Stefan Karlsson
Stefan Karlsson (s. 1. kesäkuuta 1971 Espoo) on suomalainen näyttelijä. Hän on tehnyt näyttämötaiteellista uraansa pääosin Turun kaupunginteatterissa.
Stefan Karlsson | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1. kesäkuuta 1971 Espoo |
Ammatti | näyttelijä |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1999– |
Merkittävät roolit |
Vronski Anna Karenina Mikko Virtanen Vadelmavenepakolainen[1] |
Aiheesta muualla | |
Elonet | |
Ura muokkaa
Karlsson valmistui näyttelijäksi vuonna 1999 ja hänet kiinnitettiin Turun kaupunginteatteriin samana vuonna.[1][2] Karlssonin näyttämötaiteellisia tehtäviä ovat olleet muun muassa Anna Kareninan Vronski ja Gooperin rooli Tennessee Williamsin klassikkonäytelmässä Kissa kuumalla katolla. Miika Nousiaisen tekstiin perustuvassa näytelmässä Vadelmavenepakolainen hän näytteli pääroolin. Fantasianäytelmässä Taru sormusten herrasta Karlsson näytteli Frodoa.[3]
Teatterityönsä ohella Karlsson on näytellyt muutamissa kokoillan elokuvissa ja televisiotuotannoissa. Nelosen aikalaisdraamassa Headhunters hänellä oli Mikan rooli. Yle TV2:n epookkidraamassa Hovimäki hän näytteli pastori Aspia.[4] Karlsson on tehnyt myös pari sivuosaa suosituissa Vares-elokuvissa.[5]
Teatteri (valikoitu) muokkaa
- Janoisten kuningas (2004)[6]
- Anna Karenina (2010)
- Kesäyön hymyilyä (2011)[7]
- Vadelmavenepakolainen (2014)
- Kissa kuumalla katolla (2016)
- Toc Toc (2016)
- Tom of Finland (2017) musikaali
- Kybersielut (2017)
- Taru sormusten herrasta (2018)
Filmografia muokkaa
Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksen tuotannot muokkaa
- Maalaispoika (1998) lyhyt fiktio
- Kaikki hyvin (1998) lyhyt fiktio
Valkokangaselokuvat muokkaa
- Vares – Pahan suudelma (2011)
- Ella ja kaverit 2 – Paterock (2013)
- Vares – Sheriffi (2015)
- Henkesi edestä (2015) kreditoimaton rooli
- The Girl King (2015)
Televisiosarjat ja -elokuvat muokkaa
- Hovimäki (2002) 3. tuotantokausi
- Headhunters (2004)
- Naisia kaupungilla (2010)
- Ei valoa tunnelissa (2011)
Viitteet muokkaa
- ↑ a b STEFAN KARLSSON Turun kaupunginteatteri. Turun Kaupunginteatteri Oy. Viitattu 27.2.2018.
- ↑ Alumnit / Vuosikurssi 1995-1999 Teatterityön tutkinto-ohjelma. Tampereen yliopisto. Viitattu 27.2.2018.
- ↑ TARU SORMUSTEN HERRASTA Turun kaupunginteatteri. Turun kaupunginteatteri Oy. Viitattu 27.2.2018.
- ↑ Hovimäki : Muuta väkeä Vintti.yle.fi. Yleisradio Oy. Viitattu 27.2.2018.
- ↑ Stefan Karlsson Elonet. © 2013 Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 27.2.2018.
- ↑ http://www.ts.fi/kulttuuri/1073939582/Rabelaisn+tahdissa+pain+epakohtia
- ↑ http://www.ingmarbergman.se/adaptioner/kesayon-hymyilya