Shirasaya (jap. 白鞘) on japanilainen huotra, jota käytetään miekanterän säilytykseen. Nimitys tarkoittaa ”korutonta tuppea”, mikä juontuu esineen koristelemattomasta ulkomuodosta. Shirasayalla on ollut osansa japanilaisessa miekanvalmistuksessa taidon alkuajoista lähtien.[1]

Shirasaya sayagaki-merkein

Shirasayan perimmäinen tehtävä on suojata terää korroosiolta silloin, kun tämä ei ole käytössä. Pitkän tauon aikana on siis terän kannalta suotuisinta pitää sitä ennemmin shirasayassa kuin koshiraessa, jota käytetään miekkailtaessa. Koska koshirae ei pinnoitettuna hengitä samoin kuin shirasaya, se ei ehkäise ruostumista yhtä tehokkaasti.[1]

Nykypäivänä shirasayalla on keskeinen merkitys antiikkisille miekoille, sillä parempaa tapaa suojata niitä hapettumiselta läpi vuosisatojen ei juuri ole. Sen vuoksi miekat myydäänkin useimmiten shirasaya mukanaan. Huotran kylkeen laadittu kirjoitus, sayagaki, sisältää ensisijaisia tietoja terän taustasta, kuten pituus, sepän nimi ja valmistuspäivämäärä, ja toimii siksi miekan arvon määrittäjänä.

Rakenne ja materiaalit muokkaa

Shirasaya koostuu etupäässä ainoastaan neljästä eri osasta. Niitä ovat saya eli huotra, tsuka eli kourain, terän ja kahvan välinen kiila habaki sekä mekugi, joka on säilän ruodon ja kouraimen yhteen liittävä bambusta valmistettu sokka. Osien kiinnittämiseen käytetään riisistä saatua sokui-liimaa. Se takaa sekä pienemmän riskin terän ruostumiselle että tupen uudelleenavaamisen, kun se on puhdistettava sisäpuolelta.

Usean osan (lähinnä tsuban eli väistimen) puute tekee shirasayasta epäkäytännöllisen taistelemiseen, varsinkin verratessa koshiraeen, johon lukeutuu noin 15 osaa. Toisaalta on ollut tapauksia, joissa shirasayan tapaisilla yksioikoisilla huotrilla on pyritty kätkemään miekanterä aavistamattomia hyökkäyksiä varten.

Parhaiten shirasayan huotran ja kahvan tekoon soveltuva raaka-aine on magnolia-puu. Syynä tähän on magnolian alhainen pihkapitoisuus muihin vastaaviin puulajeihin nähden, mikä mahdollistaa helpon höylättävyyden. Koska puu on hyvin elävää ja haittaa siksi työn täsmällisyyttä, se vaatii usean vuoden kuivatuksen ennen käsittelyn aloittamista. Meguki taas valmistetaan tavalliseen tapaan bambusta ja habaki joko hopeasta tai messingistä.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Warner, Gordon & Draeger, Donn F.: Japanese Swordsmanship: Technique and Practice. New York ja Tokio: Weatherhill, 1982. ISBN 0-8348-0236-8. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa