Santamala

Kylä Nousiaisissa
(Ohjattu sivulta Sontamala)

Santamala eli Sontamala on kylä Nousiaisissa ja kylän mukaan nimensä saanut keskiaikainen kirkkopitäjä, joka mainittiin ensimmäisen kerran vuonna 1340.[1] Kirkkopitäjänä siihen kuului osa nykyistä Nousiaisten pitäjää, niin sanottu Uusi Nousiainen.[2] Santamalan kirkkopitäjä jaettiin kahtia noin vuonna 1400 toisaalta Nousiaisiin liitetyksi alueeksi, toisaalta Lemun kirkkopitäjäksi.[3]

Kylän ja pitäjän nimi on 1400-luvulta 1930-luvulle asti ollut sekä asiakirjatiedoissa että kansanomaisena Sontamala, jota toisaalta on seudulla vanhastaan pidetty kansanetymologisesti nimityksen Santa Maria kulumana. Asu Santamala esiintyy muutamissa vanhimmissa 1300-luvun tiedoissa sekä jälleen 1900-luvulta lähtien. Kylän kohdalla on perimätiedon mukaan sijainnut keskiajalla satama, jossa käytiin kauppaa sunnuntaisin, ns. sunnuntaimiesten kanssa. Tämän mukaan nimen oikeaksi alkuperäksi onkin epäilty saksan sanaa Sonntag 'sunnuntai'.[3] Toisaalta nyttemmin Saulo Kepsu on ehdottanut, että taustalla on yksinkertaisemmin vain sana santamaa tai sontamaa.[1]

Santamalan nähtävyyksiin kuuluu siirtolohkare Santamalan Emovaha.[4]

Lähteet muokkaa

  1. a b Saulo Kepsu: Sontamala (s. 641) Varsinais-Suomen kylännimet. Kotimaisten kielten keskus, kotus.fi. Viitattu 6.7.2023.
  2. Otavan Iso tietosanakirja. Otava, 1967. Osa 6, palsta 1061.
  3. a b Huntuvuori, Hilda: Santamala-nimestä. Virittäjä, 1934.
  4. Emovaha Kansalaisen karttapaikka. Maanmittauslaitos. Viitattu 21.9.2015.
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.