Soratie on tieliikenteessä oleva tie tai tieosuus, jota ei ole asfaltoitu. Sorateiden kunnossapito on haasteellista, koska sääolosuhteet vaikuttavat sorateiden kuntoon.[1] Tien reunan reunapalle eli reunaan kasautunut maa-aines estää sadeveden virtaamista ojiin, jos reunapalletta ei poisteta riittävän usein. Reunapalle on ongelma myös asfaltoiduille teille, mutta erityisesti se on ongelma sorateille.[2]

Päällyste päättyy.

Kunnossapito toimenpiteet

muokkaa

Keväisin roudan sulamisen aikaan kelirikkoa estetään lisäämällä mursketta joihinkin soratien kohtiin. Roudan sulamisen aikoihin joudutaan usein asettamaan sorateille raskaan liikenteen painorajoituksia. Keväisin sorateitä huolletaan siten, että tien kaltevuus ja pinta tasoitetaan ja samalla tielle laitetaan suolaa kesäisen hiekan pölyämisen vähentämiseksi. Pölyämisen ehkäisytoimenpiteitä tehdään monesti myös kesällä. Runsaat sateet aiheuttavat sorateiden kuoppaisuutta, minkä vuoksi sorateitä pitää tasoittaa myös kesällä. Tasoitukset tehdään aina aikana, jolloin tie on jotakuinkin kostea. Muita kesäisiä huoltotoimenpiteitä ovat tienvarsien niitto, vesakoiden poisto, ojitukset ja rumpujen uusimiset. Syksyisin soratiet valmistetaan talveen siten, että niiden kaltevuutta tasoitetaan ja joskus tien pintaan lisätään mursketta. Talvella lumien aurauksen ja liukkauden suhteen soratiet ovat talvihuoltoluokissa II tai III.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. Sorateiden hoidossa on paljon kohentamisen varaa 9.11.2022. Koneviesti. Viitattu 28.8.2023.
  2. Tommi Hakala: Soratien pientareelle muodostunut palle estää veden virtauksen ojiin 13.4.2021. Koneviesti. Viitattu 28.8.2023.
  3. Sorateiden kunnossapito Väylävirasto. Viitattu 28.8.2023.