Avaa päävalikko
Soini Mikkonen

Soini Armas Mikkonen (27. elokuuta 1911 Käkisalmi13. helmikuuta 1944 Jolmajärvi) oli suomalainen sotilas ja Mannerheim-ristin ritari numero 31. Komppanianpäällikkönä Jalkaväkirykmentti 12:ssa palvellut Mikkonen nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi 22. lokakuuta 1941. Sotilasarvoltaan hän oli nimityshetkellä luutnantti. Mikkonen menehtyi jatkosodassa helmikuussa 1944.[1]

Soini Mikkosen sodanajan vaiheista on kattavasti kerrottu Eino Pohjamon kirjassa Jänkäjääkärit. Soinin sotakirjeenvaihtoa on kattavasti julkaistu Laila Kanonin kirjassa Stadin friidu ja metsien mies, josta Helsingin kaupunginteatteri on tehnyt saman nimisen näytelmän.[2]

ElämäMuokkaa

Varusmiespalveluksessa Soini oli 1928-1930 Terijoella polkupyöräpataljoona 1:ssä (PPP 1). Hän oli aktiivisena soittajana Karjalan Kaartin Rykmentin soittokunnassa 1930–1937[1]. Ylioppilaaksi hän valmistui Viipurin reaalikoulu, maanviljelys- ja kauppalyseosta 1937. Hän oli nuorempana upseerina 1937-1938selvennä, minkä jälkeen hän hakeutui Kadettikouluun Santahaminaan. Suoritettuaan kadettikurssin 22 1938-1939 hän valmistui upseeriksi.[3]

TalvisotaMuokkaa

Talvisodassa Soini oli tiedustelu-upseeri ja komppanianpäällikkö jalkaväkirykmentti 6:ssa.

JatkosotaMuokkaa

Soini Mikkonen tunnettiin huimapäisenä komppanian päällikkönä. Kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuo esitti Mikkoselle 2. luokan Mannerheim-ristiä lokakuussa 1941. Mikkosen ansioiksi esitettiin muun muassa seuraavat seikat:

  • ”Heinäkuun taisteluissa hän komppaniallaan valtasi useita kyliä ylivoimaiselta viholliselta ja tuhoamalla heinäkuun 29. päivänä rohkealla selustahyökkäyksellä vihollisen ampuma- ja elintarvikekolonnan.”
  • ”Elokuun alkupuolella hän kärkijoukkonsa mukana tunkeutui jopa 30 kilometriä vihollisen puolustuslinjojen taa. Seuranneissa taisteluissa hän osoitti erinomaista henkilökohtaista urhoollisuutta, tuotti viholliselle suuria tappioita ja otti runsaasti sotasaalista torjuessaan 426. venäläisen jalkaväkirykmentin toistuvat iskut. Ratkaisupäivänä hänen asemistaan löydettiin muun muassa rykmentin komentaja, eversti Sedov, kaatuneena.”
  • ”Elokuun 27. päivänä hän komppaniansa 40 miehen alkupäässä hyökäten tuhosi täydellisesti vihollisen sitkeästi puolustautuvan valiojoukon, 88. venäläisen divisioonan aliupseerikoulun, jolloin taistelukentälle jäi noin 120 venäläistä aliupseerioppilasta.”[4]

Viimeinen sissiretkiMuokkaa

Kapteeniksi 30. maaliskuuta 1943 ylennetyn Mikkosen johtama viiden miehen ryhmä lähti partioimaan Jolmajärven maastoon 13. helmikuuta 1944 kello 11.30. Ryhmä lähestyi Koivujärveä avonaiselta suolta, kun järven vastarannalla harjanteella havaittiin vihollisia. Vihollinen avasi konepistooli- ja pikakivääritulen, ja Mikkonen haavoittui välittömästi jalkaansa. Muut ryhmän jäsenet yrittivät auttaa Mikkosen pois rannalta, mutta ennen suojaan pääsemistä hän sai kuolettavan osuman. Partiosta selvinneet sotilaat kertoivat Mikkosen kuolleen. Vapaaehtoisista muodostettu partio palasi Koivujärven rannalle ja löysi ritarin ruumiin.

Soini Mikkonen haudattiin Viipurin sankarihautausmaahan. Ritarin hautaa ei enää ole olemassa, vaan paikalla on graniittinen muistomerkki.[5]

LähteetMuokkaa

  • Hurmerinta, Ilmari (toim.): Mannerheim-ristin ritarit: Ritarimatrikkeli. Helsinki: Mannerheim-ristin ritarien säätiö, 2008. ISBN 978-952-92-3268-0.
  • Pohjamo, Eino: Jänkäjääkärit. Hämeenlinna: Karisto, 1979. ISBN 951-23-1313-8.
  • Kanon, Laila: Stadin friidu ja metsien mies. WSOY, 2011. ISBN 978-951-037-4535.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Mannerheim-ristin ritarit: Ritarimatrikkeli 2008, s. 186
  2. Stadin Friidu, Jatkosodan Rakkaustarina, Helsingin kaupunginteatteri, 2001
  3. Mannerheim-ristin ritarit, viitattu 06.12.2012
  4. Marskin ritarit, 191 ihmiskohtaloa 2001, sivu 69
  5. Ilta-Sanomat, 4. joulukuuta 2008, sivu 10