Smart Fortwo
Smart Fortwo on Smartin vuonna 1998 esitelty automalli. Auto kehiteltiin alun perin Daimler-Benzin sekä sveitsiläisen Swatch-kelloyhtiön yhteistyönä. Swatch tosin vetäytyi hankkeesta heti toisena vuonna ja Mercedes-Benz toi smartin markkinoille yksin. Tarkoituksena oli luoda pieni ja kätevä kaupunkiauto, joka olisi elementissään miljoonakaupungeissa joissa pysäköintipaikat ovat vähissä. Smart Fortwon myyntiä rajoittaa se, että Fortwoon mahtuu vain kaksi henkilöä. Vuonna 2013 amerikkalainen Car Insurance listasi Smart Fortwon maailman noloimmaksi autoksi.[1]
Mallit
muokkaaEnsimmäinen sukupolvi (W450) 1998-2007
muokkaaEnsimmäisen polven smart kulkee mallitunnuksella W450. Mallinimi oli ensin SCC (Smart City Coupe). Myöhemmin se sai nimen "fortwo". Auto näki päivänvalon vuonna 1998. Auton ulkomuotoa ja sisätiloja päivitettiin myöhemmin. Moottorivaihtoehdot olivat 37 kW sekä 45 kW. Brabus-mallissa oli 55kW tuottava moottori.
Toinen sukupolvi (W451) 2007-2014
muokkaaAlkuvuodesta 2007 lanseerattiin toisen sukupolven malli joka kantaa merkintää W451. Tässä mallissa yli 90% osista on uusia verrattessa W450-malliin. Kaikkea alustasta ja vaihteistosta lähtien paranneltiin. Moottori kasvoi 1000-kuutiosenttimetriseksi. Auton ajo-ominaisuuksia muutettiin paremmin suuriin nopeuksiin sopivaksi. Tehovaihtoehdot W451-mallissa ovat 45 kW, 52 kW sekä 62 kW. 45 kW:n tehovariaatiota saa ainoastaan Pure-malliin. 45kW:n sekä 52kW:n tehovaihtoehdot ovat vapaastihengittäviä eli niissä ei ole turboahdinta. 62kW moottorissa on turbo. Passion-mallia saa vain 52 kW sekä 62 kW tehovariaatioilla. Malli sai vuonna 2008 haastajan, kun 3+1-paikkainen Toyota iQ esiteltiin.
Kolmas sukupolvi (C453) 2014–
muokkaaKolmas sukupolvi estiteltiin virallisesti 16. kesäkuuta 2014. Auton suunnitteli Michael Gebhardt, Kai Sieberin johdolla. Auto pohjautuu kolmannen sukupolven Renault Twingo-autoon.
CDI
muokkaaCDI-dieselmoottori on rakennettu samalle pohjalle W450-mallin dieselmoottorin kanssa mutta muun muassa suorituskykyä on parannettu ja tekniikkaa kehitetty eteenpäin. Moottori on 799-kuutioinen turboahdettu välijäähdyttimellä varustettu kolmisylinterinen ja se tuottaa 33 kW tehoa. Julkaisuhetkellä 33kw CDI-moottorilla varustettu Smart oli maailman vähäpäästöisin polttomoottoriauto. Maailman ekologisimman sarjavalmisteisen auton titteli on edelleen smart fortwolla.
MhD
muokkaaMhd eli Micro Hybrid Drive tuli ensimmäistä kertaa saataville W451-korimallissa. Tehoa mallissa on 52 kW. Auto ja tekniikka ovat muuten samat kuin normaalissa 52kW autossa, mutta se on varustettu muun muassa Start/Stop-järjestelmällä, joka sammuttaa koneen esimerkiksi liikennevaloihin pysähdyttäessä. Koneen käynnistys tapahtuu nostettaessa jalka jarrulta.
ED
muokkaaEd, Eli Electric Drive-mallissa on ainoastaan sähkömoottori, joka toimii litiumakuilla. Toimintaetäisyys tällaisella autolla on 115-135 kilometriä. Auto on täysin äänetön. Säästöä polttoainekustannuksissa on noin 80 prosenttia. Akkujen lataaminen täyteen kestää noin 8 tuntia. Kuitenkin jo 80% akkuvarauksen pystyy saavuttamaan 45minuutissa. ED:n huippunopeus oli 112 km/h. Tällä hetkellä sähköllä toimivaa fortwota liisataan Englannissa ja Saksassa yrityskäyttöön. Sarjatuotanto autosta on alkanut 2010 alkuvuodesta mutta ensimmäiset kuluttajille myytävät autot valmistetaan 2012 vuonna.
Ensimmäisen kerran autoa on voinut ostaa Suomesta 2017 kesällä. Huippunopeus 60 kW / 160 Nm sähkömoottorilla on 130 km/h. Kiihtyvyys 0 - 100 km/h 11,5 s. Litium-ioni akuston koko on 17,6 kWh. Auton keskikulutukseksi ilmoitetaan 12,9 kWh / 100 km. Maksimi toimintasäde on 160 km. Kaikissa olosuhteissa kuitenkin vähintään 100 km.
Ed on ensimmäinen Smart jonka kuivapaino on yli 1000 kg (1085 kg).
Cabrio
muokkaaCabrio-malli tuli markkinoille vuonna 2001. Poikkeuksellista mallissa on se että se lanseerattiin 2001, mutta siinä oli jo silloin 2002 julkaistavan toisen polven auton sisätilan muotoilu sekä uudemman mallin etuvalot. Moottorina oli ensimmäisenä vuotena smartin ensimmäisen polven 600cm³. Vuonna 2002 autoon tuli 700 cm³ moottori. Vuoden 2007 alussa lanseeratussa W451-mallissa kone kasvoi 1000-kuutioiseksi. Cabrio-mallin osalta suurin muutos oli täysin sähkötoiminen katto. Vanhassa W450-mallissa osa katon toiminnasta täytyi tehdä käsin.
Varustetasot
muokkaaAutoa on tehty aina kolmella eri varustetasolla: Pure, Pulse sekä Passion.
Pure-malli on "hinnat alkaen" -malli. Vakiovarusteena siinä on 4 turvatyynyä, ESP-ajonvakautusjärjestelmä sekä ABS-jarrut. W450-mallin Puressa sähkötoimiset ikkunannostimet olivat vakiovaruste. W451-mallissa ne ovat lisävaruste. Pure-mallin runkoväri on aina musta.
Pulse-malli on urheilullisin vaihtoehto. W450-mallissa lisämittarit ja sumuvalot toivat hieman urheilullisuutta. Pulse-mallissa on myös panorama-lasikatto sekä 15" erikoisvanteet vakiovarusteina. Malliin ei kuulu ilmastointia tai automaattitoimintoa vaihteistossa. Myös tässä mallissa on Tridion-rungon värinä musta. Suomessa Pulse-mallia ei ole myyty kovin paljon.
Passion-malli on ollut ylivoimaisesti suosituin vaihtoehto Suomen markkinoilla myynnin aloittamisesta lähtien. Autossa on Pulse-mallissakin vakiovarusteena olevien panorama-lasikaton, erikoisvanteiden, nahkaratin ja tavaratilan suojan lisäksi vakiovarusteina hopeanvärinen Tridion-turvarunko, ilmastointi sekä automaattitoiminto vaihteistossa.
BRABUS on samannimisen virityspajan kehittelemä versio mallista. BRABUS-malli on hinnaltaan melko kallis. BRABUS-mallissa erona Passion-malliin on täydellinen korisarja, muotoiltu nahkasisusta (W450), urheilupakoputkisto, useat yksityiskohdat sisustuksessa sekä tehokkaampi kone (W450-mallissa 55 kW sekä W451-mallissa 72 kW). BRABUS-mallista on olemassa vielä paremmin varusteltu BRABUS Xclusive -malli, joka tuo mukanaan normaalin BRABUS-mallin lisäksi muun muassa muotoillut ja korinväriset helmat ja puskurit, nahkaverhoilun ja mustapohjaiset ajovaloumpiot.
Mitat (W451)
muokkaaMitat: Pituus 2,69 m, leveys 1,55 m, korkeus 1,54 m, akseliväli 1,86 m, tavaratila 220-340 l.
Maahantuonti ja myynti Suomessa
muokkaaSmartin ensimmäinen epävirallinen maahantuoja oli Hupi Auto (nyk. Konala) Helsingin Lauttasaaressa. Yritys toi vuosina 2000–2003 yksittäisiä autoja maahan. Myynti jäi muutamaan kymmeneen kappaleeseen. Vuonna 2003 Mercedes-Benzin virallinen maahantuoja Veho Group aloitti Smartien maahantuonnin. Veho Oy Ab huolehtii merkin jälleenmyynnistä. Nykyään pääkaupunkiseudun myynti on keskittynyt Veho Koivuhakaan, mutta merkkiä myydään myös muissakin Veho Oy:n toimipisteissä ovat Oulussa, Tampereella, Espoossa, Helsingissä sekä Turussa.
7 Smartia arktisella alueella
muokkaaMercedes-Benz Canada teki mainostempauksen tammi-helmikuussa 2010, ajattamalla seitsemää Fortwo autoa Brittiläisen Kolumbian Kelownasta pohjoiseen Luoteisterritoissa, Pohjoisen jäämeren rannalla sijaitsevaan Inuvikin kaupunkiin ja takaisin North Vancouveriin, yhteensä 7 700 kilometriä. Retkikunta koostui toimittajista ja journalisteista joille oli annettu mahdollisuus ajaa yksi kolmesta etapista. Ensimmäinen etappi oli Kelownasta Whitehorseen, toinen Whitehorsesta Inuvikiin ja takaisin, kolmas etappi oli Whitehorsesta North Vancouveriin. Retkikunta lähti matkaan 26. tammikuuta 2010 ja siihen kuului seitsemän Smartin lisäksi kolme huoltoautoa. Kaikki autot saapuivat North Vancouveriin 12 päivää myöhemmin, ilman teknisiä ongelmia. Ainoat muutostyöt autoihin olivat tuulilasin pesunesteen vaihtaminen paremmin pakkasta sietävään (-40 asteesta, -49 asteeseen), talvirenkaat ja mainostarrat autojen kyljessä.[2]
Lähteet
muokkaa- Veho Oy Ab
- Smart GMBH
Viitteet
muokkaa- ↑ Iltalehti: Nämä ovat noloimmat autot iltalehti.fi.
- ↑ Jeremy Sinek: Seven little Smarts went North one day, over the hills and far away ... MSN Autos. Arkistoitu 12.9.2011. Viitattu 21.2.2010. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Smart Fortwo Wikimedia Commonsissa