Seppo Siirilä

suomalainen maantieteilijä

Seppo Ilmari Siirilä (2. lokakuuta 1937 Seinäjoki26. maaliskuuta 2023 Helsinki[1][2]) oli suomalainen aluetieteilijä ja Tampereen yliopiston aluetieteen professori.[3]

Siirilän vanhemmat olivat taloustirehtööri, maanviljelijä Arvo Jaakko Siirilä ja Aune Irene Rantala. Hän pääsi ylioppilaaksi 1956 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1961, lisensiaatiksi 1965 ja tohtoriksi 1968. Siirilä harjoitti tutkimustyötä Englannissa 1971 ja Australiassa 1973–1974.[3]

Siirilä oli Helsingin yliopistossa assistenttina 1961–1969, Etelä-Pohjanmaan kesäyliopiston sihteerinä 1963–1965, Teknillisen korkeakoulun erikoisopettajana 1969 sekä Kauppakorkeakoulun professorin viran avustajana 1969. Hän oli sitten Tampereen yliopistossa vt. professorina 1969–1971, sosiaali- ja talousekologian professorina 1971–1974 ja aluetieteiden professorina vuodesta 1974 sekä taloudellis-hallinnollisen tiedekunnan dekaanina vuodesta 1976. Hän oli lisäksi Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen dosenttina vuodesta 1970 alkaen.[3][4]

Siirilä toimi Suomen Suunnistusliiton puheenjohtajana vuosina 1984–1991 ja hänet nimitettiin liiton kunniajäseneksi vuonna 1995.[2][5]

Siirilä on haudattu Törnävän hautausmaalle.[6]

Teoksia

muokkaa
  • Die funktionale Struktur der Stadt Tampere, väitöskirja. Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen julkaisuja. Sarja A 63. 1968
  • Kaupungin alueellinen kasvu. Tampereen yliopisto, Sosiaali- ja talousekologian laitos. Tutkimuksia 3. 1970
  • Residential expansion in the suburban fringe of Helsinki. Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen julkaisuja. Sarja A 87. Helsinki 1971
  • Sosiaalialuemalli ja kaupunkiekologia - Social area model and urban ecology. Tutkimuksia / Tampereen yliopisto, aluetieteen laitos. B 20. Tampere 1974
  • Alueellinen kehittäminen : aktiivista hyvinvointipolitiikkaa? ; kirj. Jorma Kuitunen, Seppo Siirilä. Tiedonantoja / Tampereen yliopisto. Aluetiede n:o 23. Tampere 1984
  • Kaupunkirakenteen tutkimuksen kehitys Suomessa. Tiedonantoja / Tampereen yliopisto. Aluetiede n:o 25. 1984
  • Spatial differentation in Finland : a welfare approach. Tutkimuksia / Tampereen yliopisto. Aluetiede. Sarja B 33. Tampere 1984
  • Elinympäristöt - hyvinvointi - aluepolitiikka ; kirj. Jorma Kuitunen, Seppo Siirilä. Tutkimuksia / Tampereen yliopisto. Aluetieteen laitos 36. Tampere 1985
  • Aluetiede Tampereen yliopistossa. Tampere 1986
  • Alueelliset hyvinvointierot ; julk. Sisäasiainministeriö ; laat. Tampereen yliopisto. Aluetieteen laitoksen tutkimusryhmä Seppo Siirilä ym. Aluepoliittisia tutkimuksia ja selvityksiä 1988, 6. Valtion painatuskeskus, Helsinki 1988
  • Hyvinvoinnin alueelliset erot Suomessa ; kirj. Seppo Siirilä ym. Tutkimuksia / Tampereen yliopisto. Aluetieteen laitos. Sarja B 47. Tampere 1988
  • Sosiaaliekologinen kaupunkitutkimus. Tiedonantoja / Tampereen yliopisto, aluetieteen laitos 35. Tampere 1990
  • Teollisen yhteiskunnan murros : restrukturaation vaikutuksista alue- ja kaupunkirakenteeseen ; kirj. Mari Randell, Seppo Siirilä. Tiedonantoja / Tampereen yliopisto, aluetieteen laitos 38. Tampere 1994
  • Elinolojen alueellinen erilaistuminen : huono-osaisuuden näkökulma ; kirj. Seppo Siirilä, Ville Viljanen, Jussi Jousmäki. Tutkimuksia / Tampereen yliopisto, aluetieteen ja ympäristöpolitiikan laitos. Sarja B 71. Tampere 1999

Lähteet

muokkaa
  1. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 23.4.2023, s. B 29.
  2. a b Sotarauta, Markku; Häkli, Jouni: Seppo Siirilä 1937–2023 Seinäjoen Yliopistokeskus UCS. 18.4.2023. Viitattu 23.4.2023.
  3. a b c Kuka kukin on 1978
  4. Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesluettelo 1918-2000, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, maantiede
  5. Suomen Suunnistusliiton kunniajäsen Seppo Siirilä on kuollut 5.4.2023. Suomen Suunnistusliitto. Viitattu 14.4.2023.
  6. Seinäjoen seurakuntayhtymän hautahaku Hautahaku. Viitattu 2.1.2024.

Aiheesta muualla

muokkaa