Sateenkaarikaija
Sateenkaarikaija (Purpureicephalus spurius) on Australian lounaiskolkassa tavattava kaijalaji. Se on sukunsa ainoa edustaja.
| Sateenkaarikaija | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Papukaijalinnut Psittaciformes |
| Heimo: | Kaijat Psittaculidae |
| Suku: | Purpureicephalus |
| Laji: | spurius |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Purpureicephalus spurius |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Koko ja ulkonäkö
muokkaaLinnun pituus on noin 36 senttimetriä ja paino 105–156 grammaa. Pitkäpyrstöisen papukaijan höyhenpuku on hyvin värikäs: selkäpuoli on vihreä, alapuoli pääosin violetti, alaperä ja päälaki punaiset, posket ja yläperä keltaiset. Naaras on himmeämmän värinen. Nuoren linnun päälaki on tummanvihreä. Nokka on harmaa ja ylänokka on pidentynyt kunnon koukkunokaksi, koivet ovat ruskeat ja iiris tummanruskea.
Vanhin vankeudessa elänyt yksilö eli 15,3-vuotiaaksi.[2]
Esiintyminen
muokkaaSateenkaarikaijat elävät Australian lounaisosassa Perthin lähellä, Moore-joen eteläpuolella. Lajin elinympäristön ala on 100 000–1 000 000 neliökilometriä ja populaation koko on yli 20 000 yksilöä.
Elinympäristö
muokkaaSateenkaarikaijat ovat varsin riippuvaisia marrista (Eucalyptus calophylla eli Corymbia calophylla), ja asuvat marrimetsiköissä, viljelysmaiden, vesistöjen ja valtateiden reunoilla. Lajia tavataan toisinaan myös Perthin esikaupunkialueilla.
Lisääntyminen
muokkaaLajin pesintä alkaa elokuussa ja jatkuu joulukuuhun. Pesä on tavallisesti vesistön lähellä kasvavan eukalyptuksen kolossa vaihtelevalla korkeudella. Naaras munii neljästä seitsemään munaa, tavallisesti viisi, joita se hautoo keskimäärin 20 päivää. Poikaset jättävät pesän viiden viikon ikäisinä, minkä jälkeen ne pysyttelevät vanhempiensa seurassa vielä muutamia kuukausia.
Ravinto
muokkaaSateenkaarikaijan ruokavaliosta pääosan muodostavat marrin siemenet, joiden syömiseen sateenkaarikaijan nokka on kehittynyt. Se syö myös muiden kasvien siemeniä, kukkia ja nuppuja, sekä hyönteisiä ja niiden toukkia.
Lähteet
muokkaa- Forshaw, Joseph M. & Cooper, William T. 1977: Parrots of the World. - T.F.H. Publications, Inc. New Jersey. ISBN 0-87666-959-3
- World Parrot Trust (englanniksi)
Viitteet
muokkaa- ↑ BirdLife International: Purpureicephalus spurius IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 28.4.2014. (englanniksi)
- ↑ AnAge (englanniksi)