Avaa päävalikko

Sokrateen daimonionista[1] (m.kreik. Περί του Σωκράτους δαιμονίου, Peri tou Sōkratous daimoniou; lat. De genio Socratis) on Plutarkhoksen Moralia-kokoelmaan (kirja VII, 46) kuuluva tutkielma, joka käsittelee nimensä mukaisesti Sokrateen merkkiä, daimonionia, jonka Sokrates sanoi ohjaavan itseään.

Sokrateen daimonionista
Περί του Σωκράτους δαιμονίου
Alkuperäisteos
Kirjailija Plutarkhos
Kieli muinaiskreikka
Genre filosofia
Julkaistu n. 100
Sarja: Moralia
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Plutarkhoksen teos on muodoltaan dialogi, joka selostaa enimmäkseen aiemmin käytyjä keskusteluja. Se koostuu 34 suhteellisen lyhyestä luvusta. Teos on kirjoitettu mahdollisesti noin vuonna 95 jaa. Se on säilynyt nykyaikaan kahdessa käsikirjoituksessa.[2]

SisältöMuokkaa

Dialogissa keskustelevat ateenalainen Arkhedamos sekä thebalainen Kafisias, Epameinondaksen veli. He ovat kummatkin todennäköisesti historiallisia henkilöitä; heidät tunnetaan myös muista antiikin ajan lähteistä.[2] Kafisias selostaa viimeaikaisia keskusteluja Thebassa kaupungin Spartan vallasta vapauttaneen salaliiton (379 eaa.) osallistujien parissa. Keskustelu oli koskenut mm. erästä muinaista piirtokirjoitusta, sekä ennen kaikkea Sokrateen daimonionin tulkitsemista.[2]

Dialogi alkaa Arkhedamoksen puheella, joka kertoo maanpakolaisten paluusta ja tyrannien syrjäyttämisestä. Loppuosa koostuu Kafisiaan kertomuksesta salaliittolaisten kokoontumisesta, jossa läsnä olivat hänen lisäkseen olleet mm. Kharon, ennustaja Theokritos, Arkhias, Lysanoridas, Fyllidas, Simmias ja Feidolaos.[2]

Feidolaos kertoo spartalaisten Alkmenan haudasta löytämästä piirtokirjoituksesta, jonka kopio lähetettiin Egyptiin pappien tulkittavaksi. Simmiaan mukaan sen tulkitsi pappi, jonka opissa hän ja Platon olivat olleet. Kirjoituksen mukaan kreikkalaisten tulisi ratkoa keskinäiset riitansa muusien ja keskustelun avulla aseiden sijasta.[2]

Ensimmäinen keskustelu päättyy. Paikalle tulee Kafisiaksen ja Epameinondaksen isä Polymnis. Hän kertoo, että Epameinondas on tuomassa paikalle pythagoralaista vierasta, joka oli viettänyt yön hänen poikiaan opettaneen pythagoralaisen Lysiksen haudassa. Hän aikoisi viedä Lysiksen ruumiin Italiaan, jos ei saisi jumalilta sitä estävää merkkiä.[2]

Galaksidoros vastustaa tällaista taikauskoisuutta. Theokritos taas huomauttaa, että Sokrateellakin oli tällainen jumalallinen merkki. Galaksidoros vastaa, että Sokrates antoi tällaisen merkin johtaa häntä vain silloin, kun asiat olivat muutoin tasavahvat. Polymniksen mukaan merkkinä toimi aivastus; Galaksidoros vastaa, että aivastus oli vain väline, todellisen toimijan ollessa taivas. Siksi Sokrates sanoi saavansa merkkinsä taivaasta, daimonionilta (to daimonion), ei sen käyttämältä välineeltä.[2]

Simmias kertoo oman teoriansa. Sen mukaan merkkinä oli Sokrateen kokemus korkeimman voiman sanattomasta puheesta. Hän kertoo myytin Timarkhoksesta. Tämän saaman näyn mukaan kaikilla sieluilla on ymmärrys tai järki, mutta osa on niin vajonnut ruumiiseensa, että heidän ymmärryksensä menettää luonteensa ja muuttuu irrationaaliseksi. Osa on osaksi ruumiissa, ja sen ulkopuolella olevaa osaa kutsutaan daimonioniksi. Ne sielut, jotka tottelevat daimonionia varhaisista vuosistaan, ovat näkijöiden ja jumalallisten ihmisten sieluja, ja tällainen oli myös Sokrates.[2]

Theanor yhdistää osia Simmiaan ja Galaksidoroksen selityksistä omaansa. Hänen mukaansa jumalat suosivat joitakin tiettyjä ihmisiä ja viestivät heille suoraan erilaisilla merkeillä. Toisia he auttavat epäsuorasti. Hyvistä miehistä tulee kuoltuaan daimonioneja, ja he voivat auttaa toisia, jotka lähestyvät omaa kuolemaansa.[2]

Keskustelun lopussa keskustellaan oligarkkien surmaamisesta.[2]

LähteetMuokkaa

  1. Sironen, Erkki & Vesterinen, Sampo: Liite Plutarkhoksen kirjallinen jäämistö, teoksessa Plutarkhos: Hellien tunteiden kirja, s. 191-193. Suomentaneet ja selityksin varustaneet Erkki Sironen ja Sampo Vesterinen. Jälkisanat Erkki Sironen. Olympos-sarja. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3274-9.
  2. a b c d e f g h i j De Lacy, Phillip & Einarson, Benedict: "On the Sign of Socrates. Introduction", s. 362-371. Teoksessa Plutarch: Moralia. VII. Loeb Classical Library. Harvard University Press, 1959.

KirjallisuuttaMuokkaa

Käännöksiä ja alkutekstien julkaisujaMuokkaa

  • Plutarch: On the Sign of Socrates. Teoksessa Plutarch: Moralia. Volume VII. Loeb Classical Library 405. On Love of Wealth. On Compliancy. On Envy and Hate. On Praising Oneself Inoffensively. On the Delays of the Divine Vengeance. On Fate. On the Sign of Socrates. On Exile. Consolation to His Wife. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1959. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.

Muuta kirjallisuuttaMuokkaa

  • Pelling, Christopher: "Parallel Narratives: the Liberation of Thebes in De Genio Socratis and in Pelopidas". Teoksessa Nikolaidis, Anastasios G. (toim.): The Unity of Plutarch's Work. 'Moralia' Themes in the 'Lives', Features of the 'Lives' in the 'Moralia', s. 539–556. Berlin, New York: Walter de Gruyter, 2008. ISBN 978-3-11-020249-6. Teoksen verkkoversio.
  • Riley, Mark: The Purpose and Unity of Plutarch's De genio Socratis. Greek, Roman and Byzantine Studies, Autumn 1911, 18. vsk, nro 3. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muuallaMuokkaa