Spreepark

entinen huvipuisto Berliinissä

Spreepark on Berliinin Plänterwaldissa sijaitseva entinen huvipuisto.

Huvipuisto vuonna 1985
Huvipuisto nykyään

Historia muokkaa

Huvipuisto avattiin Itä-Berliiniin vuonna 1969 nimellä Kulturpark Plänterwald. Berliinin muurin kaatuessa vuonna 1989 huvipuiston osti Witten perhe, ja sen nimi muutettiin Spreeparkiksi. Huvipuiston vuosittainen kävijämäärä oli tuolloin noin 1,5 miljoonaa. 1990-luvun lopussa kävijämäärät romahtivat, ja lopulta Spreepark suljettiin vuonna 2001. Wittet muuttivat Peruun ja ottivat huvipuistosta mukaansa kuusi huvipuistolaitetta, joiden avulla he perustivat uuden huvipuiston Perun pääkaupunkiin Limaan. Muut laitteet jäivät Spreeparkiin.[1]

Nykyään muokkaa

Huvipuistoa oli yritetty myydä, mutta ostajaa sille ei löytynyt. Huvipuistolla on rasitteena sopimus, jonka mukaan alueen on oltava huvipuistokäytössä vuoteen 2061 saakka. Nykyään alueella olevat laitteet ruostuvat ja luonto valtaa sieltä itselleen tilaa. Vuodesta 2011 lähtien alueelle tehtiin maksullisia opastettuja kierroksia.[1] mutta kun Berliinin kaupunki osti Spreeparkin maaliskuussa 2014, opastetut kierrokset lopetettiin.[2]

Illalla 10. elokuuta 2014 huvipuistossa raivosi tulipalo, joka tuhosi suuren osan laitteista. Palomiehet havaitsivat alueella kaksi erillistä palopesäkettä, jotka yhdistyivät, sen perustella palo saattoi olla tuhopoltto.[3]

Puiston kunnostamiseksi on syksyllä 2019 aloitettu suunnitelmat.[4]

Lähteet muokkaa

  1. a b Oona Lohilahti: Luonto valtasi huonon onnen huvipuiston. Aamulehti, 8.1.2014, s. B21.
  2. Morgenposten (saksaksi)
  3. Abandoned Berlin theme park burned down, 11 August 2014, the local.de accessed 12 August 2014
  4. Restoring the theme park abandoned for 20 years. BBC 9.12.2019. Viitattu 9.12.2019

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Spreepark.