Stephensonin Rocket-veturi

vuonna 1829 rakennettu höyryveturi

Stephensonin Rocket-veturi tai The Rocket ("Raketti") oli 1829 rakennettu höyryveturi, joka voitti veturien Rainhill-kilpailussa. Kilpailun tarkoitus oli valita veturi ensimmäiselle kaupunkien väliselle rautatielle, joka rakennettiin Manchesterin ja Liverpoolin välille 1830 niin henkilö- kuin tavaraliikennettä varten. Tästä kilpailusta alkoi rautateiden valtava kasvu 1800-luvulla.

Rocketin piirustus
Rocket Lontoon Tieteen museossa (Science Museum). Huomaa, että tässä mallissa on pyöriä vetävä sylinteri lähempänä vaakatasoa, johon se muutettiin 1830.

Isä George Stephenson ja poika Robert Stephenson tekivät elämässään useita vetureita ja rautateitä. Aikaisemmin 1825 he olivat rakentaneet maailman ensimmäisen julkisen rautatien Stocktonin ja Darlingtonin välille (Stockton and Darlington Railway) paikallisen sijoittajan rahoittamana. Ensimmäisen höyrykonevetoisen tavararadan oli rakentanut Richard Trevithick 1804 (kts. Pen-y-Darren (veturi)).[1]

Rainhill-kilpailun taustalla oli kaupungin johtajien epäluulo silloin tarjolla olleita vetureita kohtaan, koska nämä olivat hitaita ja kuluttivat paljon puuta. Kilpailu herätti paljon julkisuutta. Palkintona oli 500 puntaa ja sopimus veturien toimituksesta. Kilpailun säännöissä oli määritelty veturin enimmäispaino ja pääominaisuudet. Veturit ajoivat 56 kilometrin matkan kuormattuna ja ilman kuormaa. Samalla mitattiin käytetty aika ja polttoaineen kulutus. Rocket ei ollut kilpailun nopein veturi, mutta selvisi ehjänä perille. Rocketin keskinopeus kolme kertaa veturia suuremman painon kanssa oli 20 km/h ja yhdellä matkustajavaunulla matkustajineen 38,5 km/h.[2]

Rocket oli teknisiltä ominaisuuksiltaan paljon edellä aikaisempia vetureita ja muodosti höyryveturin perusmallin. Sen kattila oli moniputkinen, jolloin lämmönsiirron pinta-ala oli suurempi. Painoa säästävä ratkaisu oli suoraan vetävään pyörään kytketty sylinteri. Veturiin oli liitetty erillinen tenderi eli vaunu vedelle ja polttoaineelle. Lisäksi siinä oli käytössä putki, joka puhalsi höyryä savupiipun juuresta, jolloin venturi-ilmiön avulla saatiin aikaiseksi alipaine ja parempi veto tulipesään. Veturien koko ja teho kasvoivat ajan mittaan, mutta perusratkaisut pysyivät liki samoina koko höyryveturikauden ajan.[3]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Cole 2011, s. 10
  2. Chaline 2013, s. 15–16
  3. Chaline 2013, s. 19

Aiheesta muualla muokkaa