Somertonin mies

Somertonin mies löytyi kuolleena vuoden 1948 joulukuussa Australian Adelaiden kaupungin eteläpuolelta Somertonin rannalta, eikä hänen henkilöllisyyttään tai kuolintapaansa ole vieläkään saatu selvitettyä. Australiassa tapaus tunnetaan yksinkertaisesti nimellä The Unknown man (Tuntematon mies). Mysteeriä kutsutaan myös nimellä Tamám Shudin tapaus.

Housujen salataskusta löydetty pala kirjansivua.

Ruumiin löytyminen

Joulukuun ensimmäisen päivän aamuna 1948, kello 6.30, Adelaiden poliisille ilmoitettiin rannalta löytyneestä kuolleesta miehestä. Mies oli puoli-istuvassa asennossa hiekalla, jalat suorina, mutta nilkat ristittyinä, pää rantavallia vasten leväten. Vasen käsi oli suorana, oikea koukussa. Hän oli pukeutunut siistiin pukuun, jonka takin kauluksella oli puoliksi poltettu savuke. Toinen polttamaton savuke oli miehen korvan takana.

Yksi ruumiin löytäjistä oli aamu-uinnille menossa ollut kultaseppä John Lyons, joka oli huomannut pukumiehen jo edellisenä iltana. Hän oli ollut vaimonsa kanssa iltakävelyllä rannalla noin seitsemän aikaan, kun he näkivät miehen makoilevan rantahiekalla. Kuulusteluissa he kertoivat miehen nostaneen kätensä suoraksi ja sitten pudottaneen sen löysästi alas, jolloin pari oli tulkinnut miehen olevan päihtynyt ja vain polttelevan tupakkaa. Puolisen tuntia myöhemmin rantabulevardilla kävellyt toinen pariskunta näki myös miehen, jolloin tämä vaikutti nukkuvalta. Pariskunta ihmetteli, kuinka lukuisat hyttyset eivät häirinneet miehen unia, mutta jättivät tämän kunnon tarkistamatta.

Vasta seuraavana aamuna, pukumiehen yhä maatessa samassa kohdassa, kävi kultaseppä tarkistamassa tilanteen ja huomasi ruumiin olevan kylmä.

Esitutkinta

Poliisi löysi miehen puvuntaskuista käytetyn junalipun Glenelgiin, käyttämättömän junalipun Henley Beachille, yhdysvaltalaisen alumiinikamman, puolillaan olevan Juicy Fruit -purukumipaketin, australialaisen kuuden pennin kolikon, tulitikkuja sekä Army Club -askin, jonka sisältä löytyi toisen merkkisiä, kalliimpia Kensitas-savukkeita. Henkilöllisyyspapereita tai lompakkoa ei löytynyt. Yhdessäkään miehen päällä olleessa vaatekappaleessa ei myöskään ollut nimikointilappuja, ja jopa valmistajien merkit oli ratkottu irti.

Miehen vaatetus oli säähän nähden liioiteltu: hänellä oli yllään valkoinen kauluspaita, ruskea neulepusero, eurooppalaisen näköinen harmaanruskea takki, sinipunainen solmio ja ruskeat housut. Jaloissaan hänellä oli sukat sekä huolellisesti kiillotetut kengät. Sää oli Adelaidessa helteinen, ja alimmillaankin lämpötila oli kahdenkymmenen celsiusasteen luokkaa.

Patologi arvioi miehen olevan noin 40–45-vuotias. Hän oli 180 senttimetriä pitkä, tyyliltään brittiläinen, ja hänen hiuksensa olivat punertavan vaaleat, häivähdyksellä harmaata. Miehen siisteistä käsistä pääteltiin, ettei hän ollut raskaan ruumiillisen työn raataja, huolimatta miehen poikkeuksellisen hyvästä fyysisestä kunnosta. Erityisesti miehen kaareutuneet varpaat ja hyvin muotoutuneet pohjelihakset herättivät ihmetystä, ja jotkut arvelivat niiden johtuvan tanssijataustasta.

Miehestä ei löytynyt merkkejä minkäänlaisesta ruumiillisesta väkivallasta, mutta ruumiinavauksessa selvisi tämän kärsineen sisäisestä verenvuodosta. Patologi lisäksi kirjasi miehen pernan olleen noin kolmesti normaalin kokoinen. Vatsalaukusta löydettiin pasteija, joka miehen arvioitiin syönneen iltakymmenen ja -yhdentoista välillä. Elimistöstä ei löydetty mitään jälkiä tunnetuista myrkyistä, eikä miehen sydämestä löytynyt mitään vikaa.

Ruumiinavauksen suorittanut patologi tohtori Dwyer oli kuitenkin vakuuttunut, ettei kyseessä ollut luonnollinen kuolema ja että uhri oli ottanut tai saanut jonkinlaista hyvin liukenevaa rauhoittavaa ainetta. Pasteija ei kuitenkaan ollut tutkimusten perusteella myrkynvälittäjä.

Vaikka kuvaa ja sormenjälkiä levitettiin nopeasti englanninkielisissä maissa, ei miehen henkilöllisyydestä saatu pienintäkään vihiä. Ruumis päätettiin balsamoida 10. päivä joulukuuta.

Tutkinta jatkuu

14. tammikuuta 1949 Adelaiden rautatieaseman säilytystilasta löydettiin ruskea matkalaukku, joka oli jätetty sinne edellisen vuoden marraskuun 30. päivä kello yksitoista. Laukun merkki oli poistettu, ja sen sisältö ei tarjonnut hyödyllisiä viitteitä miehen henkilöllisyydestä.

Laukun sisältö

• punaruudullinen aamutakki
• koon 40 punaiset huopatossut
• neljät alushousut
• pyjama
• vaaleanruskeat housut, joiden lahkeista löytyi hiekkaa
• pyykkipussi, johon oli kirjailtu nimi T. Keane
• aluspaita, jossa nimi Kean (ilman viimeistä e-kirjainta)
• aluspaita, josta nimilappu oli ratkottu irti
• miesten urheilutakki
• huivi
• pyyhe
• kuusi nimeämätöntä nenäliinaa
• parranajovälineet
• hammasharja ja hammastahnaa
• sähkömiehen ruuvimeisseli
• sivellin
• pöytäveitsi, joka oli leikattu lyhyeksi ja teräväkärkiseksi
• sakset, joidenlaisia käytetään yleensä rahtilaivoissa rahdin merkitsemiseen
• harvinaista lankaa, jota oltiin käytetty ruumiin päällä olevien housujen parsimiseen
• kolme lyijykynää

Päivä, jona laukku oli tuotu säilytykseen, sopi hyvin kuoleman aikajanaan. Lisäksi lanka, jota housujen parsimiseen oli käytetty, katsottiin todisteeksi laukun kuulumisesta uhrille. Nimi Kean tai Keane yritettiin ensin yhdistää henkilöön, mutta selvisi sen viittavan vaatteet valmistaneeseen yhdysvaltalaiseen räätäliin.

Toisen ruumiinavauksen suoritti patologi John Cleland kesäkuussa 1949. Kuolinsyy ei selventynyt, mutta toisen tutkimuskerran yhteydessä miehen housuista löydettiin salatasku (tai joidenkin mielestä taskukellolle tarkoitettu sisätasku), jossa oli pieni pala paperia. Lapussa oli kaksi sanaa, Tamám Shud, jotka syvensivät mysteeriä entisestään.

Kun ruumista ei yhäkään tunnistettu, päätettiin se laskea nimettömään hautaan. Ruumiin päästä ja torsosta otettiin ennen hautaamista kipsivalokset, jotta tutkintaa voitaisiin tarvittaessa jatkaa, mikäli uusia vihjeitä tulisi.

Tamám Shud ja tapaus Jestyn

Poliisi otti yhteyttä paikallisiin kirjastonhoitajiin selvittääkseen viestin tarkoituksen. Teksti oli persiaa, tarkoitti loppua (tarkemmin sanoen "loppunut" tai "se on loppu"), ja oli Omar Khaijamin 1100-luvulla kirjoittaman runoteoksen Rubaiyatin viimeinen lause. Pala oli revitty suoraan itse kirjasta, jonka painos oli hyvin harvinainen.

Heinäkuussa 1949, kuukausi ruumiin hautaan laskemisen jälkeen glenelgiläinen mies ilmoittautui poliisille ja kertoi löytäneensä edellisen joulukuun alussa autonsa penkiltä Rubaiyatin runoteoksen. Mies muisteli kirjan löytyneen juuri marras-joulukuun taitteessa. Hän uskoi sen silloin kuuluvan veljelleen ja siirsi kirjan suurempia pohtimatta hansikaslokeroon. Autoaan mies säilytti tavallisesti vain muutaman sadan metrin päässä Somertonin rannasta. Nähtyään lehtiartikkelin mysteeristä mies tutki kirjaa tarkemmin ja huomasi viimeisen sivun puuttuvan.

Takakannesta löytyi oitis puhelinnumero ja tarkempien tutkimusten myötä suurennuslasin avulla myös hyvin haaleaa kirjoitusta.

Puhelinnumero yhdistettiin pian Somertonin rannan läheisyydessä asuvaan nuoreen naiseen, josta oli pitkään yleisesti tiedossa vain lempinimi Jestyn. Hänen tyttärensä astuttua julkisuuteen 2013 hänen tiedetään olleen oikealta nimeltään Jessica "Jo" Johnson. Nainen myönsi vastahakoisesti antaneensa sodan aikana kyseisen teoksen lahjaksi miehelle nimeltä Alfred Boxall. Vastahakoisuuden syyksi epäiltiin tilanteen kiusallisuutta, sillä Jestyn asui tapahtumien hetkellä tulevan aviomiehensä kanssa.

Tutkijat uskoivat jo selvittäneensä ruumiin henkilöllisyyden, mutta Albert Boxall olikin yhä hengissä. Lisäksi hänellä oli hallussaan Jestynin hänelle antama kappale teoksesta, jonka viimeinen sivu oli yhä paikoillaan.

Lisäkuulusteluissa Jestyn muisti noin vuotta aikaisemmin tulleensa kotiin ja kuulleensa naapuriltaan tuntemattoman miehen käyneen kyselemässä häntä. Kummallisempaa oli kuitenkin se, että poliisien näyttäessä miehen kasvoista otettua kipsivalosta Jestyn järkyttyi pyörtymyksen partaalle. Paikalla olleiden mukaan nainen vaikutti tunnistavan miehen, mutta kielsi kaiken.

Aikalaispoliisit eivät olleet kovinkaan uskaliaita utelemaan aiheesta syvemmin pian naimisiin menevältä nuorelta naiselta. Jestyn kuoli vuonna 2007 vieden mahdollisen salaisuutensa hautaan.

Vuosikymmeniä myöhemmin alettiin spekuloida, että Jestynin vuonna 1946 syntyneen pojan Robinin isä saattaisi olla kyseinen tuntematon uhri. Uskomusta vahvisti harvinainen geneettinen piirre, jonka sekä rannalta löytynyt mies että Robin Thomson jakoivat: kulmahampaat, jotka sijaitsivat suoraan etuhampaiden vieressä. Myös molempien poikkeuksellisen kehittyneiseen pohjelihaksiin kiinnitettiin spekulaatioissa huomiota. Somertonin miestä oltiin epäilty tanssijaksi, ja aikuistuttuaan Robin Thomson päätyi tanssimaan Australian Baletissa. Robin Thomson kuoli vuonna 2009, mutta jätti jälkeensä tyttären Rachelin.

Salaviesti

Kun Jestyniin osoittava tutkintasuunta osoittautui vesiperäksi, alkoi poliisi tutkia haaleaa koodiviestiä. Ultraviolettivalon alla paperilla saattoi erottaa viisi riviä kirjaimia, joista kolme ensimmäistä oli erotettu kahdesta viimeisestä kahdella viivalla, joiden päälle oltiin vedetty ruksi. Viesti julkaistiin sanomalehdissä, sillä kaikki apu oli tarpeen pientä tekstipätkää auki koodatessa. Kukaan ei kuitenkaan onnistunut ratkaisemaan arvoitusta, ja Australian merivoimien tiedustelupalvelu julisti koodin rikkomattomaksi. Lausunnossaan he päättelivät kirjainten toistuvuuden perusteella koodin sopivan kuitenkin parhaiten englannin kieleen sekä epäilivät tekstin olleen mahdollisesti pätkä runosta.

Etelä-Australian kuolinsyytutkimuslaitos julkaisi vuonna 1958 lopullisen raporttinsa, jossa kerrottiin, ettei heillä ole mitään käsitystä siitä kuka mies oli, kuinka hän kuoli ja mikä oli kuoleman syy.

Muuta

Eläkkeelle jäänyt australialainen poliisi Gerry Feltus on kirjoittanut aiheesta kirjan ja ratkonut monia tapaukseen liittyviä arvoituksia. Fysiikan professori Derek Abbot Adelaiden yliopistosta on myös tutkinut asiaa vuosikaudet ja työskentelee yhä ankarasti löytääkseen Somertonin miehen sukulaisia DNA-tutkimuksen avulla.

Uutta

Tapaukseen liittyneen Jestynin tyttärentyttärestä Rachelista on otettu DNA-näyte, joka paikantaa hänen esi-isänsä Yhdysvaltoihin, tarkemmin ottaen itärannikolle. Tämä olisi linjassa Somertonin mieheltä löytyneistä vihjeistä: ei vielä 1940-luvulla Australiaan rantautuneesta Wrigley's-purukumista sekä jenkkityylisestä tikkauksesta vaatteissa. Suurin vaikeus on todistaa, että Rachel todella olisi mysteerimiehen lapsenlapsi. Lupaa ruumiin nostamiseen haudasta on haettu kahdesti, mutta oikeus on antanut molemmilla kerroilla kieltävän päätöksen. Australian lain mukaan lupa voidaan antaa vain, mikäli tarkoituksena on kyseenalaistaa testamentin laillisuus tai löytää ja tunnistaa sodassa kadonnut henkilö.

Kahdesta kieltävästä päätöksestä huolimatta on professori Derek Abbot yhteistyökumppaneineen tehnyt uuden vetoomuksen Somertonin miehen henkilöllisyyden selvittämisestä.

Somertonin mies nostettiin haudasta 2021. Professori Derek Abbott Adelaiden yliopistosta aloitti ”Somertonin miehenä” tunnetun vainajan henkilöllisyyden selvittämisen. DNA-tutkimuksessa esiin nousi lopulta yksi nimi: Carl Webb.

Carl Webb syntyi Melbournessa vuonna 1905 ja oli ammatiltaan sähköinsinööri. Hän harrasti runoutta, ja kirjoitti itsekin runoja. Hän oli kuudesta sisaruksesta nuorin. Hänestä ei ole kuolintietoja. Adelaideen Webbin tie johti mitä todennäköisemmin naisen vuoksi. Webb oli naimisissa Dorothy Robertsonin kanssa. Abbottin keräämien tietojen mukaan pari erosi ja Robertson muutti Etelä-Australiaan.