Stalker-vuodet on kirjailija Olli Jalosen teos vuodelta 2022. Se on 1970–1980-lukujen ja ilmiantokulttuurin kuvaus. [1]

Stalker-vuodet
Kirjailija Olli Jalonen
Kansitaiteilija Anna Lehtonen
Genre romaani
Kustantaja Otava
Julkaistu 2022
Sivumäärä 509
ISBN 978-951-1-44155-7
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Tiedotusoppia Tampereen yliopistossa opiskelevaa päähenkilöä pyydetään mukaan tutkimusprojektiin, jossa hänen on tarkkailtava ikätovereitaan tekeytymällä heidän ystäväkseen ja raportoitava niistä tarkasti projektille. Valheellista henkilökuvaa on kuitenkin vaikea ylläpitää, koska se vaatii johdonmukaisuutta. Päähenkilö alkaa vähitellen ihmetellä, mihin tarkoitukseen tietoja kerätään, ja aavistelee, että asiassa on epämiellyttävä tausta. [2] Valmistuttuaan yliopistosta päähenkilö pääsee tiedotusapulaiseksi Indonesian Helsingin-lähetystöön. Sielläkin hän joutuu peittelemään totuutta, sillä Indonesian oikeistolainen sotilasdiktatuuri vainoaa kommunisteja tai sellaisiksi epäiltyjä. Lähetystössä mies kirjoittaa tiedotteita, joissa musta käännetään valkoiseksi. Samalla hän jatkaa yhteydenottoja seurattaviinsa. Työn ja stalkkauksen lisäksi hänellä ei ole juuri muuta elämää: hän on hukannut itsensä.[3] Tällä tavoin romaani laajenee Suomen suomettumisajan ajan kuvaukseksi.[4]

Jalonen on kertonut, että tarina tutkimuksesta on hänen mielikuvituksensa tuotetta. Se saadaan vaikuttamaan tositapahtumalta. Indonesian suurlähetystön tapahtumissa saattaa olla totuuspohjaa, sillä Jalonen on itse ollut siellä töissä vastaavissa tehtävissä.[3]

Lähteet muokkaa