Stendhalin syndrooma

Stendhalin syndrooma eli Firenzen syndrooma on epävirallinen diagnoosi, jolla tarkoitetaan voimakkaasta tai liiallisesta taide-elämyksestä aiheutuvaa, nykyään hyvin harvinaista oireyhtymää. Kokija hurmioituu erityisen pakahduttavasta taide-elämyksestä tai taide-elämyksistä (eritoten niitä paljon sisältävässä kohteessa, kuten Firenzessä) niin voimakkaasti että kokee mm. heikotusta, pahoinvointia, paniikkia, sekavuutta ja sydämentykytystä. Italialainen psykiatri Graziella Magherini nimesi oireyhtymän vuonna 1989 ranskalaisen kirjailijan Stendhalin mukaan^[1], joka kuvasi Firenzen-kokemustaan teoksessaan Rome, Naples et Florence. Magherini tapasi useita oireyhtymästä kärsiviä potilaita, erityisesti ulkomaisia matkailijoita.^[2]

Syndrooma on saanut nimensä Stendhalin (Marie-Henri Beyle) mukaan. Maalaus Olof Johan Södermark.

Katso myös

Pariisin syndrooma

Lähteet

↑ Tieteen kuvalehti Historia, 12/2013, s.23
↑ Arno Forsius: Stendhalin syndrooma eli taiteesta hurmioituminen (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

Kortelainen, Anna: Stendhalin syndrooman arvoitus. Puhdasta onnea, kauneutta ja sattumaa. Duodecim 124 (2008): 23: 2714–2719
Kortelainen, Anna: Hurmio: Oireet, hoito, ennaltaehkäisy. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4867-6
Yle Oppiminen: Stendhalin syndrooma
Mikkonen, Kai: Totuus Stendhalin oireista. Parnasso 4/2018:46–51.

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

[TK-1] Tieteen kuvalehti Historia, 12/2013, s.23

[2] Arno Forsius: Stendhalin syndrooma eli taiteesta hurmioituminen (Arkistoitu – Internet Archive)

[1]

[2]