Shenandoahin laakson sotaretki 1862

Yhdysvaltain sisällissodan taistelu

Shenandoahin laakson sotaretki 1862
Osa Yhdysvaltain sisällissotaa
Shenandoahin laakson sotaretki oli menestys Stonewall Jacksonille
Shenandoahin laakson sotaretki oli menestys Stonewall Jacksonille
Päivämäärä:

maalis-kesäkuu 1862

Paikka:

Shenandoahin laakso

Lopputulos:

Konfederaation voitto

Osapuolet

Pohjoisvaltioiden lippu Pohjoisvaltiot

 Etelävaltiot

Komentajat

Nathaniel P. Banks
John C. Frémont
Irvin McDowell

Thomas Jackson

Vahvuudet

70 000 (suurimmillaan)[1]

16 000 (suurimmillaan)[1]

Shenandoahin laakson sotaretki oli Konfederaation kenraali Stonewall Jacksonin suorittama sotilasoperaatio, joka alkoi keväällä 1862 ja päättyi saman vuoden kesänä. Sotaretken aikana Jackson kävi useita taisteluja Unionin eri komentajia vastaan.[2]

Sotaretki oli Konfederaation kannalta valtava menestys. Jackson löi kolmen Unionin komentajan armeijat viidessä peräkkäisessä taistelussa. Lisäksi Jackson sai sidottua Unionin joukkoja taisteluihin niin, etteivät nämä voineet osallistua Unionin yrityksiin valloittaa Konfederaation pääkaupunki Richmond.[2]

TaustaaMuokkaa

Shenandoahin laaksolla oli Yhdysvaltain sisällissodassa strategisesti erittäin merkittävä. Laakso kulkee koillisesta lounaaseen, minkä vuoksi se toimi tärkeänä kulkuväylänä taisteluun osallistuneille joukoille, ja sen kautta oli mahdollista muun muassa hyökätä kummankin valtion pääkaupunkeihin. Lisäksi laakso on hyvin hedelmällinen, minkä vuoksi se oli tärkeä alue Konfederaation ruokahuollolle.[2][3] Esimerkiksi vuonna 1860 noin 19 % kaikesta Virginiassa kasvatetusta viljasta oli peräisin Shenandoahin laaksossa.[4]

Maaliskuussa 1862 Unionin kenraali Nathaniel Banks oli valloittanut laaksossa sijaitsevan Winchesterin kaupungin noin 35 000 miehen vahvuisella armeijallaan. Unionin presidentti Abraham Lincoln oli kuitenkin huolissaan pääkaupunki Washingtonin puolustuksesta, minkä vuoksi hän määräsi valtaosan Banksin joukoista vahvistamaan pääkaupungin puolustusta.[2]

Ennen Shenandoahin laakson sotaretken alkamista Unionin joukot olivat etenemässä kohti Konfederaation pääkaupunkia Richmondia,[2] joka oli hyvin tärkeä sekä poliittisen asemansa että siellä sijainneiden sotilassairaaloiden ja vahvan teollisuuden vuoksi.[5]

SotaretkiMuokkaa

Sotaretken alku ja KernstownMuokkaa

 
Joukkojen liikkeet 23. maaliskuuta – 8. toukokuuta.

Konfederaation kenraali Thomas Jackson päätti keväällä 1862 hyökätä Shenandoahin laaksossa olleita Unionin joukkoja vastaan. Päätöksen taustalla olivat Konfederaation kenraali Joseph E. Johnston ja kenraalimajuri Robert E. Lee, jotka halusivat ohjata Unionin joukkoja Shenandoahin laaksoon sen sijaan, että nämä osallistuisivat Unionin kenraalimajuri George B. McClellanin hyökkäykseen kohti Richmondia.[2] Lisäksi hyökkäyksellä yritettiin luoda painetta Fredericksburgiin sijoitettuja 40 000 Unionin sotilasta vastaan, joiden oli määrä liittyä mukaan Richmondin valloitukseen.[1]

Jackson marssitti noin 3 500 miestä Mount Jacksonista kohti pohjoista. 22. maaliskuuta Jacksonin armeijaan kuulunut, eversti Turner Ashbyn komentama ratsuväkiyksikkö kohtasi Winchesterin lähellä Unionin kenraali James Shieldsin divisioonan. Ashby uskoi kohtaamisensa ja paikallisilta siviileiltä saamansa tiedon perusteella, että Shields olisi parhaillaan vetäytymässä laaksossa ja että tällä olisi laaksossa jäljellä vain pieni määrä joukkoja. Tämän tiedon pohjalta Jackson päätti hyökätä Shieldsin joukkoja vastaan 23. maaliskuuta.[2]

Ashbyn tiedot osoittautuivat kuitenkin vääriksi, sillä Unionilla olikin paikalla enemmän joukkoja kuin Ashby oli olettanut. Taistelu päättyi Jacksonin taktiseen häviöön, mikä jäi hänen sotaretkensä ainoaksi tappioksi. Jacksonin aggressiivisuus johti kuitenkin siihen, että Unioni yliarvioi Jacksonin armeijan miesvahvuuden. Tämän seurauksena Lincoln määräsi tuhansia Unionin sotilaita palaamaan takaisin laaksoon, minkä vuoksi taistelua onkin pidetty Konfederaation strategisena voittona[1]. Tämä häiritsi Unionin yrityksiä valloittaa Richmond.[2]

McDowellMuokkaa

Pääartikkeli: McDowellin taistelu

Kernstownin taistelun jälkeen Jackson vetäytyi Swift Run Gapiin, jossa hän sai 30. huhtikuuta täydennyksenä kenraalimajuri Richard Ewellin divisioonan. Jackson jätti Ewellin puolustamaan laaksoa ja marssitti 3. toukokuuta omat joukkonsa laakson itäpuolelle, josta hän kuljetti joukkonsa seuraavana päivänä huomaamattomasti rautateitä pitkin takaisin laaksoon Stauntoniin. Sieltä Jackson hyökkäsi yllättäen Unionin kenraalimajuri Robert Milroyn joukkoja vastaan 8. toukokuuta. Jackson voitti taistelun yllätyksen turvin ja pakotti Milroyn vetäytymään länteen.[2][6]

Front RoyalMuokkaa

Pääartikkeli: Front Royalin taistelu

Milroyn lyömisen jälkeen Jackson suuntasi 17 000 mieheen kasvaneen armeijansa Nathaniel Banksin joukkoja vastaan. Banksin joukkojen pääosa oli tuolloin Strasburgissa. Jackson onnistui laakson muotoja hyödyntäen kiertämään Banksin selustassa sijainneeseen Front Royalin etuvartioasemaan, jota vastaan Jackson hyökkäsi yllättäen 23. toukokuuta. Etuvartioasemaa komentanut eversti John Kenly ei yrityksistään huolimatta kyennyt vastaamaan Jacksonin hyökkäykseen, vaan antautui lopulta yhdessä lähes 900 miehen kanssa Jacksonille.[7] Voiton myötä Jackson uhkasi nyt Banksin huoltoyhteyksiä.[2]

MiddletownMuokkaa

 
Joukkojen liikkeet 21. toukokuuta – 9. kesäkuuta.

Banks päätti vetäytyä välittömästi kohti Winchesteriä, jossa hän toivoi voivansa puolustautua paremmin Jacksonia vastaan. Jackson kuitenkin hyökkäsi 24. toukokuuta Middletownissa vetäytyviä Unionin joukkoja vastaan, jotka hajaantuivat niin, että vetäytyvien joukkojen etuosat jatkoivat matkaansa kohti Winchesteriä ja takaosat taas vetäytyivät laaksosta länteen. Jackson olisi halunnut ajaa Winchesteriin vetäytyneitä joukkoja takaa, mutta hänen omat joukkonsa ryhtyivät ryöstelemään Unionin hylkäämiä vaunuja, eikä Jackson pystynyt lähtemään heti takaa-ajoon. Tämän vuoksi Banks ja hänen jäljellä olleet joukkonsa pystyivät saapumaan turvallisesti Winchesteriin seuraavana yönä.[2]

WinchesterMuokkaa

Jackson hyökkäsi Winchesteriä vastaan heti seuraavana aamuna, 25. toukokuuta. Jackson onnistui jälleen lyömään Unionin joukot ja Banks jatkoi vetäytymistään Harper’s Ferryyn.[2]

Winchesterin taistelun jälkeen Jackson oli pakottanut kaikki Unionin joukot ulos Shenandoahin laaksosta. Jackson oli reilussa kahdessa viikossa löynyt miesalivoimastaan huolimatta kaksi Unionin armeijaa, ja samalla hän oli onnistunut välillisesti häiritsemään Unionin yrityksiä valloittaa Richmond.[2]

Abraham Lincoln päätti vastata Jacksonin menestykseen määräämällä Unionin joukot etenemään laaksossa kolmesta eri suunnasta, jolloin nämä voisivat saada Jacksonin yhdessä ansaan. Jackson päätti vetäytyä laaksosta. Banksin, Fremontin ja Shieldsin komentamien joukkojen tarkoituksena oli valloittaa Strasburg ennen kuin Jackson ehtisi sinne ja katkaista näin Jacksonin pakoreitti. Jackson kuitenkin ehti kaupunkiin juuri ennen Unionin joukkoja 1. kesäkuuta ja onnistui täpärästi pakenemaan. Tämän jälkeen Jackson jatkoi vetäytymistään kohti laakson eteläosia.[2]

Cross Keys ja Port RepublicMuokkaa

Pääartikkeli: Cross Keysin taistelu

Lähestyessään Port Republicia Jackson päätti lopettaa vetäytymisen ja puolustautua takaa-ajajiaan vastaan. Jackson ryhmitti joukkonsa joenhaaraan, jossa sijaitsivat kaikki alueen sillat. Siltojen hallitsemisen ansiosta Jackson pystyi estämään takaa-ajajiaan yhdistämästä joukkojaan häntä vastaan. 8. kesäkuuta Jacksonin joukot taistelivat Cross Keysin joenhaarassa Fremontin joukkoja vastaan ja onnistuivat pitämään asemansa hämärän laskeutumiseen saakka, jolloin taistelu päättyi. Unionin joukot eivät näin saaneet yhdistettyä joukkojaan.[2]

Cross Keysin taistelun jälkeisenä päivänä Jackson jätti Ewellin huolehtimaan paikan puolustamisesta ja hyökkäsi itse Shieldsin pienempää osastoa vastaan Port Republicissa. Jackson ei onnistunut siirtämään joukkojaan niin nopeasti Port Republiciin kuin oli kuvitellut, mutta onnistui silti lyömään Shieldsin joukot. Tämän jälkeen Fremont ja Shields perääntyivät.[2]

Sotaretken päättyminenMuokkaa

Fremontin ja Shieldsin perääntymisen jälkeen Jackson pystyi poistumaan Shenandoahin laaksosta vapaasti. Jacksonin joukot poistuivat laaksosta noin viikon viimeisen taistelun jälkeen ja liittyivät Konfederaation kenraalin Robert E. Leen tueksi piiritetyssä Richmondissa.[2]

MerkitysMuokkaa

Shenandoahin laakson sotaretki sujui Konfederaation osalta erinomaisesti. Jackson menetti McDowellin taistelusta alkaen ainoastaan 2 000 miestään, mutta aiheutti samalla Unionille noin 5 000 miehen tappiot. Konfederaation joukot saivat myös kaapattua itselleen paljon tärkeitä tarvikkeita. Sotaretki teki Jacksonista myös juhlitun sankarin Etelävaltioissa[8].[2]

Taisteluissa menestymisen lisäksi Jackson saavutti sotaretkensä tärkeimmän tavoitteen eli Unionin joukkojen pitämisen poissa Richmondista. Jackson sitoi toiminnallaan lähes 60 000 Unionin sotilasta Shenandoahin laaksoon.[2] Richmond antautui lopulta Unionin joukoille vasta juuri ennen sodan päättymistä huhtikuussa 1865[5].

Shenandoahin laakson sotaretken onnistuminen johti myös etelävaltiolaisten yleisen mielialan nousuun. Unioni oli pääosin hallinnut sisällissodan tapahtumia vuoden 1862 ajan, joten Jacksonin voitokkaat taistelut Shenandoahin laaksossa tulivat Konfederaatiolle tärkeään aikaan.[9]

LähteetMuokkaa

  • Cozzens, Peter: Shenandoah 1862: Stonewall Jackson's Valley Campaign. , 2008. ISBN 978-0-8078-3200-4. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Cozzens 2008, 1.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Overview of the 1862 Stonewall Jackson Valley Campaign National Park Service. Viitattu 9.3.2020. (englanniksi)
  3. Cozzens 2008, 6.
  4. Cozzens 2008, 22.
  5. a b Richmond, Embattled Capital, 1861-1865 National Park Service. Viitattu 9.3.2020. (englanniksi)
  6. Shenandoah Valley Civil War Time Line National Park Service. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)
  7. Front Royal National Park Service. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)
  8. Cozzens 2008, 5.
  9. Cozzens 2008, 4.