Sasradiningrat II
Sasradiningrat II (k. 1846) oli jaavalainen aatelinen ja Surakartan sulttaanikunnan patih (suom. suurvisiiri, ylin ministeri) vuosina 1812–1846.[1][2]
Sasradiningrat II:n valtakausi ulottui sulttaani Pakubuwono IV:stä Pakubuwono VII:een asti.[2] Hän oli mahdollisesti osallisena sulttaani Pakubuwono VI:n nostamisessa valtaistuimelle.[3] Hänellä oli sukunsa puolesta yhteyksiä kuningashuoneeseen, mutta hän ei monesta syystä erityisesti pitänyt maan hallitsijoista. Hän kuitenkin nautti kansan suosiota.[2]
Historioitsija Vincent Houbenin mukaan Sasradiningrat II oli ovela ja tiesi kuinka olla tekemisissä Alankomaiden Itä-Intian asiamiesten kanssa, kuitenkin niin, että hän sai pidettyä nämä riittävän etäällä oman asiansa ajamiseksi.[2] Kun alankomaalaiset pyysivät Bagelenin herruutta jonkin aikaa ennen Jaavan sotaa, Sasradiningrat II vastasi, että oli valmis luovuttamaan Banyumasin ja Ponorogon, mutta ei Bagelenia, koska se ahkeralla väestöllään toi Surakartan ylimystölle sen toimeentulon.[4]
Myös Sasradiningrat II:n poika tai pojanpoika Sastrawidakda toimi Surakartan sulttaanikunnan palveluksessa.[5]
Lähteet muokkaa
- Florida, Nancy K.: Writing the Past, Inscribing the Future: History as Prophesy in Colonial Java. Duke University Press, 1995. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Manse, Maarten: Shared Authority: Local cooperation in the construction of colonial governance on Java in the early 1830s. Leiden University, 2014. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Carey, Peter: Sisi Lain Diponegoro. Cetakan pertama, 2017. Teoksen verkkoversio. (indonesiaksi)