Shannen Doherty

yhdysvaltalainen näyttelijä

Shannen Doherty (12. huhtikuuta 1971 Memphis, Tennessee13. heinäkuuta 2024[1]) oli yhdys­valtalainen näyttelijä.

Shannen Doherty
Henkilötiedot
Syntynyt12. huhtikuuta 1971
Memphis, Tennessee, Yhdysvallat
Kuollut13. heinäkuuta 2024 (53 vuotta)
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 1981–2024
Merkittävät roolit Siskoni on noita
Beverly Hills 90210
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Dohertyn ensimmäinen merkittävä rooli­suoritus oli televisio­sarjassa Pieni talo preerialla, jossa hän näytteli Almanzon veljen­tytärtä Jenny Wilderia vuosina 1982–1983. Tämän jälkeen hän näytteli muun muassa televisio­sarjoissa Our House, Beverly Hills 90210 ja Siskoni on noita.

Doherty myös ohjasi joitakin Siskoni on noita -sarjan jaksoja toisella ja kolmannella tuotantokaudella. Hänen lähtönsä sarjasta vuonna 2001 liittyi jännitteisiin, joita ilmeni hänen ja sarjan kolmannen päätähden Alyssa Milanon välillä lähinnä näyttämön ulkopuolella. Dohertyn mukaan Milano oli hyvin kilpailunhaluinen, mitä taas hän itse ei ollut. Dohertyn korvasi sarjassa Rose McGowan.[2][3] Vuoden 2024 helmikuussa Orlandon MegaCon -tapahtuman paneelikeskustelussa esiintyivät kaikki Siskoni on noita -sarjan tähdet: ensin perjantaina Alyssa Milano yksin ja sitten sunnuntaina kolme muuta eli Shannen Doherty, Holly Marie Combs ja Rose McGowan yhdessä. Milano sanoi omassa tilaisuudessaan, ettei hän enää muistele neljännesvuosisata sitten tapahtuneita asioita eikä kirjoita historiaa uudelleen – ja ettei hänellä ollut valtaa erottaa ketään. Kommentti oli hänen vastineensa Dohertyn podcastiin vuoden 2023 lopulta, jossa oli mukana myös Combs. Combsin mukaan asioita tapahtui kulissien takana ja trailereissa, ja että Milano oli tilanteiden takana. Sunnuntain MegaConissa Doherty totesi Milanon kommentteihin viitaten, ettei kyse ole historian kaunistelusta. Hän oli taistellut vakavaa sairautta vastaan niin pitkään, että hänelle oli äärimmäisen tärkeää, että esiin viimein tulee totuus niin kuin se on, ja sekä Combs että McGowan tukivat häntä. Doherty totesi että mikä "joillekin" voi olla pelkkää draamaa oli hänelle pitkäkestoinen trauma. Tapahtumien tähden hän menetti elantonsa, koska "joku toinen tahtoi olla sarjan ykköstähti". McGowan viittasi oletettavasti Milanon väitteeseen, että muut "noitasiskot" kaunistelevat vanhoja tapahtumia omaksi edukseen ja totesi lopuksi, että "Voittajat eivät anna häviäjien kirjoittaa historiaa uusiksi."[4]

Vuonna 2008 Doherty palasi 1990-luvulta tutun Beverly Hills 90210 -sarjan kylkiäis­sarjaan 90210 Brenda Walshin roolissa.

Doherty esiintyi elo­kuvissa Heathers (1988), Häiriköt (1995), Tähtäimessä (1999) ja Bukowski (2014).

Yksityiselämä

muokkaa

Doherty sairastui vuonna 2015 rinta­syöpään[5], joka levisi myös imu­solmukkeisiin. Touko­kuussa 2016 hänelle tehtiin rinnan­poisto­leikkaus.[6] Syöpä uusiutui alku­vuonna 2020.[7] Vuoden 2023 kesäkuussa Doherty kertoi syövän levinneen jo aivoihin ja loppuvuodesta 2023 syöpää löytyi myös hänen luustostaan.[8] Dohertyn koti Kaliforniassa tuhoutui vuoden 2018 maasto­palossa.[9]

Lähteet

muokkaa