Snellmankoti

rakennus Oulussa
Tämä artikkeli käsittelee Oulun Snellmankotia. Kokkolan Snellmankodista on eri artikkeli.

Snellmankoti on entinen lastenparantola ja joulumerkkikoti Mäntylän kaupunginosassa Oulussa. Vuonna 1935 valmistuneessa rakennuksessa toimii Mäntylä-Snellmanin päiväkoti.

Snellmankoti
Snellmanin lastenparantola
Snellmankoti tammikuussa 2012.
Snellmankoti tammikuussa 2012.
Osoite Joulumerkintie 2
Sijainti Mäntylä, Oulu
Koordinaatit 64°59′02.7″N, 025°29′24.6″E
Valmistumisvuosi 1935[1]
Suunnittelija Viktor J. Sucksdorff
Rakennuttaja Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö[2]
Urakoitsija Oy Constructor Ab[2]
Omistaja Oulun kaupunki
Kerrosluku 3–4[1]
Kerrosala 1 460 m²[2]
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Oululaisen kauppaneuvos K.A. Snellmanin toivomuksesta Snellmanien nuorimman lapsen, vain 26-vuotiaana kuolleen Eiler Albertin perintöosuus viisi miljoonaa markkaa lahjoitettiin "Oulun ja Pohjois-Suomen köyhien lasten hyväksi". Snellmanin perilliset osoittivat kolme miljoonaa markkaa Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiölle, loput rahoista jaettiin muille yhteisöille. 21. helmikuuta 1921 perustetun säätiön tehtävänä oli rakentaa pitkäaikaissairauksia sairastavien tai niiden uhassa olevien lasten hoitolaitos ja ylläpitää sitä.[3]

Lastenparantola

muokkaa

Samana päivänä kun säätiö perustettiin Oulun kaupunginvaltuusto luovutti säätiön käyttöön alun perin noin 30 hehtaarin maa-alueen Nokelan kankaalta, parantolan toiminnan alettua säätiön hallinnassa oli 27 hehtaaria ja lisäksi uimarantaa varten tuhannen neliömetrin tontti Vaarankarista Kempeleenlahden rannalla. Vuokra-aika oli 95 vuotta ja vuosivuokra muodollinen 30 markkaa.[2] Parantolarakennuksen suunnitteli arkkitehti Viktor J. Sucksdorff. Taloudellisista syistä rakentaminen viivästyi ja parantolan rakentaminen aloitettiin vasta vuonna 1932, rakennus valmistui 1935.[2] Parantolaan rakennettiin 30 vuodepaikkaa. Ensimmäiset potilaat otettiin sisään 11. helmikuuta 1935 ja parissa kuukaudessa laitos oli täynnä. Snellmanin lastenparantolan vihkiäiset pidettiin 7. heinäkuuta 1935. Lastenparantolana Snellmankoti toimi vuodet 1935–1939.[4] Rakennustöiden alkaessa säätiöllä oli ollut käytössä yli 6,3 miljoonaa markkaa, josta rakennuskustannuksiin kului 2,9 miljoonaa ja sisustukseen 300 000 markkaa. Loput rahat jäivät parantolan ylläpitorahastoon, jonka tuotolla parantolan tuli toimia.[2]

Sota-aika

muokkaa

Talvisodan aikana Oulussa toimi Sotasairaala 32, jossa oli 1 400 sairaansijaa. Sairaansijat olivat sijoitettuina Oulun sairaaloihin, kouluihin, diakonissakotiin ja Snellmankotiin, johon sijoitettiin osasto IV. Osastolla oli kevyen kirurgian ja sisätautien käyttöön 100 hoitopaikkaa. Välirauhan aikana tiloissa toimi varuskuntasairaala. Jatkosodan aikana osasto luovutettiin saksalaisten joukkojen Kriegslazarett 3/677:n käyttöön. Sodan jälkeen Snellmankodin alueelle rakennettiin parakkeja siirtoväen tilapäismajoitukseen.[5]

Joulumerkkikoti

muokkaa

Sota-ajan inflaatio söi ylläpitorahaston arvoa niin, ettei lastenparantolan ylläpitäminen säätiön varoilla olisi ollut mahdollista. Suomen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistys perusti Snellmankotiin joulumerkkikodin, jonka nimi tulee siitä, että merkittävä osa toiminnan rahoituksesta tuli joulukortteihin myytävien joulumerkkien myynnistä. Snellman-säätiö vuokrasi parantolan 40-paikkaiselle joulumerkkikodille ja samalla säätiö päätti tukea joulumerkkikodin toimintaa 4/5:lla ylläpitorahaston tuotosta.[6] Oulun joulumerkkikoti oli toinen joulumerkkikoti Suomessa, ensimmäisenä oli perustettu Tampereen joulumerkkikoti vuonna 1936[7]. Joulumerkkikotien toiminta-ajatuksena oli eristää vastasyntyneet tarttuvaan keuhkotuberkuloosiin sairastuneista vanhemmistaan. Ellei lapsia olisi eristetty, huomattava osa heistä olisi sairastunut miliaarituberkuloosiin tai tuberkuloottiseen aivokalvontulehdukseen. Toisaalta joulumerkkikodeissa oli muita ongelmia kuten epidemioina esiintyneet ripuli- ja keuhkokuumetaudit.[7] 1960-luvun lopulla joulumerkkikotien rahoitus hankaloitui ja koska tuberkuloosin esiintyminen oli myös laskussa päädyttiin Oulun joulumerkkikoti lopettamaan vuonna 1969.[6]

Myöhempi käyttö

muokkaa

Oulun yliopistollisen keskussairaalan lastenklinikka aloitti toimintansa Oulun lääninsairaalan tiloissa 1964. Koska lääninsairaalassa ei ollut puitteita lastenpsykiatriselle toiminnalle, perustettiin 25-paikkainen lastenosasto III joulumerkkikotiin 1966. Joulumerkkikodin lopettamisen jälkeen vuonna 1970, lääninsairaala ja yliopistollinen sairaala ostivat osasto III:n toiminnan kokonaispalveluna Mannerheimin Lastensuojeluliitolta. Kun yliopistollisen sairaalan lastenklinikan rakennus Kontinkankaalla valmistui 1975, muutti myös Snellmankodissa sijainnut osasto III sinne.[8] Lastenklinikan toiminnan loppuessa säätiö tutki mahdollisuutta perustaa parantolarakennukseen lasten ja nuorten kuntoutuskoti, mutta jo kesällä 1975 säätiö myi rakennuksen Oulun kaupungille hintaan 1 350 000 markkaa.[9]

Oulun kaupungin omistuksessa rakennuksessa on toiminut Mäntylä-Snellman päiväkoti, Mäntylän neuvola, nuorisotilojan ja Snellmankodin asuntolarakennuksessa Mäntylän koulu.[10]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Pohjois-Pohjanmaan kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet Osa 1., s. 61. Pohjois-Pohjanmaan Seutukaavaliiton Julkaisu A:115. Oulu: Pohjois-Pohjanmaan Seutukaavaliitto, 1993. ISBN 951-9328-53-X.
  2. a b c d e f Kouvalainen, Kauko: ”Säätiön toiminta – Alkuvuodet”, Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö 1921–2004, s. 31–33. Oulu: Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö, 2006. ISBN 952-91-8298-8. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 9.6.2014). (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Kouvalainen, Kauko: ”Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiön synty”, Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö 1921–2004, s. 27–30. Oulu: Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö, 2006. ISBN 952-91-8298-8. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 9.6.2014). (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Kouvalainen, Kauko: ”Säätiön toiminta – Snellmanin lastenparantola 1935–1939”, Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö 1921–2004, s. 34–36. Oulu: Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö, 2006. ISBN 952-91-8298-8. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 9.6.2014). (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Kouvalainen, Kauko: ”Säätiön toiminta – Snellmankoti sotasairaalana 1939–1945”, Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö 1921–2004, s. 34–36. Oulu: Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö, 2006. ISBN 952-91-8298-8. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 9.6.2014). (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. a b Kouvalainen, Kauko: ”Säätiön toiminta – Joulumerkkikoti 1945–1969”, Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö 1921–2004, s. 36–38. Oulu: Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö, 2006. ISBN 952-91-8298-8. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 9.6.2014). (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. a b Teramo, Kari: Joulumerkkien tarina. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 2003, nro 23, s. 2337-2345. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. ISSN 0012-7183. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 10.6.2014.
  8. Kouvalainen, Kauko: ”Säätiön toiminta – Lastenosasto III 1966–1975”, Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö 1921–2004, s. 38–41. Oulu: Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö, 2006. ISBN 952-91-8298-8. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 9.6.2014). (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. Kouvalainen, Kauko: ”Säätiön toiminta – Suunnitelmia kuntoutuskeskuksesta”, Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö 1921–2004, s. 41–43. Oulu: Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö, 2006. ISBN 952-91-8298-8. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 9.6.2014). (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. Kouvalainen, Kauko: ”Säätiön toiminta – Snellmankodin nykykäyttö”, Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö 1921–2004, s. 44. Oulu: Stiftelsen Alma och K. A. Snellman Säätiö, 2006. ISBN 952-91-8298-8. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 9.6.2014). (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

muokkaa
  • Teppo, Jorma & Koukkari, Tommi: Snellmankodin rakennushistoriaselvitys. Oulu: Arkkitehtitoimisto Jorma Teppo Oy, tilaajana Oulun kaupungin tilakeskus, vuosi?. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 6.3.2023).