Somewhere in Time

Iron Maidenin albumi 1986
(Ohjattu sivulta Somewhere on Tour)

Somewhere in Time on Iron Maidenin kuudes studioalbumi, joka julkaistiin vuonna 1986. Albumi on yhtyeen ensimmäinen, jossa on käytetty syntetisaattoria. Iron Maidenin musiikki muuttui tällä albumilla askeleen kevyempään suuntaan kuin edellisellä albumilla Powerslave ja paikoin on havaittavissa jopa vaikutteita samoihin aikoihin läpimurtonsa tehneestä power metal -genrestä. Tälle albumille ei hyväksytty yhtään laulusolisti Bruce Dickinsonin kirjoittamaa kappaletta niiden erilaisuuden vuoksi. Kappaleet olivat akustisia.[9]

Somewhere in Time
Iron Maiden
Studioalbumin Somewhere in Time kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  Nassau (Bahama) ja Hilversum (Alankomaat) 1986
 Julkaistu 29. syyskuuta 1986
 Formaatti LP, C-kasetti, CD
 Tuottaja(t) Martin Birch
 Tyylilaji progressiivinen metalli,
heavy metal
 Kesto 51.20
 Levy-yhtiö EMI
Capitol Records
Muut kannet

Vuoden 1998 remasteroitu versio

Vuoden 1998 remasteroidun version takakansi
Listasijoitukset
  • Suomi 2. (syyskuu 1986)[1]
  • Yhdistynyt kuningaskunta 3. (lokakuu 1986)[2]
  • Ruotsi 6. (8. lokakuuta 1986)[3]
  • Norja 8. (marraskuu 1986)[4]
  • Saksa 8. (1986)[5]
  • Itävalta 10. (1. marraskuuta 1986)[6]
  • Sveitsi 22. (26. lokakuuta 1986)[7]
  • Yhdysvallat 23. (Billboard 200)[8]
Iron Maidenin muut julkaisut
Live After Death
1985
Somewhere in Time
1986
Seventh Son of a Seventh Son
1988
Singlet albumilta Somewhere in Time
  1. Wasted Years
    Julkaistu: 6. syyskuuta 1986
  2. Stranger in a Strange Land
    Julkaistu: 22. lokakuuta 1986

Somewhere in Time luetaan yleisesti yhtyeen klassikkoalbumien joukkoon.[10][11]

Somewhere in Time -albumi sijoittui Suomessa toiseksi ja Britanniassa kolmanneksi.[1][2] Albumilta julkaistiin kaksi singleä: 6. syyskuuta "Wasted Years" (brittilistan 18.) ja 22. marraskuuta "Stranger in a Strange Land" (brittilistan 22).[12]

Albumin julkaisun jälkeen julkaistiin videodokumentti 12 Wasted Years.

Historia ja äänittäminen muokkaa

Albumin bassot ja rummut äänitettiin Nassaun Compass Point Studiosilla. Sen jälkeen yhtye matkusti Hollantiin Hilversumiin Wiserloord-studiolle äänittämään kitaran ja laulun. Sen jälkeen tuottaja Martin Birch matkusti New Yorkiin Electric Lady -studiolle miksaamaan albumin. Steve Harris, Adrian Smith ja Dave Murray kokeilivat uusia kitarasyntetisaattoreita, jotka muuttivat yhtyeen soundia. Albumista tulikin yhtyeen kallein siihen astisista levyistä.[13] Steve Harris kommentoi albumin äänittämistä näin:

»Me vähän innostuimme liikaa. [...] Se oli hullunhommaa, mutta me yritimme epätoivoisesti saada sen kuulostamaan hyvältä ilman hosumista. Ehkä me opimme virheistä.[13]»

Adrian Smithin osallistuminen muokkaa

Levyn singlejulkaisut olivat kumpikin Adrian Smithin säveltämiä, lisäksi yhtye poimi singlejen B-puoliksi Adrian Smithin kirjoittamia kappaleita, joita hän oli esittänyt The Entire Population Of Hackneyn kanssa. Smith kertoi kappaleista seuraavaa: "Silloin mä aloin tehdä demoja niistä lauluista, jotka eivät kelvanneet [Iron] Maidenille [...] Siihen saakka mä olin hylännyt ideat, elleivät ne ilmiselvästi kelvanneet Maidenille". Kahden vuoden päästä Smithillä oli valmiina "puolivalmiita kappaleita ja ideoita", jotka eivät kelvanneet yhtyeelle. Rod Smallwood kuitenkin päätti kuitenkin toisin. Smallwoodin mielestä kappaleet kuulostivat vähän Bruce Springsteeniltä tai Bryan Adamsilta.[14]

Kappaleet "Reach Out", "Juanita", "Sheriff of Huddersfield" ja "That Girl" julkaistiin myöhemmin vuonna 1995 albumin bonuslevylle.

Bruce Dickinsonin kirjoittamat kappaleet muokkaa

Bruce Dickinson ei kirjoittanut albumille yhtään kappaletta. Hän oli kirjoittanut kolme folkhenkistä kappaletta albumia varten, jotka hän soitti akustisella kitaralla ja lauloi. Kappaleita kuvailtiin Led Zeppelinin kolmannen albumin henkiseksi. Dickinson kuitenkin sanoi, että jos hän olisi saanut vaikuttaa sen tekemiseen, albumi kuulostaisi hyvin erilaiselta. Dickinsonin mielestä albumi oli hieman pettymys, koska hän halusi kokeilla jotain uutta eikä tehdä tavallista Iron Maiden -albumia.[9]

»Musta tuntui, että meidän oli tehtävä oma Physical Graffitimme tai oma Led Zeppelin IV:mme. Musta tuntui, että meidän täytyi päästä toiselle tasolle tai muuten me lamaantuisimme ja ajautuisimme kokonaan pois. Kyse ei ollut siitä, että levyn olisi ehdottomasti oltava akustinen. Musta vain tuntui, että meidän piti johtaa eikä seurata muita. [...]»
(Bruce Dickinson[9])

Yhtyeen muut jäsenet vastustivat Dickinsonin ehdotusta. Erityisesti Steve Harris vastusti Dickinsonin ideaa luoda akustisempi levy: "Mä ajattelin, että Bruce on seonnut ihan täydellisesti".[9]

Kansikuva muokkaa

Albumin kansikuvan piirsi Derek Riggs. Sen kannessa Eddie the Head esiintyy Terminator- ja Doctor Who -tyylisessä valepuvussa roistomaisena poliisina ase kädessä. Kannen tapahtumapaikkana on Ruskin Arms, joka kohtaa USS Enterprisen. Kansikuvaa on pidetty myös yhtenä yhtyeen parhaimmista.[13]

Albumin kansikuvassa on lukuisia yksityiskohtia, jotka viittaavat muun muassa populaarikulttuuriin ja yhtyeen aikaisempiin kappaleisiin.

Julkaisu, menestys ja kiertue muokkaa

Somewhere in Timen virallinen julkaisupäivä oli 29. syyskuuta 1986. Albumi julkaistiin kolmella eri formaatilla: LP:nä, MC:nä ja CD:nä. Albumin levy-yhtiönä toimi EMI ja Capitol Records. Albumi sijoittui toiselle sijalle Suomessa ja kolmanneksi Britanniassa.[1][2] Ruotsissa albumi sijoittui kuudenneksi, Norjassa ja Saksassa kahdeksanneksi ja Itävallassa kymmenenneksi.[3][4][5][6] Sveitsissä albumi pääsi sijalle 22. ja Yhdysvalloissa Billboard 200 -listalla sijalle 23.[7][8] Albumi myi kultaa Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.[15][16]

Albumin ensimmäinen single "Wasted Years" julkaistiin 6. syyskuuta 1986 ja se nousi Britanniassa sijalle 18.[12] Kappaleesta julkaistiin myös musiikkivideo, jonka ohjasi Jim Yukich.[17] Seuraava single oli "Stranger in a Strange Land", joka sijoittui Britanniassa sijalle 22.[12] Kappaleen musiikkivideon ohjasi Julian Caidan.[17]

Iron Maiden lähti Somewhere On Tour -kiertueelle jo ennen albumin julkaisua. Yhtye esiintyi 3. syyskuuta 1986 alkaneella lyhyellä kiertueella 12 kertaa Itä-Euroopassa ja kaksi kertaa Lontoon Hammersmith Odeonilla.[12] Tammikuussa 1987 alkoi viisi kuukautta kestänyt 73 konsertin Yhdysvaltojen kiertue, ja lopulta 148 konsertin jälkeen Somewhere On Tour päättyi Osakaan, Japaniin 21. toukokuuta 1987.[12]

Teemat ja tyylit muokkaa

Albumin teemana on aika ja avaruus – kappaleilla "Wasted Years", "Heaven Can Wait", "Deja-Vu", "The Loneliness of the Long Distance Runner" ja "Stranger in a Strange Land" käsitellään ajan armottomuutta.[13] Somewhere in Timea on luonnehdiltu Iron Maidenin ensimmäiseksi teemalevyksi vaikka sitä ei ollut tarkoitettu sellaiseksi.[13] Steve Harris kertoi seuraavaa:

»Se oli vain tapa tulkita lauluja sen jälkeen kun ne oli jo tehty. Me emme todellakaan menneet sinne ja sanoneet: 'Okei, kirjoitetaanpa läjä lauluja, joiden aiheena on aika.'"»
(Steve Harris[13])

»Jos miettii, mitä me olimme vastikään tehneet ja missä me olimme olleet, ehkei se sittenkään ollut mitenkään kummallista, että useimmat niistä lauluista liittyivät jollain tavalla aikaan, joko hukattuun tai jonkin asian opettelemiseen käytettyyn aikaan, josta on joutunut maksamaan kalliin hinnan. Sen kaiken voi löytää sieltä, jos osaa lukea rivien välistä.»
(Adrian Smith[13])

Kappaleiden taustoja ja sanoitukset muokkaa

Musiikkinäytteet
Adrian Smithin säveltämä singlenä julkaistu "Wasted Years" kertoo hetkellisestä ajasta.[18]
"Stranger in a Strange Land" oli albumin toinen single, joka perustuu Robert A. Heinleinin samannimiseen romaaniin.[9]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Steve Harrisin säveltämää "Caught Somewhere in Timea" inspiroi vuoden 1979 elokuva Time After Time.[19] Adrian Smithin säveltämä "Wasted Years" kertoo hetkellisestä ajasta.[18] Smithin säveltämää "Sea of Madnessiä", jonka kauniiksi kehuttu väliosa on saanut faneilta paljon kiitosta, on kuvailtu "särmikkääksi verta ja suolenpätkiä -tyyliseksi rockbiisiksi".[9] Harrisin säveltämä "Heaven Can Wait" oli alun perin tarkoitettu keikkojen vetonaulaksi. Kappale kehottaa elämään nykyhetkessä.[13]

Harrisin säveltämä "The Loneliness of the Long Distance Runner" oli Run to the Hills -kirjan kirjoittaneen Mick Wallin mielestä albumin heikoin kappale sen pituuden ja kliinisyyden takia.[13] Smithin tekemää "Stranger in a Strange Landia" on kuvailtu paranoidiseksi. Sen on saanut nimensä Robert A. Heinleinin klassikkoromaanista Stranger in a Strange Land.[9] Dave Murrayn ja Harrisin säveltämä "Deja-Vu" on "standardinomainen" kappale.[9] Harrisin säveltämä "Alexander the Great" kertoo nimensä mukaisesti Aleksanteri Suuresta (356–323 eaa.).[13]

Arvostelut ja palkinnot muokkaa

Korroosion Aki Nuopponen kehui albumia ja sanoi sen olevan "kaikin puolin saumattomin, moniulotteisin, tunnelmallisin ja mielenkiintoisin albumikokonaisuus, mitä Iron Maiden oli siihen mennessä saanut aikaiseksi [...].[20] Allmusicin Greg Prato sanoi albumin menestyneen avartavalla Iron Maiden -soundilla ilman luovuttamalla yhtyeen vanhoja faneja.[21] Sputnikmusicin Mike Stagno sanoi, että tätä albumia ei kannata jättää väliin.[22]

Somewhere in Time pääsi seitsemännelle sijalle Kerrang!:in vuoden albumit -listalla.[23] Albumi pääsi sijalle 41. Radio Rockin 100 parasta rock-albumia -listalla ja Metal-Rules.comin parhaat heavy metal -albumit -listalla sijalle 26.[24][25]

Vuoden 2008 Kerrang!-lehden julkaisemalla tribuuttialbumilla Maiden Heaven oli kaksi cover-kappaletta, "Wasted Years" (DevilDriver) ja "Caught Somewhere in Time" (Madina Lake).[26]

Albumin arvosteluja muokkaa

Kappaleet muokkaa

Kaikki kappaleet säv. ja san. Steve Harris, ellei toisin mainita.

NroNimiSäv&sanKesto
1.Caught Somewhere in Time7.26
2.Wasted YearsAdrian Smith5.08
3.Sea of MadnessSmith5.42
4.Heaven Can Wait7.21
5.The Loneliness of the Long Distance Runner6.31
6.Stranger in a Strange LandSmith5.45
7.Deja-VuHarris, Dave Murray4.56
8.Alexander the Great8.36
51.21

Singlet muokkaa

Wasted Years” (6. syyskuuta 1986, EMI)
  1. Wasted Years – 5.07 (säv. Smith)
  2. Reach Out – 3.31 (säv. Dave Colwell)
  3. Sheriff of Huddersfield – 3.35 (säv. Harris)
Stranger in a Strange Land” (22. marraskuuta 1986, EMI)
  1. Stranger in a Strange Land – 5.45 (säv. Smith)
  2. That Girl – 5.04 (säv. Barnett/Goldsworth/Jupp)
  3. Juanita – 3.47 (säv. Barnacle/O'Neil)

Kultalevyt muokkaa

Maa Kultalevy Määrä
Brasilia 1x kultaa 100 000
Kanada 2x platinaa 200 000
Saksa 1x kultaa 250 000
Englanti 1x kultaa 100 000
Yhdysvallat 1x platinaa 1 000 000

Kokoonpano muokkaa

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c Timo Pennanen: Sisältää hitin, s. 166. Otava, 2006. ISBN 9789511210535.
  2. a b c Discography - Iron Maiden everyHit.com. Viitattu 30.12.2008. (englanniksi)
  3. a b Iron Maiden - Somewhere in Time (Album) swedishcharts.com. Viitattu 30.12.2008. (englanniksi)
  4. a b Iron Maiden - Somewhere in Time (Album) norwegiancharts.com. Viitattu 30.12.2008. (englanniksi)
  5. a b Suchergebnis Charts-Surfer. Arkistoitu 29.10.2007. Viitattu 30.12.2008. (saksaksi)
  6. a b Iron Maiden - Somewhere in Time (Album) austriancharts.at. Viitattu 30.12.2008. (saksaksi)
  7. a b Iron Maiden - Somewhere in Time (Album) hitparade.ch. Viitattu 30.12.2008. (saksaksi)
  8. a b Artist Chart History - Iron Maiden Billboard. Viitattu 30.12.2008. (englanniksi)
  9. a b c d e f g h Wall s. 392-393
  10. Dom Lawson: Every Iron Maiden Album Ranked From Worst To Best Metal Hammer Magazine. Viitattu 17.11.2019. (englanniksi)
  11. Fan Poll: 5 Best Iron Maiden Albums Revolver. 7.2.2018. Viitattu 17.11.2019. (englanniksi)
  12. a b c d e Somewhere in Time. Iron Maiden, EMI, 1998.
  13. a b c d e f g h i j Wall s. 390-391
  14. Wall s. 412
  15. Certified Awards BPI. Arkistoitu 9.4.2008. Viitattu 7.2.2009. (englanniksi)
  16. Search Results Recording Industry Association of America. Viitattu 7.2.2009. (englanniksi)
  17. a b Visions of the Beast [DVD]. Lontoo, Englanti: EMI (englanniksi)
  18. a b Wasted Years by Iron Maiden Songfacts. Viitattu 5.2.2009. (englanniksi)
  19. Caught Somewhere In Time by Iron Maiden Songfacts. Viitattu 5.2.2009. (englanniksi)
  20. a b Aki Nuopponen: Iron Maiden - Somewhere In Time 13.7.2005. Korroosio. Viitattu 7.2.2009. [vanhentunut linkki]
  21. a b Greg Potato: Somewhere in Time Review allmusic. Viitattu 7.2.2009. (englanniksi)
  22. a b Mike Stagno: Iron Maiden Somewhere in Time Sputnikmusic. Viitattu 14.2.2009. (englanniksi)
  23. 1986 rocklist.net. Viitattu 7.2.2009. (englanniksi)
  24. Radio Rock listaa 100 kaikkien aikojen parasta rock -albumia Radio Rock. Viitattu 7.2.2009. [vanhentunut linkki]
  25. The Top 100 Heavy Metal Albums Metal-Rules.com. Arkistoitu 30.11.2017. Viitattu 7.2.2009. (englanniksi)
  26. Dan: Maiden Heaven track listing revealed! 25.6.2008. Kerrang!. Viitattu 7.2.2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa