Sofia Saari

suomalainen kuvataiteilija

Sofia Saari (s. 1976 Turku) on suomalainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut Venetsian kuvataideakatemiasta kuvanveistäjäksi vuonna 1998. Naantalissa asuva Saari on opiskellut lisäksi muun muassa Turun piirustuskoulussa, Kuvataideakatemiassa sekä Taideteollisessa korkeakoulussa, josta hän on valmistunut taiteen maisteriksi.[1]

Näyttelyitä Saari on pitänyt Suomen lisäksi Italiassa, muun muassa Roomassa sekä Sisiliassa ja Sardiniassa. Hän on myös työskennellyt Italiassa usean vuoden ajan valokuvaajana.[1]

Sofia Saari on tehnyt useita julkisia teoksia. Porissa sijaitsevat vuosina 2008 ja 2009 valmistuneet kaupungin perustajan Juhana Herttuan sekä presidentti Risto Rytin muistomerkit. Somerolla paljastettiin kesäkuussa 2012 seiväshyppääjä Pentti Nikulan näköispatsas. [2] Mikkelissä paljastettiin kesällä 2017 Georg Carl von Döbelnin reliefi[3]

Kuvia julkisista teoksista

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. a b Taidekaupunki täydentyi kuvanveistäjällä 13. heinäkuuta 2012. Rannikkoseutu. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 8.8.2012.
  2. Pentti Nikulan patsas matkasi paikalleen. 15. kesäkuuta 2012. Somero-lehti. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 8.8.2012.
  3. Vuorela, Kirsti: Döbelnille reliefi Mikkelin Kirkkopuistoon — paljastetaan kesäkuussa Länsi-Savo. 2.6.2017. Kaakon viestintä Oy. Arkistoitu 8.6.2017. Viitattu 12.6.2017.