Senaatin kartastot

Näyte Senaatinkartastosta. Lehti IV:22 Tammisaari.

Senaatin kartastot ja Senaatin kartat ovat Venäjän pääesikunnan Suomen senaatille luovuttamia kopioita vuosina 1870–1907 valmistettujen venäläisten topografisten karttojen 1:21 000 alkuperäislehdistä. Suomessa nämä kopiot väritettiin vuosina 1885–1915, ja ne ovat nykyisin Kansallisarkistossa kahtena eri sarjana.[1]

Venäläisten topografiset kartoitukset Suomessa vuosina 1870–1907Muokkaa

Venäjän pääesikunta kartoitti vuosina 1870–1907 suurin piirtein linjan PoriKäkisalmi eteläpuolisen Suomen mittakaavassa 1:21 000. Kartoituksen johtajina toimivat ansioituneet geodeetit, kenraalit Alexander Järnefelt vuosina 1870–1883, Axel Edvard Bonsdorff vuosina 1883–1903 ja Edvard Koverski vuosina 1904–1907. Heistä kaksi ensiksi mainittua olivat suomalaisia. Töiden tuloksena syntynyt alkuperäiskartasto väritettiin käsin, ja sitä säilytettiin pääesikunnassa Pietarissa. Aineiston perusteella valmistettiin painettu kartasto mittakaavassa 1:42 000.[2] Vuonna 1884 Venäjän pääesikunta ja Suomen senaatti sopivat, että Suomen valtio osallistuu kartoituksen kustannuksiin ja saa vastineena kaksi valokuvatekniikalla tuotettua kopiota alkuperäiskartoista sekä lyhyeksi aikaa lainaksi alkuperäiskartat, jotta saadut kopiot voitaisiin niiden mukaisesti Suomessa värittää. Näin toimittiin.

Senaatinkartaston Maanmittaushallituksen sarjaMuokkaa

Aluksi Suomessa päätettiin värittää vain yksi saaduista sarjoista. Työ tehtiin käyttäen venäläisten väritystapaa, jossa muun muassa havumetsät olivat liilan väriset ja pellot valkeat. Väritystä hoitivat aluksi, vuosina 1885–1887, Helsingissä työskennelleet venäläiset sotilastopografit, ja sen jälkeen vuosina 1887–1910 Suomen Maanmittaushallitus. Karttoja väritettäessä niihin tehtiin korjauksia, lähinnä ajantasaistamista. Jos maanmittaushallituksessa tiedettiin, että uusi talo, junarata tai muuta oli jonnekin rakennettu, tieto lisättiin kartalle. Tietojen lisäilyä jatkettiin aina 1920-luvulle asti. Tämän johdosta kartat eivät erityisesti taajamien ja niiden ympäristöjen osalta ole luotettava lähde kertomaan olosuhteista kartan alkuperäisenä ilmestymisaikana. Samasta aineistosta tehty painettu 1:42 000 kartasto on tässä suhteessa luotettavampi.

Senaatin kartaston Maataloustoimituskunnan sarjaMuokkaa

Toinen sarja Suomeen saatuja valokuvajäljennöksiä jäi aluksi senaatin sotilastoimituskunnan haltuun, eikä sitä väritetty. Kun sotilastoimituskunta Bobrikoffin aikana lakkautettiin, kartat siirrettiin senaatin maataloustoimituskunnalle. Kartat saatuaan se halusi, että nekin väritetään, ja näin toimittiin. Värittäminen tapahtui Maanmittaushallituksessa vuosina 1904–1915. Mallina käytettiin aiemmin väritettyä Maanmittaushallituksen sarjaa, joten kartoille tulivat mukaan myös kaikki ne lisäykset. jotka Maanmittaushallituksen sarjaan oli tuohon mennessä tehty. Muutamaa ensimmäisinä väritettyä lehteä lukuun ottamatta värittämiseen käytettiin nyt värejä, joita Suomessa tavattiin käyttää kotimaisia pitäjänkarttoja väritettäessä eikä venäläisen värikoodin mukaisia värejä, vaan. Sen mukaisesti metsät jätettiin valkeiksi ja pellot väritettiin keltaisiksi. Suomen itsenäistyttyä maataloustoimituskunnan sarja siirrettiin perustetulle sotilaskarttalaitokselle, jolta ne periytyivät sotilaskarttalaitoksen toimintaa jatkaneelle puolustusvoimien topografikunnalle. Topografikunnalta kartat siirtyivät sittemmin Sota-arkistolle. Tämän sarjan karttoihin ei itsenäisyyden aikana tiettävästi enää tehty lisäyksiä.

Vuosien 1907–1917 topografiset kartoitukset ja "laajennettu Senaatinkartasto"Muokkaa

Vuoden 1907 jälkeen venäläiset jatkoivat kartoituksia toisilla menetelmillä kuin aiemmin. Töiden perusteella painettiin karttoja Pohjois-Satakunnasta ja Pirkanmaalta[3] sekä Ahvenanmaalta[4] mittakaavassa 1:42 000. Vuonna 1917 Etelä-Savosta ja Pohjois-Karjalasta painettiin sarja karttoja mittakaavassa 1:84 000.[5] Vuoden 1907 jälkeisten töiden rahoitukseen Suomen valtio ei enää osallistunut, eikä suomalaisille annettu yhtään kappaletta töiden tuloksina syntyneistä kartoista. Vuonna 1918 suomalaiset saivat kuitenkin painetut versiot näistä kartoista sotasaaliina.

1920-luvulla Maanmittaushallitus väritti senaatinkartastosarjansa jatkoksi yhden sarjan edellä mainituista Pirkanmaan, Pohjois-Satakunnan, Ahvenanmaan, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan kartoista. Nämä lehdet tallennettiin samaan arkistoyksikköön senaatinkarttojen kanssa. Näin Maanmittaushallituksen Senaatinkarttasarjasta muodostui epäyhtenäinen kokonaisuus, joka käsitti koko sen alueen, jonka venäläiset olivat vuosina 1870–1917 topografisesti kartoittaneet.

Kartat Kansallisarkistossa ja internetissäMuokkaa

Kummankin sarjan Suomen nykyistä aluetta kuvaava osuus on nykyisin Kansallisarkistossa. Neuvostoliitolle luovutettua Karjalankannasta kuvaavat karttalehdet kummastakin sarjasta luovutettiin rauhansopimuksen ehtojen mukaan Neuvostoliitolle. Niiden olinpaikasta ei ole varmaa tietoa, mutta todennäköistä on, että ne ovat Venäjän pääesikunnan hallussa eli samassa paikassa, jossa karttojen alkuperäispiirroksetkin ovat olleet alusta alkaen.

Maanmittaushallitus luovutti oman sarjansa Kansallisarkistolle 2000-luvulla. Sarja on sijoitettu kokoelmaksi Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto. Sarja Ib.* Senaatinkartasto. Sarjaan sisältyy varsinaisten senaatinkarttojen lisäksi sen jatkeeksi liitetyt painetut 1:42 000 ja 1:84 000 -kartat. Sarja on skannattu, ja kartat ovat Kansallisarkiston digitaaliarkistossa.[6] Sarja on internetissä myös kaikki lehdet yhteen liitettynä kokonaisuutena, yhtenä suurena zoomattavana karttana.[7]

Maataloustoimituskunnan sarjan Kansallisarkisto sai niin ikään 2000-luvulla, kun entinen Sota-arkisto sulautettiin Kansallisarkistoon. Sarja kuuluu Kansallisarkiston kokoelmaan Karttakokoelmat. Topografikarttojen kokoelma. Venäläiset topografikartat 1:21 000. Tunnus K21-1. Sarja on digitoitu, ja se on Kansallisarkiston digitaaliarkistossa.[8]

Kansallisarkistossa ja Kansalliskirjastossa on useita sarjoja venäläisiä painettuja topografisia karttoja 1:42 000, jotka tietosisällöltään vastaavat senaatinkarttoja ennen niiden värittämistä. Niitä on myös monissa muissa julkisissa kokoelmissa.

Senaatinkarttojen valmistumisajat ja kieliMuokkaa

Senaatinkarttojen tekeminen vuosina 1870–1907 kesti 37 vuotta. Uudenmaan kartat ovat yleensä 1870-luvulta, Varsinais-Suomen kartat yleensä 1880-luvulta, Viipurin läänin kartat yleensä 1880- ja 1890-luvuilta, Satakunnan kartat yleensä 1880-luvulta ja 1900-luvun alusta sekä Etelä-Hämeen kartat vuosilta 1870–1907. Värittäjien tekemistä lisäyksistä varhaisimmat ovat vuodelta 1885 ja viimeiset lienevät 1920-luvulta.

Kartoituksen päämaja oli Helsingissä vuosina 1870–1888. Tuona aikana laadittujen karttojen nimistö on latinalaisilla aakkosilla eli suomeksi tai ruotsiksi. Vuonna 1888 päämaja siirrettiin Pietariin, jonka jälkeen laadittujen karttojen nimistö on venäläisillä aakkosilla. Painettujen karttojen nimistö on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta aina venäjäksi.

Senaatinkarttojen tulkintaMuokkaa

Alkuperäiset venäläiset topografiset kartat ovat karttoina erittäin luotettavia. Karttoja ei tehty arkistoissa säilytettyjen vanhojen karttojen perusteella, vaan kartoittajat kävivät kartoitusaikana paikan päällä mittaamassa ja katsomassa ja tekivät karttansa sen mukaan. Alkuperäiset kartat kertovat hyvin luotettavasti kartoitusajan tilanteen. Senaatinkartat eivät kuitenkaan niihin myöhemmin tehtyjen lisäysten vuoksi ole alkuperäiskarttoja. Kartan lukijalla ei ole varmaa eikä edes helppoa menetelmää lisäysten erottamiseksi alkuperäisestä sisällöstä. Sen, onko jokin merkintä alkuperäinen, voi luotettavimmin selvittää vertaamalla senaatinkarttaa vastaavaa aluetta kuvaavan painetun 1:42 000 kartan ensimmäiseen painokseen, joka hyvin luotettavasti kertoo kartoitusajan tilanteen, mutta on luettavuudeltaan selväsi Senaatinkarttoja huonompi.[9]

LähteetMuokkaa

  • Jan Strang: Venäjän Suomi-kuva – Venäjä Suomen kartoittajana 1710–1942. Helsinki: Antiikki-Kirja, 2014. ISBN 978-951-98135-1-6.

ViitteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa