Santtu Raitala

suomalainen raviohjastaja

Santtu Raitala (s. 18. marraskuuta 1991[1][2][3]) on 2020-luvun alun menestynein suomalainen raviohjastaja. Raitala on ollut useana vuotena peräkkäin eniten vuodessa voittoja ajanut ohjastaja, hän on voittanut lukuisia suurkilpailuja niin lämminverisillä kuin suomenhevosilla sekä ravikuninkuuden kolme kertaa peräkkäisinä vuosina. Hänet on myös useaan otteeseen palkittu alansa parhaana.

Santtu Raitala
Henkilötiedot
Syntynyt18. marraskuuta 1991 (ikä 32)
Kansalaisuus  Suomi
Raviohjastaja
Kotirata Suomi Killeri
Lisenssi D
Voittosumma 10 629 067 €
Starttien määrä 15 169
Voittoja 2102
1000. voitto 2019
2000. voitto 2022
Tilastot päivitetty 10.1.2023

Raitala on palkittu vuoden ohjastajana vuosina 2019, 2020, 2021, 2022 sekä 2023 ja urheilutoimittajat ovat valinneet hänet samoina vuosina vuoden parhaaksi raviurheilijaksi.[4][5][6][7][8][9][10][11][12][13]

Uran alku muokkaa

Raitala suoritti raviohjastajan kurssin 16-vuotiaana.[14] Hän aloitti kilpailemisen poniohjastana vuonna 2006.[15] Ponikuninkuusraveissa Raitala voitti kuningatarkilpailun vuonna 2009 Zilvia-ponin ohjastajana.[16]

Voittomäärät muokkaa

Raitala on toinen ohjastaja, joka on ohjastanut vuoden aikana yli 400 voittoa Suomessa. Jorma Kontion jälkeen toisena merkkipaalun saavuttanut Raitala voitti Suomen Hippoksen tilastojen mukaan 402 lähtöä vuonna 2022.[17] Raitala on myös viides ja nuorin raviohjastaja Suomessa, joka on voittanut yli 300 lähtöä vuodessa. Hän saavutti rajapyykin ensimmäisen kerran vuonna 2021, kun hän oli voittajan ohjastajana 357 kertaa.[2][18] Hän ohjasti 338 voittoa vuonna 2023.[3] Raitala on siis on saavuttanut 300 vuosittaisen voiton rajan kolme kertaa perättäin, vuosina 2021-2023.[19][2][20] Hän on Jorma Kontion lisäksi toinen suomalainen ohjastaja, joka on ohjastanut yli 300 voittoa useampana kuin yhtenä vuotena.[18] Hän oli Suomessa eniten voittanut ohjastaja vuonna 2019 voittaen 279 lähtöä ja 277 voitolla vuonna 2020, jolloin ravikilpailut olivat Suomessa tauolla noin kaksi kuukautta.[21][8][22]

Raitala ohjasti tuhannennen voittonsa 25. lokakuuta 2019 Kuopiossa Gognap-ruunalla.[23] 2000. voittonsa hän saavutti Jyväskylän raviradalla 4. lokakuuta 2022 Sweet Gold -tammalla.[24]

Raitalalla on myös vuoden aikana hevosenomistajille ajetun palkintorahan ennätys. Hänen ohjastamansa hevoset ansaitsivat vuonna 2022 yhteensä 2 352 077 euroa.[17]

Hänellä on myös ohjastajaliigavoittojen ennätys. Raitala oli vuoden 2023 menestynein ohjastaja kahdeksalla eri maakuntaradalla ja vuonna 2022 seitsemällä eri maakuntaradalla. Kuuden ohjastajaliigan voittajia Suomessa on kaksi, Raitala vuonna 2021 ja Jorma Kontio vuonna 1989. Oulun ja Jyväskylän raviratojen voitokkain hän on ollut peräkkäin vuodesta 2017 vuoteen 2023.[25]

Kilpailusaavutuksia muokkaa

 
Santtu Raitala ohjasti Atupemin voittoon Seinäjoki Racessa vuonna 2019.

Pihtiputaalla asuva Raitala on ohjastajana voittanut neljä kansainvälistä lämminveristen suurkilpailua, joista ensimmäisen vuonna 2019 Seinäjoki Racessa Atupemilla, toisen vuonna 2020 Finlandia-ajossa italialaisori Zarenne Fasilla, kolmannen vuonna 2022 Seinäjoki Racessa Willow Pridella ja neljännen vuonna 2023 St. Michelin Hierro Bokolla.[26][27][28][14][29][30] Ravikuninkuuden Raitala on voittanut kolmesti Evartin ohjastajana, vuosina 2020 ja 2021 Seinäjoella sekä Forssassa 2022.[31][32] Vuonna 2019 hän voitti Lämminveristen Kriteriumin Markku Niemisen valmentamalla Raskolnikov Fridolla.[33][34] Suur-Hollola-ajon Raitala voitti kylmäveristen kilpailussa Evartilla vuonna 2020 ja lämminveristen kilpailussa MAS Champilla 2021.[35][36] Raitala on voittanut suurkilpailuista Killerin Eliitin kolme kertaa[37] ja St. Legerin kahdesti MAS Champilla sekä Willow Pridella.[38][39] Ensimmäisen suurkilpailuvoiton ulkomailla Raitala ohjasti 20. elokuuta 2022 Ruotsissa, kun hän voitti Dea Grifin ohjastajana tammojen E3-kilpailun lyhyellä matkalla.[40] Vuoden 2023 heinäkuussa Mikkelin St Michel -raveissa hän ohjasti lyhyen matkan Suomen ennätykset sekä suomenhevosissa Evartilla että lämminverisissä Hierro Bokolla[26] sekä 4-vuotiaiden lämminveristen pitkän matkan Suomen ennätyksen Sands Gangsterilla.[41]

Santtu Raitala osallistui ohjastajien EM-kilpailuun ensimmäistä kertaa syksyllä 2022. Belgiassa käydyssä kilpailussa Raitala oli viides.[42][43][44] Elokuussa 2023 Raitala osallistui ensimmäistä kertaa ohjastajien MM-kilpailuun, jonka osalähdöt ajetttiin Hollannissa, Belgiassa ja Saksassa. Raitala oli kilpailussa neljäs.[45][46]

Raitala omistaa Jockas Rita -suomenhevostamman, joka on ainoa Raitalan valmennuksessa oleva hevonen. Jockas Rita on voittanut kaikki uransa 14 kilpailua. Jokivarren Kunkun varsaa etsinyt Raitala osti Jockas Ritan Seppo Suuroselta sen ollessa yksivuotias.[47][48][49]

Lähteet muokkaa

  1. https://twitter.com/kavioliiga/status/1196333803087765504 Twitter. Viitattu 6.6.2020.
  2. a b c Unkuri, Jarno: Äänessä: Santtu Raitala. Hevosurheiilu, 3.11.2021, s. 14.
  3. a b Santtu Raitala Suomen Hippos. Viitattu 24.1.2020.
  4. Mika Räty: Santtu Raitala on vuoden ohjastaja ja Markku Nieminen valmentaja – katso lista kaikista Ravigaalassa palkituista Ilta-Sanomat. 18.1.2020. Viitattu 6.6.2020.
  5. Rättyä, Jari-Pekka: Vuoden ohjastaja: ”Huonot päivät on heiteltävä hyvien edestä pois” Hevosurheilu.fi. 16.1.2021. Arkistoitu 16.1.2021. Viitattu 16.1.2021.
  6. Joni Reinikka: Santtu Raitala palkittiin kolmannen kerran vuoden raviohjastajana Ilta-Sanomat. 26.3.2022. Viitattu 22.4.2022.
  7. Unkuri, Jarno: Santtu Raitala ja Henri Ruoste urheilutoimittajien valinnat lajien parhaiksi Hevosurheilu.fi. 15.1.2020. Viitattu 6.6.2020.
  8. a b Santtu Raitala on valittu vuoden 2020 parhaaksi raviurheilijaksi Hippos. Arkistoitu 15.1.2021. Viitattu 13.1.2021.
  9. Lajien parhaat urheilijat 2021 on valittu - Urheilutoimittajain Liitto urheilutoimittajat.fi. Viitattu 10.1.2022.
  10. Unkuri, Jarno, Lahtinen, Miia: Urheilutoimittajat valitsivat Vuoden raviurheilijan ja ratsastajan – tässä tulevat lajien parhaat Hevosurheilu. Viitattu 22.1.2023.
  11. Siponen Henna, Eriksson Joni: Täältä näet Ravigaalan palkitut – Katso kuvat Hevosurheilu. Viitattu 22.1.2023.
  12. Suomalainen, Veeti: Urheilutoimittajat valitsivat Santtu Raitalasta Vuoden raviurheilijan Hevosurheilu. 8.1.2024. Viitattu 9.1.2024.
  13. Huipputreenari sai vihdoin ansaitsemansa tunnustuksen Ilta-Sanomat. 21.1.2024. Viitattu 20.2.2024.
  14. a b Koronatauko ensin hämmästytti, sitten rentoutti Santtu Raitalaa – "kun saisi inhimillisen rytmin pidettyä jatkossakin" MT Ravinetti. Viitattu 17.1.2021.
  15. Tommi Kela: Nuori ohjastajatähti pikatahtia tuhanteen voittoon Ilta-Sanomat. 25.10.2019. Viitattu 17.1.2021.
  16. Ponikuninkaalliset - kuningatarkilpailu, Seinäjoki 15.8.2009 - 16.8.2009 - Sukuposti www.sukuposti.net. Viitattu 17.1.2021.
  17. a b Tukia, Ari: Kirkkaimmat tähdet rohmusivat miljoonien palkintorahat – hevoslauman rikkain hurmaa Ruotsissa Ilta-Sanomat. 3.1.2023. Viitattu 22.1.2023.
  18. a b Runsten, Kaijaleena: Toto75-karonkka: Santtu Raitala 300-kerhoon MT Ravinetti. Viitattu 3.11.2021.
  19. Kauppinen, Markus: Viitasaarelainen Elmino De La Fye siivitti Santtu Raitalan vuoden 300. ravivoittoon Viitasaaren Seutu. 26.9.2022. Viitattu 4.10.2022.
  20. Suomen Hippos - Raviurheilu Facebook. 10.11.2023. Suomen Hippos. Viitattu 11.11.2023.
  21. Yleisön suosikki Graceful Swamp valittiin vuoden hevoseksi Ravigaalassa - ”Sämpylä oli liian hyvä tähän maailmaan” Hippos. Arkistoitu 6.6.2020. Viitattu 6.6.2020.
  22. Raviurheilu | Ravit alkavat tänään kahden kuukauden tauon jälkeen: ”Rahat ovat loppu, työt eivät” Helsingin Sanomat. 18.5.2020. Viitattu 13.1.2021.
  23. Raitala sai 1000 voittoa täyteen Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 24.4.2022.
  24. https://twitter.com/raviurheilu/status/1577352792452333571 Twitter. Suomen Hippos. Viitattu 4.10.2022.
  25. Santtu Raitala teki historiaa kahdeksalla liigavoitollaan – Vermon herruus ratkesi ensimmäistä kertaa kakkossijoilla Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 2.1.2024.
  26. a b Joni Reinikka: Suomalaisjuhlat St Michel-ajossa! Hierro Boko päihitti kovat ruotsalaiset hirmutuloksella IS.fi. Viitattu 16.7.2023.
  27. 28 10 2019 klo 13:12 Harri Lind Julkaistu ensimmäisen kerran: 24.11.2010: Tulevaisuuden kuski menestyy jo nyt Hevosurheilu.fi. 28.10.2019. Viitattu 17.1.2021.
  28. Atupem Seinäjoki Racen sankari Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 6.6.2020.
  29. Jääskeläinen, Lauri: Hiphurraa! - Seinäjoki Race sai suomalaisen kuningattaren Hevosurheilu. Viitattu 24.4.2022.
  30. Finlandia-ajossa upeaa draamaa: Zarenne Fas lensi - Santtu Raitala kyydissä - mukana videohaastattelu Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 24.4.2022.
  31. Kyyneleet virtasivat vuolaasti kuninkuusraveissa – hengenvaarassa olleet Antti ja Evartti tekivät mahdottomasta mahdollisen Ilta-Sanomat. 1.8.2021. Viitattu 24.4.2022.
  32. Mahtava kaksintaistelu kuninkuudesta: Evartti vei ensi yrittämällä seppeleen Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 24.4.2022.
  33. Santtu Raitala on vuoden ohjastaja ja Markku Nieminen valmentaja Ilta-Sanomat. Viitattu 18.1.2020.
  34. Suomen vuoden parhaat urheilijat valittu Ilta-Sanomat. Viitattu 15.1.2020.
  35. Mahtava kaksintaistelu kuninkuudesta: Evartti vei ensi yrittämällä seppeleen MT Ravinetti. Viitattu 13.1.2021.
  36. Lehikoinen, Henri: MAS Champ Suur-Hollola-ajon sankari – taustajoukkojen tunnemyrskyt saivat jatkoa Hevosurheilu. Viitattu 24.4.2022.
  37. Killerin Eliitti - Hippos www.hippos.fi. Arkistoitu 6.6.2020. Viitattu 6.6.2020.
  38. Räty, Mika: Kokematon yllättäjä Mas Champ ravasi kilpailuennätyksen St. Legerissä – Nevan Majuri hallitsi Satakunta-ajoa Ilta-Sanomat. 24.10.2020. Viitattu 24.4.2022.
  39. Willow Pride oli St. legerin sankari uudella Suomen ennätyksellä – ”Se on todella hieno hevonen, joka tykkää kilpailla ja voittaa” Hippos. 23.10.2021. Viitattu 24.4.2022.
  40. ”Det känns jätteroligt – hon var superb” www.aftonbladet.se. Viitattu 20.8.2022. (ruotsiksi)
  41. Uskomaton viikonloppu sai kruununsa – Hierro Boko hurjalla tuloksella St Michel -voittoon St Michel. Viitattu 11.8.2023.
  42. Santtu Raitala sijoittui viidenneksi raviohjastajien EM-kilpailuissa Hippos. 11.9.2022. Viitattu 18.9.2022.
  43. Tommi Kela: Santtu Raitala edustaa viikonloppuna Suomea Belgiassa raviohjastuksen EM-kisoissa – ”Mukavaa ja eksoottista” Ilta-Sanomat. 8.9.2022. Viitattu 18.9.2022.
  44. Pusa, Ari: Raviurheilu | Santtu Raitala tietää, että pienikin ravivoitto voi saada jopa NBA:n supertähden sekaisin: "Se on hauska kontrasti” Helsingin Sanomat. 18.9.2022. Viitattu 18.9.2022.
  45. Raviohjastajien MM-kilpailut alkavat sunnuntaina - Santtu Raitala edustaa Suomea Hippos. 11.8.2023. Viitattu 11.8.2023.
  46. Suomen Santtu Raitala neljäs raviohjastajien MM-kilpailuissa Hippos. 18.8.2023. Viitattu 19.8.2023.
  47. Joni Reinikka: Kolminkertainen ravikuningas päättää talvitaukonsa – ”Iloinen ja virkeä poika” Ilta-Sanomat. 11.3.2024. Viitattu 12.3.2024.
  48. Haaranen, Niko: N.P. Liitotähti löi Evartin ja kumppanit. Hevosurheilu, 13.3.2024.
  49. STT/Lauri Jääskeläinen: Jockas Rita jatkaa tappiottomana – "Arvostan tätä voittoa kovasti" Hevosurheilu. 1.6.2024. Viitattu 1.6.2024.