Shakespearen sonetit
Shakespearen sonetit on syntytavaltaan arvoituksellinen William Shakespearen rakkausrunojen kokoelma vuodelta 1609. Kirjallisuuden tutkijat ovat erimielisiä sen alkuperästä, merkityksestä ja siinä kuvatuista henkilöistä. Runot on kirjoitettu sonettimuotoon, ja ne kuvastavat runoilijan sisäpiirin näkemyksiä moraalista, etiikasta ja seksuaalisuudesta. Shakespearella on ollut pyrkimys kuvata rakkaus mahdollisimman kattavasti sen eri puolilta. Yksi keskeinen aihe on, että runous kestää ikuisesti.[1]
Sonettikokoelma koostuu 154 nimettömästä ja numeroidusta runosta. Niiden aihepiirit vaihtelevat, mutta niistä muodostuu muutamia temaattisia osia. Arvelujen mukaan Shakespeare on kirjoittanut sonetit pitkän ajan kuluessa vuosina 1593–1609. Jotkut tutkijat ovat sijoittaneet vanhimmat runot vuoteen 1582 saakka. Kirjoittamisessa on ollut selviä jaksoja ja niiden välissä taukoja. Vaihtelevuus johtuu myös sävyeroista: on intohimoisia, ironisia, parodioivia ja surevia runoja. Teemoina ovat olemassaolo, aika, aistihavainnot, tunteet, kauneus, valta ja kuolema.[1]
Runojen henkilöhahmot muokkaa
Runoilla on minäkertoja, jonka ohella runojen henkilöinä esiintyvät miespuolinen "Fair friend", naispuolinen "Dark lady" ja kilpaileva miesrunoilija. Näiden henkilöiden henkilöllisyydestä on tutkijoiden keskuudessa monia käsityksiä. Sonettien puhujaksi voidaan ajatella Shakespearea itseään, mutta yhtäläisyysmerkkiä ei heidän välilleen voi sijoittaa. Runot kuvastavat kuitenkin niin aitoa tunnetta, että niissä on paljon Shakespearen omakohtaista elämää. Esimerkiksi minäkertoja vertailee sonettien kirjoittamista ja näytelmäkirjailijan työtä ja lainailee ilmaisuja näytelmistä. Runoissa pidetään sonettien kirjoittamista arvokkaampana kuin näytelmien tekemistä, mutta muutamissa Shakespearen näytelmäviittauksissa asia kuvataan päinvastaisesti niin, että sonettien tekeminen olisi keveää lurittelua.[1]
Sonettien minäkertoja on rakastunut mies. Hänen rakkauskäsityksensä on varsin laaja, sillä siihen kyllä kuuluu intohimo ja uskollisuus, mutta ei perheen perustamista. Rakkauden kohteena on välillä mies, välillä nainen. Tämä siitä huolimatta, että Shakespearella itsellään oli perhe. Rakkaus ei ollut hänen lähipiirissään minkäänlainen häpeän aihe, vaikkakin rajoituksena oli, että rakkauden kohteen tulee olla samaan säätyyn kuuluva henkilö.[1]
Sonetti 18 muokkaa
Sonettien laatutaso vaihtelee huippulaadukkaista harjoitelmiin. Tutkija Kirsti Simonsuuri pitää kokoelman huippuina esimerkiksi sonetteja 18, 30, 71, 73, 87, 94, 97, 113, 116 ja 129. Tunnetuin niistä lienee sonetti 18, Shall I compare thee to a Summers day?, joka Simonsuuren käännöksenä alkaa säkeellä "Kesäpäivään vertaisinko sinua?" ja joka on osoitettu minäkertojan miespuoliselle ystävälle. Kokoelman aikaisemmat 17 runoa sisältävät ajatuksen, että biologisen jälkeläisen tekeminen säilyttää kauneuden myös tuleville sukupolville. Tässä ajatus hylätään: säilyvää onkin rakkaus ja runous. Sonetti 18 on 14-säkeinen jambista pentametriä noudattava runo, jossa varhaiskesän päivä rinnastuu ohikiitävään nuoruuteen, ja sen vastakohtana on ikuinen rakkaus. Myös runo itsessään säilyy, ja sen mukana rakastettu: So long as men can breathe or eyes can see, So long lives this, and this gives life to thee.[1]
