Masako Ishida
Masako Ishida (jap. 石田正子, Ishida Masako, s. 5. marraskuuta 1980 Bihoro, Hokkaidō) on japanilainen maastohiihtäjä.
Ishida kilpaili aikuisten arvokilpailuissa ensimmäisen kerran Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2003. Hän oli Sapporon MM-kilpailuissa 2007 kolmastoista 30 kilometrin yhteislähtökilpailussa. Vuonna 2009 Liberecin MM-kilpailuissa hän sijoittui neljänneksi parisprintissä parinaan Madoka Natsumi. Hän oli lisäksi kahdeksas 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa ja neljästoista yhdistelmäkilpailussa. Vancouverin olympialaisissa 2010 hän sijoittui 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailussa viidenneksi. Oslon MM-kilpailuissa 2011 hän oli yhdistelmäkilpailussa yhdestoista ja Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2013 sekä yhdistelmäkilpailussa että 30 kilometrin perinteisen yhteislähdössä kymmenes. Sotšin olympialaisissa 2014 hän sijoittui yhdistelmäkilpailussa kymmenenneksi ja 10 kilometrin perinteisen kilpailussa 15:nneksi. Falunin MM-kilpailuissa 2015 hän oli 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa seitsemäs. Lahden MM-kilpailuissa 2017 hän sijoittui yhdistelmäkilpailussa kymmenenneksi. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 Ishida sijoittui 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailussa kymmenenneksi, 15 kilometrin yhdistelmäkilpailussa 14:nneksi ja 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa 18:nneksi. Oberstdorfin MM-kilpailuissa 2021 hän oli 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailussa yhdestoista. Viestissä Japani on Ishidan mukana ollessa sijoittunut parhaimmillaan seitsemänneksi Liberecin MM-kilpailuissa 2009. Planican MM-kilpailuissa 2023 hän oli 30 kilometrin yhteislähtökilpailussa kahdestoista.
Maailmancupissa Ishida on ollut kahdesti palkintopallilla kolmantena: vuonna 2009 Trondheimin 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökisassa ja vuonna 2017 Pyeongchangissa 15 kilometrin yhdistelmähiihtokisassa.
Lähteet
muokkaa- Masako Ishida Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Ishidan henkilökohtainen blogi (Arkistoitu – Internet Archive)