Stromovka

Stromovka (viralliselta nimeltään Královská obora, kuninkaallinen metsästyspuisto) on yksi suurimmista puistoista Tšekin pääkaupunkissa Prahassa. Kooltaan se on noin 88,67 hehtaaria.[1]

Stromovka

Historia

muokkaa
 
Viktor Barvitiuksen maalaus Torstai Stromovkalla (1885)

Stromovkan kuninkaallinen metsästyspuisto perustettiin vuonna 1266, kun Böömin kuningas Ottokar II Přemysl aitasi sen metsästysalueekseen ja rakennutti sinne kesähuvilan. Puisto koki kovia hussilaisten hallitessa Prahaa, mutta myöhemmin Vladislaus II korjautti sen valtakaudellaan. Rudolf II:n aikana Stromovkan rakennuksia uudistettiin, luonto- ja vesialueita laajennettiin sekä tunneleita rakennettiin. Muun muassa puiston etelärinteillä sijaitsevan huvilan renessanssiulkoasu on tältä ajalta. Historiansa aikana puisto toimi myös useaan kertaan sotilasleirinä. Nykyään ravintolana toimiva suuri salirakennus on alun perin vuodelta 1689.[2]

Itävallan keisari Frans I:n vuonna 1804 antama asetus muutti Stromovkan kaikille avoimeksi puistoksi. 2000-luvulla puiston infrastruktuuria on peruskorjattu useaan kertaan ja sen lampia ja puustoa elvytetty. Esimerkiksi vuonna 2016 valmistuneessa projektissa Stromovkaan kaivettiin kaksi uutta lampea.[2]

Nähtävyydet

muokkaa
  • Rudolfin tunneli (Rudolfova štola)
  • Kuvernöörin kesäpalatsi (Místodržitelský letohrádek)
  • Planetaario (Planetárium)
  • Šlechtova restaurace -ravintola
  • Restaurace Vozovna -ravintola
  • Buštěhradin rautatienvartijan talo (Strážní domek Buštěhradské dráhy)

Lähde:[1]

Palvelut

muokkaa

Kävely-, juoksu-, pyöräily- sekä hevosreittien lisäksi Stromovkan alueella sijaitsee kaksi vapaassa käytössä olevaa ulkokuntosalia. Tämän puistossa sijaitsee lukuisia leikkipaikkoja sekä neljä suurempaa piknik-aluetta.[1]

Stromovkan alueella sijaitsee monta vapaasti käytettävää juomavesipistettä sekä kaksi yleistä käymälää ja useampia irtonaisia kuivakäymälöitä.[1]

Liikenneyhteydet

muokkaa

Stromovka sijaitsee Bubenečin kaupunginosassa Vltavajoen etelärannalla. Raitiovaunulinjat 6, 12 sekä 17 pysähtyvät pysähtyvät sen itäisen sisäänkäynnin lähettyvillä. Lähin metroasema on muutaman minuutin kävelymatkan päässä sijaitseva Nádraží Holešovice.[3]

Puistoon pääsee myös polkupyörällä ja sitä halkovat päällystetyt pyörätiet.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e Královská obora - Stromovka Hlavního města Prahy. Viitattu 30.7.2024. (tšekiksi)
  2. a b Královská obora Stromovka v Praze Kudy z Nudy. Viitattu 29.7.2024. (tšekiksi)
  3. Stromovka: A Green Paradise in the Heart of Prague Prague morning. 28.7.2024. Viitattu 29.7.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa