Sosialistinen patriotismi
Sosialistinen patriotismi on käsite, jossa sosialismi ja patriotismi yhdistyvät. Sosialistisella patriotismilla tarkoitetaan patriotismia sosialistista isänmaata kohtaan. Kommunistit katsovat sosialistisen isänmaan olevan "tukikohta" maailmanvallankumoukselle. Tämä tarkoittaa, että sosialistinen patriotismi on samalla sekä sosialistisen isänmaan puolustamista että internationalistista maailmanvallankumouksen tukemista.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Lenin ja muut vallankumoukselliset sosialistit kutsuivat kotimaidensa kapitalistihallituksia puolustaneita sosialidemokraatteja sosiali-patriooteiksi. Sosialistisella patriotismilla oli myönteinen merkitys, kun taas sosiali-patriotismilla viitattiin negatiivisesti sosialidemokraatteihin, jotka kannattivat ensimmäiseen maailmansotaan osallistumista. Bolševikit kannattivat niin sanottua vallankumouksellista defaitismia. Lokakuun vallankumouksen jälkeen sosialistisen patriotismin termi vakiintui ja siitä muodostui myöhemmin myönteinen ilmaus, jolla kuvattiin neuvostokansalaisen isänmaallisuutta.[1]
Patriotismi tai defaitismi muokkaa
Kommunistien mukaan ylempien valtaluokkien päämääriä ajavan sodan häviäminen ajoi työväenluokan ja vallankumouksellisten asiaa. Leninin mukaan esimerkiksi japanilainen porvarisluokka edisti venäläisen työväenluokan ja samalla vallankumouksellisen asiaa voittaessaan Venäjän–Japanin sodan 1905. Ensimmäiseen maailmansotaan mennessä sosialististen suuntausten ero oli kasvanut. Sosialidemokraattiset menševikit kannattivat sotavalmisteluja kun vallankumoukselliset bolševikit tukeutuivat defaitismiin. Sodan sytyttyä osa menševikeistä loikkasi bolševikkeihin loppujen osallistuessa sotaponnistukseen.[2]
Vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen jälkeen menševikit jakautuivat Venäjän sisällissodan eri puolille. Bolševikkien voitettua mensevismiä ruvettiin purkamaan ja lopulta Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue kiellettiin vuonna 1921. Koska kommunistit pyrkivät maailmanvallankumoukseen ilman rajoja, käsitteitä isänmaa ja isänmaallisuus pidettiin alkuun taantumuksellisina ja vastavallankumouksellisina. Marxin ja Engelsin mukaan "proletariaatilla ei ole isänmaata".[3]
Termin uusi nousu muokkaa
1920-luvulla kävi ilmi, ettei maailmanvallankumous tule toteutumaan niin nopeasti kuin kommunistit olivat otaksuneet. Stalinin aikana ruvettiin ajattelemaan, että Neuvostoliitto toimisi lopulta koittavan maailmanvallankumouksen keskuksena ja airuena. Hakiessaan kansansuosiota vielä epävakaalle järjestelmälle Stalin alkoi palauttaa kansallishenkeä. Porvarillinen nationalismi säilyi yhä vastavallankumouksellisena käsitteenä, mutta sosialistisesta patriotismista tuli nyt yksi edellytyksistä mallikansalaisuudelle.[1] Näin Marxin ja Engelsin ajatus isänmaattomasta proletariaatista korvattiin uudella lauseella "Neuvostoliitto on maailman proletariaatin isänmaa".[3]
Neuvostoliittolaiset käyttivät osallistumisestaan toiseen maailmansotaan nimeä suuri isänmaallinen sota.
Lähteet muokkaa
- Alfred B. Evans: Soviet Marxism-Leninism. Greenwood Publishing Group, 1993. ISBN 0275947637.
- Ilya Zemtsov: Encyclopedia of Soviet life. Transaction Publishers, 1991. ISBN 0887383505.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Evans s. 36-42
- ↑ Jean-Paul Joubert: Revolutionary Defeatism (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 27.1.2009
- ↑ a b Zemtsov s. 225-227