Stein Mehren
Stein Mehren (16. toukokuuta 1935 Oslo, Norja – 28. heinäkuuta 2017 Norja[1]) oli norjalainen kirjailija ja taidemaalari. Hänet tunnetaan ensisijaisesti runoilijana, mutta hän kirjoitti myös näytelmiä, romaaneja ja esseitä.[2]
| Stein Mehren | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. toukokuuta 1935 Oslo, Norja |
| Kuollut | 28. kesäkuuta 2017 (82 vuotta) Noorja |
| Kansalaisuus | norjalainen |
| Ammatti | runoilija, esseisti, taidemaalari |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | norja |
| Tuotannon kieli | norja |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Mehren julkaisi 30 runokokoelmaa ja oli useita kertoja ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi.[2]
Mehren kuuluu Norjan merkittävimpiin runoilijoihin. Hänen kirjailijantyönsä oli laaja-alaista. Se sisälsi yhteiskuntakriittisiä esseitä ja taidekritiikkiä, romaaneja, näytelmiä, mutta keskeistä hänen tuotannossaan olivat luonto- ja rakkauslyriikka.[3]
Mehren opiskeli filosofiaa Oslon yliopistossa ja tutustui Søren Kierkegaardiin, Edmund Husserliin, 1900-luvun eksistentiaalifilosofeihin, Theodor Adornoon ja Martin Buberin Minä/Sinä-filosofiaan. Hän käänsi Buberia norjaksi. Vaikka filosofia leimaa hyvin voimakkaasti hänen runouttaan, runot eivät kuitenkaan ole filosofisen ajattelun kuvitusta.[3]
Mehrenin esikoiskokoelma Gjennom stillheten en natt ilmestyi 1960. Hänen tuotantonsa huippukohtia on kokoelma Aurora. Det Niende Mørke (1969). Hän on Wergelandin, Olaf Bullin ja Claes Gillin perinteen jatkaja vapaasti virtaavan runouden kirjoittajana. 1970-luvun vasemmistovirtausten aikana hän piti etäisyyttä politiikkaan, ja marxismin edustajat löivät häneen merkityksettömän runoilijan leiman. Hän vastasi syytöksiin muutamilla esseekokoelmilla.[3]
Mehrenin romaaneja De utydelige ja Titanene ei pidetä taiteellisesti kovin onnistuneina, mutta ne ovat kiinnostavia ajan analyyseinä. Myös näytelmiä Narren og hans hertug ja Den store søndagsfrokosten (1976) voi luonnehtia sanoin sanoin.[3]
Mehrenin työt ovat vieneet hänet yhteistyöhön myös säveltäjien, kuten Arne Nordheimin ja Ketil Bjørnstadin ja taidemaalareiden, kuten Kai Fjellin, Kåre Tveterin ja Frans Widerbergin kanssa. Hän debytoi itsekin taiteilijana 1993 ja piti viisi näyttelyä, mutta runouden kaltaista läpimurtoa hän ei koskaan sillä alalla tehnyt. Se työ se oli hänelle kuitenkin välttämätöntä, kuten hän on sanonut: "Työ väreillä on aistien esimakua paratiisista, mutta sanat ovat kuin heittäisi nuolia ikuisuuteen". (“Arbeidet med farger er sansenes forsmak på paradiset, mens ord er å skyte piler inn i det evige.”)[3]
Mehrenin tuotantoa ei ole laajemmin suomennettu. Pentti Saaritsa on suomentanut hänen runonsa "British Museum" suomennoskokoelmaan Salaperäinen seurue: runoja jotka tulivat ja jäivät, (WSOY 1997) ja se on ilmestynyt myös Parnassossa[4]
Mehrenin setä oli kilpasoutaja Martin Mehren.[3]
Palkinnot ja tunnustukset muokkaa
- Kritikerprisen (1963)
- Norsk kulturråds bokpris (1966 ja 1969)
- Dobloug-palkinto (1971)
- Aschehoug-palkinto (1973)
- Riksmålsprisen (1975)
- Fritt Ords pris (1978)
- Gyldendal-palkinto (1981 ja 2004)
- Det Norske Akademi for Sprog og Litteraturs pris (1987)
- Anders Jahren kulttuuripalkinto (1993).
- Imperiet lukker seg Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokas 2005.
Lähteet muokkaa
- ↑ Øystein Rottem: Stein Mehren, Store norske leksikon 11.8.2017, viitattu 14.1.2018 (norjaksi)
- ↑ a b Hedda Fannemel Espeli ja Henriette Eilertsen: Stein Mehren er død Dagbladet. Viitattu 14.1.2018. (norjaksi)
- ↑ a b c d e f Lars Roar Langslet: Stein Mehren, Norsk biografisk leksikon 13.2.2009, viitattu 14.1.2018 (norjaksi)
- ↑ Parnasso 1983 , nro 4; s. 199–202