Avaa päävalikko
Ski Classics 2015–2016
Miehet Naiset
Voittaja
Kokonaiscup Norjan lippu Petter Eliassen Ruotsin lippu Britta Johansson Norgren
Sprintticup Norjan lippu Andreas Nygaard
Nuorten cup Norjan lippu Stian Hoelgaard Ruotsin lippu Emilia Lindstedt
Kilpailut
Kilpailupaikat 9 9
Henkilökohtaiset kilpailut 9 10

Ski Classics 2015–2016 on maastohiihdon maratonkilpailujen sarjan Ski Classicsin kuudes kilpailukausi. Kausi alkoi 5. joulukuuta 2015 Italian Livignossa ja päättyi 2. huhtikuuta 2016 Ruotsin Åressa. Kausi koostui ensimmäisen kilpailun yhteydessä hiihdetystä prologista ja yhdeksästä varsinaisesta osakilpailusta.

Kokonaiskilpailun voitti miehissä norjalainen Petter Eliassen, jolle voitto oli toinen peräkkäinen, ja naisissa ruotsalainen Britta Johansson Norgren. Miesten puolella norjalaiset voittivat kaikki osakilpailut, kun Eliassen ja John Kristian Dahl voittivat kolmesti, Tord Asle Gjerdalen kahdesti ja Johan Kjølstad kerran. Norjalaiset saavuttivat yhtä vaille myös kaikki palkintopallipaikat, kun henkilökohtaisissa kilpailussa lisäksi vain Venäjän Jevgeni Dementjev ylsi kertaalleen kolmen parhaan joukkoon. Naisten puolella Johansson Norgren voitti neljä osakilpailua. Sveitsiläinen Seraina Boner ja itävaltalainen Katerina Smutna ylsivät kahteen voittoon.

Sisällysluettelo

KilpailutMuokkaa

[1]

MiehetMuokkaa

# Päivämäärä Kilpailu Matka Voittaja Toinen Kolmas
1 5. joulukuuta 2015   La Sgambeda 15 km (p) prologi Team United Bakeries
  Johan Kjølstad
  Øystein Pettersen
  John Kristian Dahl
  Tore Bjørseth Berdal
Team Exspirit
  Morten Eide Pedersen
  Daniel Richardsson
  Bill Impola
  Jimmie Johnsson
Team Santander
  Tord Asle Gjerdalen
  Anders Aukland
  Snorri Einarsson
  Øyvind Moen Fjeld
2 6. joulukuuta 2015 24 km (p)¹[2]   John Kristian Dahl   Jevgeni Dementjev   Johan Kjølstad
3 10. tammikuuta 2016   Jizerská padesátka 50 km (p)[3]   Petter Eliassen   Johan Kjølstad   Anders Aukland
4 23. tammikuuta 2016   La Diagonela 55 km (p)¹[4]   Petter Eliassen   Tord Asle Gjerdalen   Morten Eide Pedersen
5 31. tammikuuta 2016   Marcialonga 70 km (p)[5]   Tord Asle Gjerdalen   Petter Eliassen   Stian Hoelgaard
6 7. helmikuuta 2016   Kaiser Maximilian Lauf² 55 km (p)[6]   Petter Eliassen   Johan Kjølstad   Tord Asle Gjerdalen
7 13. helmikuuta 2016   Toblach–Cortina 32 km (p)¹   Tord Asle Gjerdalen   Petter Eliassen   John Kristian Dahl
8 6. maaliskuuta 2016   Vaasahiihto 90 km (p)   John Kristian Dahl   Stian Hoelgaard   Anders Malmen Høst
9 19. maaliskuuta 2016   Birkebeinerrennet 54 km (p)   John Kristian Dahl   Anders Aukland   Petter Eliassen
10 2. huhtikuuta 2016   Årefjällsloppet 60 km (p)¹   Johan Kjølstad   John Kristian Dahl   Petter Eliassen

¹ Lyhennettiin lumiolosuhteiden vuoksi. La Sgambedassa suunniteltu matka oli 35 km, La Diagonelassa 65 km, Toblach–Cortinassa 50 km ja Årefjällsloppetissa 65 km.
² 7. helmikuuta 2016 oli määrä hiihtää Kaiser Maximilian Laufin sijaan 50 kilometrin (p) König Ludwig Lauf Saksassa, mutta se peruttiin lumiolosuhteista johtuen.[7]

NaisetMuokkaa

# Päivämäärä Kilpailu Matka Voittaja Toinen Kolmas
1 5. joulukuuta 2015   La Sgambeda 15 km (p) prologi[8]   Lina Korsgren   Katerina Smutna   Britta Johansson Norgren
2 6. joulukuuta 2015 24 km (p)¹[2]   Katerina Smutna   Britta Johansson Norgren   Justyna Kowalczyk
3 10. tammikuuta 2016   Jizerská padesátka 50 km (p)[3]   Britta Johansson Norgren   Lina Korsgren   Sara Lindborg
4 23. tammikuuta 2016   La Diagonela 55 km (p)¹[4]   Britta Johansson Norgren   Katerina Smutna   Seraina Boner
5 31. tammikuuta 2016   Marcialonga 70 km (p)[9]   Britta Johansson Norgren   Katerina Smutna   Seraina Boner
6 7. helmikuuta 2016   Kaiser Maximilian Lauf² 65 km (p)   Seraina Boner   Astrid Øyre Slind   Katerina Smutna
7 13. helmikuuta 2016   Toblach–Cortina 32 km (p)¹   Britta Johansson Norgren   Seraina Boner   Masako Ishida
8 6. maaliskuuta 2016   Vaasahiihto 90 km (p)   Katerina Smutna   Britta Johansson Norgren   Lina Korsgren
9 19. maaliskuuta 2016   Birkebeinerrennet 54 km (p)   Seraina Boner   Justyna Kowalczyk   Masako Ishida
10 2. huhtikuuta 2016   Årefjällsloppet 60 km (p)¹   Justyna Kowalczyk   Seraina Boner   Masako Ishida

¹ Lyhennettiin lumiolosuhteiden vuoksi. La Sgambedassa suunniteltu matka oli 35 km, La Diagonelassa 65 km, Toblach–Cortinassa 50 km ja Årefjällsloppetissa 65 km.
² 7. helmikuuta 2016 oli määrä hiihtää Kaiser Maximilian Laufin sijaan 50 kilometrin (p) König Ludwig Lauf Saksassa, mutta se peruttiin lumiolosuhteista johtuen.[7]

PisteetMuokkaa

LähteetMuokkaa