Sinun lapsesi eivät ole sinun

Laura Honkasalon romaani vuodelta 2001

Sinun lapsesi eivät ole sinun on Laura Honkasalon romaani vuodelta 2001.

Sinun lapsesi eivät ole sinun
Kirjailija Laura Honkasalo
Kieli suomi
Genre aikakausiromaani, kehitysromaani
Kustantaja Gummerus
Julkaistu 2001
Ulkoasu sidottu
Sivumäärä 396
ISBN 951-20-5989-4
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Juoni muokkaa

Kirja kertoo Nelli-nimisestä tytöstä. Hän on kommunistiperheen tytär, jolla on Juri-niminen isoveli. Kirjan tapahtumat voi sijoittaa Helsinkiin paikannimien (Senaatintori, Ruoholahti, Johanneksenkirkko jne.) perusteella.

1970-luvulla Nelli on lapsi ja käy pioneereissa. Kommunismi ei tunnu olevan lapselle kovin mieluista: kotiin ei hankita amerikkalaisia Barbie-nukkeja. Maailma on siis selkeän mustavalkoinen, esimerkiksi Neuvostoliittoa pidetään hyvänä ja Yhdysvaltoja pahana. Ainainen politiikan käsittely aiheuttaa myös pelon ydinsodasta, mutta Nellille on kuitenkin suurin kolaus se, kun isä muuttaa pois kotoa.

Nelli kasvaa ja päätyy opiskelemaan ilmaisutaitolukioon ja siitä edelleen historianopiskelijaksi Edinburghin yliopistoon 1990-luvulla. Nellillä ja Jurilla aikuistuminen osuu juuri siihen vaiheeseen, kun maailmalla sosialistinen järjestelmä alkaa rakoilla. Isän tapaaminen aikuisena on sitten pettymys. Nellillä itsellään vaihtoehtoinen ajattelutapa, muttei siis kommunismi, säilyy aikuiseksi asti. Vanhemmat puolestaan luopuvat vanhetessaan aatteistaan.

Taustaa muokkaa

Laura Honkasalo itse on 1970-luvun alussa syntynyt. Hän kävi pioneereissa viisivuotiaasta teini-ikään asti. Kirja kuvastaa osittain hänen omia kokemuksia ja muistikuviaan. Kirjaa kirjoittaessaan hän luki 1970-luvun lehtiä, jotta saisi tunnelmasta aidomman. Hän halusi tehdä kirjasta sellaisen, missä on samaa toivoa, jonka hän muistaa lapsuudestaan, ja intoa siitä, että maailma voi muuttua paremmaksi.

Ajatuksen taistolaisista kertovasta kirjasta Honkasalo sai jo 15-vuotiaana. Hänen mielestään taistolaisuudesta pitäisi saada aikaan monipuolisempaa keskustelua, sillä aikaisemmin aihetta oli käsitelty yksipuolisesti ja negatiivisesti, ikään kuin oli haluttu ihmisten katuvan aatettaan. Toisaalta politiikka ei ole kirjan ainoa teema, vaan siinä ovat pinnalla myös lapsuus, nostalgia ja perhesuhteet.

Ilmestyttyään kirja sai paljon julkisuutta. Kirjailijalle oli yllätys, että julkisuus oli etupäässä myönteistä. Tosin ihmeteltiin myös, että miksi niin nuori ihminen kirjoittaa nostalgisen romaanin. Jotkut pitivät kirjan kuvaustapaa naiivina ja lapsellisena, mutta kirjailija itse ei pidä niitä negatiivisina asioina.

Kirjan nimi Sinun lapsesi eivät ole sinun tulee Kristiina Halkolan esittämästä kappaleesta Sinun lapsesi, jossa on Kahlil Gibranin kirjoittamat sanat.

Lähteet muokkaa