Avaa päävalikko

Sini Lällä (s. 12. maaliskuuta 1994) on suomalainen korkeushyppääjä. Hän edustaa Jyväskylän Kenttäurheilijoita ja häntä valmentaa Juha Isolehto.[1] Vuoteen 2016 asti hän edusti Oriveden Ponnistusta.[2]

Sini Lällä
Sini Lällä Jyväskylän Kalevan kisoissa vuonna 2018.
Sini Lällä Jyväskylän Kalevan kisoissa vuonna 2018.
Henkilötiedot
Syntynyt 12. maaliskuuta 1994 (ikä 25)
Yleisurheilija
Pituus 168 cm[1]
Laji korkeushyppy
Seura Jyväskylän Kenttäurheilijat
Ennätykset 184 cm (Tšeboksary 2015)

Tietolaatikko päivitetty 5. tammikuuta 2017

Porin Kalevan kisoissa 2015 Lällä voitti SM-kultaa tuloksella 182.[1] Hän voitti kultaa myös sisäratojen SM-kilpailuissa 2014 ennätyksellään 182 cm.

Vuonna 2015 Lällä oli mukana Euroopan joukkuemestaruuskilpailuiden Superliigassa Tšeboksaryssa, missä hän sijoittui kymmenenneksi uudella ennätyksellään 184 cm.[3] Heinäkuussa 2015 alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Tallinnassa Lällä eteni loppukilpailuun ollen lopulta yhdeksäs tuloksella 181.[4]

Lällä opiskelee liikuntabiologiaa Jyväskylän yliopistossa.[1]

Henkilökohtaiset ennätyksetMuokkaa

Ulkoradoilla

Sisäradoilla

Lähde[5]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Lällä ponnisti ensimmäisen mestaruutensa TS.fi. 1.8.2015. Viitattu 5.8.2015.
  2. Sini Lällä Tilastopajan tietokannassa (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu)
  3. Naakka, Anna-Maija: Sini Lällä sivusi kauden kotimaista kärkitulosta Yle Urheilu. 21.6.2015. Viitattu 5.8.2015.
  4. 10th European Athletics U23 Championships, Kadriorg Stadium European Athletics. Viitattu 5.8.2015. (englanniksi)
  5. Sini Lällä All-Athletics.com. Viitattu 5.8.2015. (englanniksi)