Sayn laki

Taloustieteen näkemys taloudellisesta toimeliaisuudesta ja tuotannon roolista markkinoilla

Sayn laki oli eräs klassisen taloustieteen perusteista, joka kuvaa markkinatalouden lainalaisuutta. Sen mukaan makrotaloudenkin perustana on tuotanto, eikä tavallaan edes ole mitään erillistä kysyntää. Kaikki taloudellinen toimeliaisuus on tuotettujen tuotteiden ja palveluiden vaihtamista, eikä vaihtokauppaa eli taloudellista toimeliaisuutta tapahdu, ellei molemmilla osapuolilla ole jotain tuotettua vaihdettavana - tuotannon pitää syntyä, ennen kuin syntyy kysyntää. Raha toimii taloudessa vain hyödyllisenä vaihtovälineenä eikä sillä ole mitään sen yliluonnollisempaa arvoa. Yksinkertaistettuna Sayn laki on puhtaan tuotantokeskeinen näkemys markkinoihin.

Tästä voidaan johtaa, että kaikenlainen talouskasvu ja lisääntynyt tuotteiden ja palveluiden määrä voi syntyä vain, kun ihmiset ovat halukkaita ja kyvykkäitä tuottamaan enemmän. Say esitteli ajatuksen sen vuoksi, että jotkut ajattelivat tuotannon ja työllisyyden olevan matalan kulutuksen rajoittamaa[1]. Jotkut ajattelivat, että pelkästään stimuloimalla kulutusta voitaisiin kasvattaa tuotantoa ja nostaa työllisyyttä. Sayn vasta-argumentti tähän oli, että se on hyödytöntä, sillä kuluttaakseen kuluttajalla täytyy olla jokin vaihtokaupassa käytettävä vaihtoartikkeli. Yksinkertaistetusti, kuluttajan täytyy siis ensin tuottaa itselleen vaihtoartikkeli voidakseen vaihtaa sen sitten johonkin toiseen vaihtoartikkeliin.

Henkilön ommellessa vaikkapa villasukat ja myydessä ne hän saa niitä vastaavan summan rahaa, jonka hän myöhemmin käyttää talouteen luoden tuotteiden hintaa vastaavan kysynnän. Tuotantoa määrittää tuotettujen tuotteiden määrä, joka luo toisten tuotteiden kysynnän.

Sayn laki ei tietenkään oleta kaiken tuotannon maksavan itsensä. Myytävien tuotteiden hinta muodostuu asiakkaiden rajahyödyn perusteella, joka on laskeva. Niinpä tiettyjen tuotteiden ylituotanto ei sulje Sayn lakia pois, koska ylituotantoa tietyillä aloilla voi vastata vain alituotanto toisilla aloilla.

Ei ole selvyyttä siitä oliko Say ensimmäinen joka esitti periaatteen,[2][3] mutta sitä on nimitetty Sayn laiksi sen jälkeen kun John Maynard Keynes oli käyttänyt siitä kyseistä termiä 1930-luvulla.

Sayn lailla on nykyään merkitystä, kun poliitikot puhuvat aggregaattikysynnän kasvattamisesta. Sayn laki opettaa suhtautumaan siihen skeptisesti.[1] Sayn laki on ristiriidassa keynesiläisen taloustieteen kanssa, mikä painottaa aggregaattikysynnän merkitystä jota valtio voisi säädellä[4]. John Maynard Keynes muodosti tällaista aggregaattikysynnän taloustieteellistä ajattelua huomioimatta Sayn lakia. Keynes ymmärsi Sayn lain väärin ja muotoili sen muotoon "tarjonta luo aina oman kysyntänsä"[5], mitä Say ei ole koskaan väittänyt.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b https://fee.org/articles/understanding-says-law-of-markets#axzz2NJ8N5ncj
  2. William O. Thweatt, "Early Formulators of Say's Law", in (2000) Jean-Baptiste Say: Critical Assessments of Leading Economists V. Routledge, 78–93. 
  3. Braudel, The Wheels of Commerce: Civilisation and Capitalism 15th–18th Century, 1979:181
  4. https://www.imf.org/external/pubs/ft/fandd/2014/09/basics.htm
  5. "Supply creates its own demand" The General Theory of Employment, Interest and Money (1936)

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Kates, Steven: Say's Law and the Keynesian revolution: how macroeconomic theory lost its way. Edward Elgard Publishing Limited, 1998. ISBN 978-1-85898-748-4.
Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.