 3–0 ja toisella kierroksella argentiinalaisen Macarena Ledesman samoin luvuin. Puolivälierissä Seesondee voitti tšekkiläisen Martina Schmoranzován 2–1. Välieräottelussa Seesondee hävisi englantilaiselle Sandy Ryanille 3–0, mutta hän saavutti uransa ensimmäisen MM-tason mitalin.[3] Astanan MM-kilpailuihin Seesondee oli ilmoittautunut 75 kg sarjaan, mutta hän ei koskaan otellut karsintaotteluaan, ja ottelun voittajaksi julistettiin turkkilainen Sema Çalışkan.[4][5][6]

New Delhin MM-kilpailuissa 2018 Seesondee otteli 60 kg:n sarjassa. Hän voitti ensimmäisellä kierroksella yhdysvaltalaisen Stacia Suttlesin pistein 3–2 ja toisessa ottelussa mongolialaisen Namuun Monkhorin 5–0. Puolivälieräottelussa Seesondee voitti Mira Potkosen 4–1. Loppuotteluun hän eteni voittamalla eteläkorealaisen Oh Yeon-jin välierissä 4–1. Loppuottelussa irlantilainen Kellie Harrington oli parempi pistein 3–2.[7] Ulan-Uden MM-kilpailuissa 2019 Seesondee kilpaili 60 kg:n sarjassa. Hän voitti kahdessa ensimmäisessä ottelussaan australialaisen Anja Stridsmanin ja kazakstanilaisen Rimma Volossenkon, mutta hävisi puolivälierissä yhdysvaltalaiselle Rashida Ellisille.[8] Hän osallistui myös Aasian-mestaruuskilpailuihin 2019, mutta hävisi karsintaottelun kiinalaiselle Yang Wenlulle 60 kg:n sarjassa.[9] Vuonna 2020 Seesondee varmisti paikan Tokion kesäolympialaisten 60 kg:n sarjaan oltuaan kolmas Aasian karsintaturnauksessa.[10][5][6] Seesondee voitti Tokiossa ensimmäisillä kierroksilla ecuadorilaisnyrkkeilijän ja intialaisen Simranjit Kaurin yksimielisillä tuomariäänillä ja varmisti olympiamitalin voitettuaan brittiläisnyrkkeilijän hajaäänituomiolla. Välieräottelunsa Seesondee hävisi Harringtonille hajaäänituomiolle ja saavutti siten pronssia.[11]

Elokuuhun 2021 mennessä Seesondee oli otellut amatööriurallaan 30 ottelua joista oli voittanut 20.[6]

Lähteet muokkaa

  1. AIBA Women World Boxing Championships Barbados 2010 - Light 60 kg (pdf) (Arkistoitu versio 11. kesäkuuta 2012) AIBA. Arkistoitu 11.6.2012. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)
  2. AIBA Women World Boxing Championships Qinhuangdao 2012 - Women's Middle 75kg (pdf) (Arkistoitu versio 22. toukokuuta 2012) AIBA. Arkistoitu 22.5.2012. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)
  3. AIBA Women’s World Boxing Championships Jeju 2014 - Women's Light Welter (64kg) (pdf) AIBA. Arkistoitu 26.9.2020. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)
  4. AIBA Women's World Boxing Championships Astana 2016 (pdf) AIBA. Arkistoitu 1.3.2020. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)
  5. a b Amateur Boxing - Sudaporn Seesondee TheSports.org. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)
  6. a b c Sudaporn Seesondee BoxRec. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)
  7. AIBA Women's World Boxing Championships 2018 - Women's Light (57-60kg) (pdf) AIBA. Arkistoitu 19.1.2021. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)
  8. AIBA Women's World Boxing Championships 2019 - Women's Light W60 kg (pdf) AIBA. Arkistoitu 14.4.2021. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)
  9. ASBC Elite Boxing Championships 2019 (pdf) Amateur Boxing. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)
  10. Boxing Road to Tokyo Asian/ Oceanian Qualification - Women's Light (57-60kg) (pdf) Athlete 365. Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
  11. Sudaporn Seesondee Olympedia. (englanniksi)