Schräge Musik (suom. vino/viisto musiikki, joka viittasi jazz-musiikkiin[1][2]) oli toisen maailmansodan aikaan lähinnä saksalaisilla ja japanilaisilla käytössä ollut yöhävittäjien aseistustapa, jonka järjestelmälliseen käyttöön liittyi myös oma erillinen taistelutaktiikka.[3]

Kuvassa Schräge Musik-konstruktio Me 110:ssa

Yleensä konstruktio käsitti kaksi 60° – 75° kulmassa eteenpäin yläviistoon asennettua, joko 20 tai 30 millimetristä lentokonetykkiä. Tavanomaisin sijoitus oli eturungossa heti ohjaamon takana. Olennainen osa taktiikkaa oli lentokonetutkien käyttö, kuten FuG 212/220 Liechtenstein SN-2.

Taistelutaktiikkaa käyttävä yöhävittäjä paikansi kohteensa tutkan avulla, sekä suoritti hyökkäyksensä takaa alhaalta lähestyen.

Sekä Saksa että Japani käyttivät lähinnä raskaita kaksimoottorisia torjuntahävittäjiä Schräge Musikin toiminta-alustoina. Japanin eräs yleisimmistä yöhävittäjätyypeistä oli Kawasaki Ki-45 Toryu "Nick". Saksassa palvelivat lähinnä Messerschmitt Me-110 Bf, Junkers Ju 88, ja Dornier Do 17:n muunnosversiot.[4][5][6] Myös Saksan menestyksekkäimässä yöhävittäjässä Heinkel He 219 useissa versioissa käytettiin Schräge Musik-aseistusta.[7][8]

Kuvassa Schräge Musik- asennuksen vastine japanilaisessa Nakajima J1N "Gekko" yöhävittäjätyypissä.

Lähteet

muokkaa
  • Nowarra, Heinz J.: Die deutsche Luftrüstung 1933–1945. Bonn: Bernard & Graefe. kovakantinen, 26 x 22 cm, 3127 grammaa. ISBN 3-8289-5315-8. (saksaksi)
  • Richard Humble: Toisen Maailmansodan lentokoneet, s. 31-32. Suomentanut Helge Seppälä. Porvoo: WSOY, 1976. ISBN 951-0-07838-7.
  • Gustin, Emmanuel: Upward firing guns Emmanuel Gustin's Home Page. 1999. Viitattu 3.2.2019. (englanniksi)

Viitteet

muokkaa
  1. Jockwer, Axel: Unterhaltungsmusik im Dritten Reich (PDF) (väitöskirja) syksy 2004. Universität Konstanz. Viitattu 2.2.2019. (saksaksi) Schräge Musik mainitaan musiikkia merkitsevässä tarkoituksessa väitöskirjan sivuilla 425, 430 ja 535.
  2. Gustin, 1999. Lainaus: "A word-by-word translation of the German term Schräge Musik, would be slanted music, but it actually means jazz. It is more known, however, as the name for an arrangement of upward-firing guns, installed in German nightfighters and used with great effect against British night bombers. There was some irony in the choice of this name, because jazz was officially forbidden in Nazi Germany, rejected as a "degenerate" art."
  3. Humble: s.31
  4. Nowarra, 3. osa, s. 212 ja s. 267. Messerschmitt Bf 110 G-4 version Schräge Musik toteutuksessa oli 4 kpl MG 151/20 kanuunaa.
  5. Nowarra, 3. osa, s. 93. Junkers Ju 88 C-6b versiossa oli Schräge Musik toteutettu kahdella MG 151/20 kanuunalla.
  6. Nowarra, 1. osa, s. 216. Dornier Do 217 N-2 versiossa Schräge Musik oli toteutettu neljällä MG 151/20 kanuunalla.
  7. Humble: s.32
  8. Nowarra, 2. osa, s. 235–239. Heinkel He 219 versioissa A-2, A-5, A-6, B-1, B-2 ja C-1 on mainittu Schräge Musik.

Aiheesta muualla

muokkaa